Käyttötesti: Polestar 2 ja käytännönläheinen sukellus sähköautoilun maailmaan

Sähköautoilu vaatii totuttelua. Käyttötestissä oleva Polestar 2 tarjosi mukavat puitteet tälle totuttelulle.

Vaikka sähköllä kulkevien ajoneuvojen määrä lisääntyy jatkuvasti kotimaisilla teillä, Suomesta löytyy yhä paljonkin ihmisiä, joille sähköautolla ajaminen ei ole ehtinyt käydä tutuksi.

Joskus voi käydä myös kuten allekirjoittaneelle, eli sähköautolla ajaminen on ehtinyt tulla jo jokseenkin tutuksi, mutta se varsinainen käytännön arki täyssähköautolla on jäänyt kuitenkin tyystin kokematta. Näin autotoimituksessa syy ilmiölle on melko yksinkertainen: toimiston pihasta löytää usein täyteen ladatun sähköauton, joka on näppärä ottaa siitä matkaan ja palauttaa käytön jälkeen takaisin paikoilleen.

Tällä käytännöllä allekirjoittaneelle on tullut tutuksi esimerkiksi taannoin käyttötestissä ollut Nissan Leaf. Leaf on saanut kunnian toimia muutamaankin otteeseen omana työmatkaratsunani, jossa elo ja olo on rajoittunut pitkälti toimiston ja etätoimiston välisiin parinkymmenen kilometrin matkoihin. Ja mikäs siinä, kyllähän Nissan Leaf on pienestä toimintasäteestään huolimatta pärjännyt erinomaisesti tuon kaltaisessa käytössä.

Sen sijaan vähänkin pidemmät matkat sähköautolla tehtynä ovat jääneet suosiolla tekemättä. Hieman huvittuneena olen kuitenkin seurannut vierestä, miten hurjat kollegat ovat lähteneet Leafilla seikkailuun niin talven pimeydessä kuin myös kesän polttavassa hellesäässä. Omalta osaltani olen kuitenkin vältellyt viimeiseen asti tilanteita, joissa tarvitsisi kytkeä sähköauto johonkin muuhun, kuin tuttuun ja turvalliseen toimiston pihassa sijaitsevaan latauspisteeseen.

Long Rangella pidempään matkaan

Saatuani hieman yllättäen viikoksi käyttöön nykyisen käyttötestiautomme, Polestar 2 Dual Motor Long Rangen, heräsi välittömästi houkutus lähteä kokeilemaan sähköautoilua hieman pidemmälle matkalle. Tässä yhteydessä pidempi matka tarkoittaisi noin 300 kilometrin siivua kotikonnuille Keski-Suomeen.

Itse asiassa Polestarin nimessä olevat sanat ”long range” kannustivat minut nyt kokeilemaan sähköautoilua. Ajattelin voittaa oman laturikammoni, eli lähteä rohkeasti avoimin mielin ja täytenä ummikkona kokeilemaan reissua, jossa olen pakotettu nappaamaan vähintään kerran virtaa autooni – mielellään vielä jostain julkisesta latausasemasta, jotta sähköautoilun käytännöt kävisivät väkisinkin tutuksi.

Luultavasti ensimmäisiä reissun suunnitteluun liittyviä toimenpiteitä oli selvittää Polestarin toimintamatka, joka löytyikin näppärästi käyttötestimme avausosasta: 487 kilometriä. Sehän tarkoittaisi silloin sitä, että menomatkan varrella ei tarvitse välttämättä ladata kertaakaan, mutta viimeistään paluumatkalla jostain täytyisi hakea sähkövirtaa autoon.

Paitsi – kyseessähän on vain valmistajan ilmoittama toimintamatka, jonka lisäksi tähän aikaan vuodesta ikkunasta aukeaa talvinen maisema. Mikä mahtaisi olla se todellinen toimintamatka Polestarille talvisessa käytössä? Varovaista suuntaa hakeakseni palauttelin mieleen kuukauden takaisen maailman suurimman sähköautotestin tuloksia, joissa autojen toimintamatkat jäivät 10-35 prosenttia luvatuista.

Vaikka Polestar ei osallistunut edellä mainittuun sähköautotestiin, uskalsin kuitenkin päätellä, että eiköhän autolla pääsisi ainakin 300 kilometrin matkan perille asti. Kunhan akun lataa toimistolla täyteen ja lähtee siitä matkaan, niin vaikka syystä tai toisesta en saisi ladattua autoani matkalla laisinkaan, saattaisin silti päästä melko kivuttomasti perille.

Ehkä tämä ajatusmalli kuvastaa hyvin sitä, miten vaikeana pidin sähköauton lataamista julkisilla latausasemilla. Piti tehdä vielä erillinen hätäsuunnitelma siltä varalta, jos en mukamas satu löytämään Helsingin ja Jyväskylän väliltä yhtään ainoaa toimivaa tai minulle virtaa antavaa latausasemaa.

Miten sähköautoa oikein ladataan?

Sen jälkeen, kun reissupäätös oli lyöty lukkoon, tuli miettiä jonkinlainen reittisuunnitelma. Pitkälti nelostiestä koostuva reitti on varsin yksinkertainen ja helppo, eli en tarvinnut monien kehumaa A Better Route Planner, eli ABRP-sovellusta.

Täysin ilman sovelluksia en kuitenkaan olisi perille päässyt, eli jonkinlainen sähköautoiluun liittyvä sovellus piti puhelimeen käydä lataamassa. Sähköautoilevalta kaverilta sainkin vinkin, että ruokakaupoista tutun duopolin lataussovellukset ovat ehkä niitä yksinkertaisimpia käyttää, joten ummikkona tähän tärppiin oli helppo tarttua.

Sain myös erinomaisen vinkin siitä, että valitsin sitten minkä sovelluksen tahansa, oma pankkikortti kannattaa joka tapauksessa liittää palveluun jo kotona. Kaiken laittaminen kuntoon jo etukäteen vähentää kummasti stressiä, kun ensimmäisellä kerralla sitä ihmeteltävää riittää kyllä latausasemallakin.

Hyvin nopeasti tutustumisen jälkeen kävi selväksi, että ei reissun onnistuminen ole ainakaan latausasemien määrästä kiinni – niitä nimittäin riitti matkalla varsin hyvin, vaikka rajaisi valikoiman vain yhteen operaattoriin. Luotto alkoi olla kova sen suhteen, että perille kyllä päästään, vaikka joillain latausasemilla olisikin jonoa, tai ne eivät sattuisi toimimaan vierailuni aikana.

Toki yllätyksiäkin mahtui matkaan. Yllätyin esimerkiksi siitä, että useimmiten taukopaikkanani toimivalla Renkomäen ABC:lla ei ole firman omaa sähköauton latausmahdollisuutta. Näköjään sen verran hyvin sähköautojen latausasemat ovat jo integroituneet katukuvaan, että niiden puuttuminenkin voi aiheuttaa yllätyksiä.

Sovellusten ja asemien lisäksi perehdyin ennakkoon hieman latausportteihin, jotta osaisin valita huoltoaseman pihasta juuri Polestariin kelpaavan latausportin. Aiemmin käyttötesti-Leafin kanssa ehdin tottua CHAdeMO-latausporttiin, mutta nyt käytössäni oli CCS.

Matkaan – mars!

Kotiseutumatka Keski-Suomeen alkoi normaalilla työpäivällä, jonka aikana oli mukava ladata Polestarin akku täyteen toimistolla. Tällä tavoin reissuun päästiinkin lähtemään täpötäydellä akulla.

Ennen kuin suunta vaihtui kohti pohjoista, piti kuitenkin napata vielä vaimo matkaan Espoon Tapiolasta. Vaikka matka ajoitettiin tietoisesti ruuhka-aikojen ulkopuolelle, oli Hämeentien ja Tapiolan välillä ehtinyt mittariston mukaan kulua kymmenys akun varauksesta. Tämä nosti hieman stressitasoja: näinkö nopeasti ne prosentit nyt sittenkin haihtuvat ilmaan?

Pahin huoli kuitenkin laantui, kun navigaattoriin saatiin asetettua ensimmäisen tauon määränpää. Polestarin Google Maps -pohjainen navigaatio teki arvion, jonka mukaan akun varaus on perillä vielä 50 prosenttia. Se kuulosti aika paljolta. Navigaation kytkeminen päälle oli myös siinä mielessä tärkeää, että akun sähköinen esilämmitys hoituu sitä kautta, eli tällä tavoin määränpäässä tapahtuva lataus nopeutuu merkittävästi.

Rauhallisen taloudellinen ajotapa yhdistettynä keväisiin parin plusasteen lämpötiloihin sekä ylimääräisten sähkölaitteiden poiskytkemiseen tarkoitti sitä, että paikan päällä Heinolassa akussa oli varausta peräti 59 prosenttia – merkittävästi siis alkuperäistä arviota enemmän. Tosin täytyy myöntää, että varmuuden vuoksi matka tuli köröteltyä pääasiassa rekkojen peesissä kulutuksen minimoimiseksi.

Jännitys tiivistyy

Suurin jännitys piili kuitenkin siinä, saako tämänkaltainen noviisi suoritettua Heinolassa onnistuneen latauksen. Mielessä pyöri paljon kysymyksiä siitä, voisinko sössiä latauksen kytkemisen jollain tavalla, tai voisiko latauspisteellä olla vastassa ruuhkaa. Vastausta jälkimmäiseen kysymykseen pystyi toki seuraamaan jo matkan varrelta sovelluksen kautta.

Reissun ajoittaminen torstaiseen iltapäivään kannatti, sillä latauspisteellä ei ollut vastassa minkäänlaista ruuhkaa. Latausasemia riitti vapaina valinnaksi asti ja oikea ”tolppa” latausportteineen löytyikin heti ensiyrittämällä. Tämän jälkeen oli aika avata sovellus, ja kytkeä auto ohjeiden mukaisesti lataukseen.

Kaverilta saatu vinkki helppouteen liittyen piti todellakin paikkansa, eli sovellus oli erittäin yksinkertainen käyttää. Sen jälkeen, kun olin varannut numeroidun latauspisteeni, sovellus käski kytkeä laturin autoon. Tämän jälkeen muutama sekunti odottelua ja kas näin – auto oli onnistuneesti latauksessa! Reissun kenties suurin jännitys oli juuri purkautunut.

Tauon aikana suurin mielenkiinto kohdistui jälleen kerran sovellukseen, josta pääsi näppärästi seuraamaan lataamisen edistymistä. Jo 20 minuutin lataamisen jälkeen akussa alkoi olla sen verran virtaa, että oli jo syytä käydä hakemassa auto pois latauksesta. Jotenkin kuvaavaa oli se, että auton lataus oli suoritettu pois päiväjärjestyksestä nopeammin, kuin listalta tilattu ruoka ehti saapua pöytään.

Kotiseutumatkan jälkimmäinen osa hoituikin huomattavasti kevyemmin, kun ei tarvinnut enää stressata lainkaan lataukseen liittyviä asioita. Auto kytkettiin vielä toistamiseen laturiin ennen saapumista lopulliseen määränpäähän. Toinen latauskerta kauppareissun ajaksi hoitui jo kokemuksen syvällä rintaäänellä ilman pienintäkään ongelmaa.

Arjen pyörittämistä sähköautolla

Keski-Suomessa ja etenkin Jyväskylän ulkopuolella sähköautot ovat huomattavasti harvinaisempi näky kuin pääkaupunkiseudulla. Syitä ilmiölle on varmasti useita.

Ensinnäkin syrjäisillä seuduilla arkisetkin ajomatkat ovat yleensä melko pitkiä ja latausverkosto ei ole vielä ehtinyt aivan joka kolkkaan. Myös sähköautojen kovahko hinta vaikuttaa varmasti siihen, että ruuhka-Suomen ulkopuolella tartutaan todennäköisemmin perinteiseen polttikseen – onhan tulotaso siellä yleensä pääkaupunkiseutua matalampi.

Polestar saikin Keski-Suomessa osakseen jonkin verran ihmettelyä ja utelua. Kysymyksiä heräsi niin sähköautoon liittyvistä käytännöistä, kuin myös uudeksi tuttavuudeksi koetun Polestarin merkkiin ja brändiin liittyen. Volvo tuskin olisi paljoa esittelyjä kaipaillut, mutta Polestar herätti uteliasta kiinnostusta. Lähtipähän yksi hurja myös mukaan kauppareissulle ihan vain sen vuoksi, että pääsi näkemään sähköauton lataamisen.

Maaliskuun alku tarjosi hyvin keväisiä kelejä, joten sähköauton kanssa liikkuminen hoitui erinomaisesti. Kelit olivat jopa niin nätit, että perinteistä jääraappaakaan ei tarvinnut kaivaa viikon aikana kertaakaan esiin. Missään vaiheessa autoilua ei tullut kylmä, eivätkä ikkunat päässeet huurtumaan. Joskus tulevaisuudessa olisi varmasti mielenkiintoista kokeilla sähköautoilua kunnon pakkasilla, mutta se jäi nyt toiseen kertaan.

Kokemus tuo varmuutta

Nyt kun takana on yksi pidempi reissu sähköautolla heitettynä, niin uskallus sähköauton lataamiseen ja arkikäyttämiseen on jo täysin uudella levelillä. Jälkiviisaana voi jo vähän jopa hörähdellä sille, miten sitä onkaan onnistunut aiemmin näkemään niin yksinkertaiset asiat kovin vaikeina.

Oikeastaan kaikki ennalta pelätyt uhkakuvat jäivät reissun aikana toteutumatta. Latausasemia löytyi melko kattavasti – jopa "maaseudunkin" puolelta, ja niitä oli noviisinkin helppo käyttää. Lataukseen ei ollut kertaakaan jonoja ja autokin latautui siellä odotettua nopeammin.

En törmännyt reissun aikana edes minkäänlaiseen ”laturiraivoon”, jota kaltaiseni ensikertalainen saattaisi säätämisellään herkästi aiheuttaa. Toisaalta kun asiat hoituivat kerrasta oikein, niin mitäpä sitä kukaan raivoaisi siinä tilanteessa kenellekään?

Seuraavalla kerralla saadessani käyttöön taas sähköistä menopeliä, tarkoitukseni on kokeilla myös muitakin lataukseen liittyviä operaattoreja ja sovelluksia. Kynnys uusille kokeiluille on huomattavasti pienempi, kun alla on jo hieman kokemusta aiheesta.

Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Jari Saarentaus ja Marko Jokela