2.12.2017 Ajoneuvot Amerikkaa ja autoja: havaintoja LA Auto Show’sta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä LA Auto Show tarjoaa kattavan läpileikkauksen siihen, millä Yhdysvalloissa ajetaan vuonna 2018. LA Auto Show eli Los Angelesin autonäyttely on eurooppalaisin silmin virkistävä tapahtuma. Osasyy on tietysti autokannassa. Tarjolla on paljon meille tuttua kalustoa, mutta myös huomattava määrä malleja, joista Eurooppa jää paitsi. Paikallisille Toyota Camry ja Honda Accord ovat peruspullaa, jotka kiinnostavat vain sukupolvenvaihdoksissa, mutta suomalaisille ne tarjoavat mielenkiintoisen ikkunan tuttujen merkkien kansainväliseen tarjotaan. Kaksikosta kumpikin olisi sinänsä mainio auto meilläkin: isot, tai amerikkalaisittain keskikokoiset, sedanit tarjoavat hulppeat tilat, runsaan varustelun ja avaran tavaratilan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nimieroja ja katumaastureita Osa meille tutuista autoista kulkee Yhdysvalloissa eri nimillä. Esimerkiksi Nissan Qashqai on sikäläisittäin Rogue Sport ja Ford Mondeo tunnetaan Fusionina. Mallisyklissä Fusion on vieläpä kasvojenkohotuksen verran Mondeota etevämpi. Autonäyttelyn pääteema on Euroopassakin tuttu katumaasturivillitys. Vanha kunnon pick-up on yhä voimissaan, mutta katumaasturit valtaavat yhä markkinoita perinteisiltä sedaneilta. Näyttelyssä esiintyy muun muassa Subarun uusi iso 7-paikkainen Ascent, Hyundain Suomessa jo julkaisema Kona sekä uudistuneet Range Roverit, jotka Moottori ehti jo koeajaa. Teslan kotinäyttely Paikalla on pienellä osastolla myös Tesla. Kalifornialaismerkille kyse on kotinäyttelystä, joten jopa tuotanto-ongelmien leimaama Model 3 on saatu paikalle. Valitettavasti odotettu auto oli käyntihetkellä harvoja lukittuja malleja, joten ensitunnelmat Teslan pienimmästä jäävät yhä odottamaan. Tesla Model 3 Los Angelesin autonäyttely kertoo toki kalifornialaislasien läpi katsottua Amerikkaa. Osavaltio edustaa Yhdysvaltojen autokannassa vihreämpää päätä, ja täällä tuontiautojen osuus markkinoista on poikkeuksellisen korkea. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lava-autoja ja madallettuja alustoja Pick-upeilla on silti paikkansa näyttelyssä. Eri kokoisia lava-autoja eri tavalla varusteltuna löytyy niin Fordin, Chevroletin, Dodgen, GMC:n kuin Toyotankin osastoilta. Erityisesti lava-autoissa korostuu läheinen suhtautuminen tekniikkaan: esillä on halkileikattuja moottoreita ja irrallisia runkoja, joihin kiinnitetyt infotaulut selittivät, miksi juuri tämä malli on kilpailijoita parempi. Juuri esiteltävien autojen erilainen esillepano on LA Auto Show'n toinen kiinnostava puoli: Euroopan autonäyttelyissä tuntuu, että tekniikka pääsääntöisesti haluttaisiin unohtaa taka-alalle, ellei kyseessä ole merkittävä uudistus. Toinen raikas ero Euroopan suuriin näyttelyihin on tuning-autojen läsnäolo. Monien merkkien osastoille on tuotu rakennettuja versioita malleista, ja esimerkiksi uuteen Jeep Wrangleriin tarjottiin suoraan kattavaa valikoimaa tehtaan parannuspalikoita. Olipa Lexuksella jopa oma osastonsa madalletuille ja levitetyille yksilöille näyttelyn aulassa. LA Auto Show on mainio läpileikkaus Amerikkaan ja autoihin: kaikki elämässä on jossain muualla, ja sinne pääsee monella erinäköisellä autolla. Näyttely on auki joulukuun 10. päivään. Katso lisää: laautoshow.com Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Laivat Klassisissa risteilyaluksissa on tunnelmaa - kuten tässä matkaan maailman ympäri valmistautuvassa vuoden 1988 turkulaisessa 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla