1.12.2019 Ajoneuvot Automuotoilijan luottomateriaali ei muutu – näin syntyy uusi Nissan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden auton syntyprosessi vie vuosia. Suunnitelmien, luonnosten ja markkinatutkimusten lisäksi kuluu tonnikaupalla savea ennen lopullista valmistuspäätöstä. Tuotantolinjan päässä vihreää valoa tarjotaan vain harvoille onnistuneille ideoille. Paddingtonin asemalla Lontoossa vastaan tulee sininen karhuherra. Satuhahmo Paddington on nyt kuitenkin sivuutettava vauhdilla, sillä luvassa on harvinaislaatuinen vierailu, eikä myöhästymiseen ole varaa.Vierailukohde Nissan Design Center Europe sijaitsee varsin huomaamattomasti kanavan varrella aivan aseman tuntumassa. Muotoilukeskus ei yleensä ota vieraita vastaan, sillä rakennuksen uumenissa tehtävä työ on mitä suurimmassa määrin salaista.Nissanin lisäksi samassa rakennuksessa majaansa pitää konsernimerkki Infiniti, joka suunnattiin alunperin Yhdysvaltain automarkkinoille tuntuvalla luksuspainotuksella.Vaikka konserni on sama, on merkit erotettu muotoilukeskuksessa omiksi osastoikseen. Yhteistyötä ei tehdä juuri rakennuksen sähkösopimuksen vertaa enempää, vaikka johtajat esittävät avauspuheenvuoronsa vierailleen rinta rinnan. Ratkaisulla halutaan varmistua, että molemmat merkit pysyvät uskollisina omille juurilleen, eikä tahatonta sukunäköä synny suunnittelutyön eri vaiheessa.Lontoon lisäksi Nissanilla on kaksi muutakin vastaavaa toimistoa, yksi Japanissa ja toinen Yhdysvalloissa. Apuna työskentelee myös liuta pienempiä toimistoja eri puolilla maailmaa, mutta uusien autojen ilmeestä vastaa viime kädessä tämä kolmikko, joka myös kilpailee keskenään siitä, kenen visio saa lopullisen hyväksynnän ja etenee parhaassa tapauksessa aina tuotantoon saakka.Lontoon toimiston kädenjälki näkyy muun muassa mittavan menestyksen saavuttaneessa Nissan Qashqaissa. Valmistaja janoaa jatkumoa automallin menestykselle, joten seuraavaa sukupolvea odoteltaessa ei liene ihme, että katseet kääntyvät väistämättä Lontoon suuntaan.Sijainti on otollinen muun muassa tulevien trendien haisteluun. Täällä ollaan vähintään askeleen verran edellä muuta Eurooppaa, kenties useammankin. Ainakin paikallisten mielestä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTrukkilavallinen saveaUuden automallin tarina lähtee liikkeelle palaveripöydästä. Alkuvaiheessa visiointi on varsin lennokasta, mutta mitä pidemmälle suunnittelussa päästään, sitä enemmän realismi puhuu. Kynä ja paperi saavat pian rinnalleen Photoshopin ja virtuaalisen todellisuuden.Luonnosten edetessä valmiimpaan suuntaan on vihdoin konkretian, eli saven vuoro.Reilun kilon painoinen paketti sisältää kaksi ranteenpaksuista pötköä ruskeaa savea ja maksaa noin 25 euroa. Täysikokoisen auton muotojen toteuttamiseen savea kuluu helposti kaksi trukkilavallista, joten runsaasti käsityötä vaativa vaihe on tyyris myös raaka-aineiltaan.Osan materiaalista voi toki kierrättää ja pohja rakennetaan putkirungon päälle muun muassa styroksia ja puuta hyödyntäen, mutta savessa ei voi loputtomiin säästää.Konkreettinen malli on edelleen jokseenkin välttämätön osa autosuunnittelua, sillä se herättää luonnokset ja virtuaalimallit eloon. Ilman tätä vaihetta ei tuotantopäätöstä uskalla taatusti tehdä kovinkaan moni autoalan merkittävä peluri.Savimalli ratkaisee voittajanPieni savimalli syntyy päivässä käsityönä. Suurempiin aikaa kuluu enemmän, vaikka apuna on 3d-tulostin, joka tekee mallin viimeistelyvalmiiksi puoli autoa kerrallaan. Todellista vastaavaa kokoluokkaa olevan mallin tulostaminen vie reilun päivän. Tulostusnopeuteen vaikuttaa koon lisäksi lopputuloksen laatu.Yön aikana tulostuneen puolikkaan pariksi on tehtävä vielä toinen kylki, eli malli täytyy kääntää ympäri ennen aamukahvia. Vaikka ei uskoisi, tulee muutoksia vielä suurissakin malleissa yllättävän paljon.– Joskus suunnitelmasta valmiina on vain keula, joten toteutan sen. Loppu täsmentyy myöhemmin ja malli muokataan silloin uudelleen, vieraiden savityöpajaa luotsaava Michael Ledger kertoo.Kun savimalli on valmis, viimeistellään sen pinta ja lopulta kokonaisuus maalataan ja lakataan esittelykuntoon.Nissanin suunnitteluprosessiin kuuluu vaihe, jossa eri muotoilutoimistojen näkemykset kuljetetaan valmiina savimalleina Japaniin pääkonttorille, jossa arvovaltainen raati kokoontuu tekemään lopullisen valinnan tulevasta tuotantomallista.Se tarkoittaa, että kolme toimistoa saa jännittää kelpo tovin, mutta voittajana kotiin palaa vain yksi. Sen jälkeen muotovalio on vielä saateltava sarjatuotantovalmiuteen. Vaikka savea ei enää tarvita, on edessä mittava urakka.Teksti ja kuvat Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 10.3.2025 Ajoneuvot MG S5 on MG 4:n SUV-sisar, joka tulee korvaamaan MG ZS EV:n 8.3.2025 Ajoneuvot Maskuliinisesta maasturista tulikin naistenauto – Women’s Worldwide Car of the Year 2025 on Hyundai Santa Fe 8.3.2025 Ajoneuvot Moottori 100 vuotta: Matka Euroopan halki – päämääränä viedä kenttäambulansseja Ukrainaan 4.3.2025 Ajoneuvot Tämä on rehellisesti uuden sukupolven Audi A6 Avant – rehellisesti bensiinillä ja dieselillä, tosin Suomessa vain lataushybridinä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G9 – onko tässä markkinoiden paras kiinalaisauto? 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija