Koeajo: kuuma Renault Mégane GT jättää kylmäksi

Renault Megane GT tarjoaa teknisen, mutta miedon lähestymistavan kuumaan luukkuperään. Hyvää: tyylikkyys, moninaiset säädöt. Huonoa: etuistuimet, laimea sporttiasetus.

Alemman keskiluokan sportteja on nykyään tavallaan kahta lajiketta. Moottorin numerossa 6/2016 vertaillun Civic Type R:n ja 308 GTi:n kaltaisten hurjimusten alapuolelle on muodostunut miedompien vauhtiautojen ryhmä, jotka yhdistävät sopivan urheilullisuuden arkiajon ajomukavuuteen.

Näille apajille ryntää nyt myös Renault uudella Mégane GT:llä. Aseina ovat 205-heppainen bensaturbo, automaattisella lähtöjärjestelmällä varustettu kaksoiskytkinvaihteisto sekä nelipyöräohjaus. Niin pyöräntuentaa, jarruja kuin ohjaustakin on kehitetty.

Pystyakselinsa ympäri

Myös Mégane GT:n sisustus on urheilullisempi, jopa liiankin, sillä istuin paljastuu yllättävän kovaksi. Eihän tämän pitänyt mikään raaseri olla. Silti sivutuet eivät liimaa kroppaa kunnolla penkkiin, ja kun reisitukikin jää vajaaksi, on pakko pettyä.

Tien päällä tunnelma paranee, mutta säilyy kaiken aikaa vähän ristiriitaisena.

Nelipyöräohjauksen olemassaolon kyllä aistii: perä tuntuu nuljuavan alta, ja kääntelyyn riittävät todella pienet ratin liikkeet. Muuten systeemin tarpeellisuudesta on vaikea päästä jyvälle – hyväalustainen auto kun on maailman sivu pärjännyt kahdella ohjaavalla pyörällä.

Méganen moninaisiin ajoasetussäätöihin on GT:ssä istutettu sport-tila, joka terävöittää ohjaustehostusta, nelipyöräohjausta, moottorin ja vaihteiston toimintaa sekä äänimaailmaa. Digimittaristostakin löytyy halukkaille kilpa-automainen näkymä.

Ero normiasetuksiin tuntuu pieneltä, joten sportilla voi ajella päivät läpeensä mukavuuden kaikkoamatta. Säädettävää iskunvaimennusta ei ole, mutta vaimennuksen ilmoitetaan olevan jopa perus-Méganea pehmeämmän – kiitos alustan muun jäykistelyn.

Tämän huomaa myös ajossa. Ei täryytystä, vaan isot heitot ylittyvät jopa miellyttävyydellä maustettuna. Lähinnä fiilistä häiritsee rengasmelu – pätkä vastavedettyä asvalttia moottoritiellä antoi mielikuvan siitä, miten harmoninen GT saattaa Keski-Euroopassa olla.

Potkua löytyy sen verran kuin paperiarvojen perusteella voi olettaa: kiivasta muttei räjähtävää. Kaksoiskytkinvaihteisto on lajilleen tyypillinen – vaihtaa kuin ajatus, mutta kaupunkiajossa nykii melkoisesti. Ratatunnelmaa voi hakea ratin lavoista.

Taas sitä ranskalaisuutta

Tuskin olin ehtinyt kehua Méganen perusdieselin helposti lähestyttäväksi ranskalaiseksi, kun koeajoon tuli tällainen malli, mistä ei oikein saa otetta. Ei GT-versiossa mitään varsinaista vikaa ole, mutta se ei oikein tiedä olisiko kyseessä todellinen sportti vai matka-auto. Viimeksi mainittuun jo paremmat istuimet tekisivät terää.

Teknisesti orientoituneelle vauhtiveikolle Mégane GT tarjoaa varmasti elämyksiä, mutta perinteisempi mieli jää vähän ihmettelemään.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen