30.6.2019 Ajoneuvot Ford lisää tuontimalleja Eurooppaan, olisiko luvassa jopa F-150? Ford-johtaja: emme sano ei Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Ford ilmoitti eilen Euroopan toimintojen uudelleenjärjestelystä, joiden yhteydessä merkki aikoo panostaa enemmän Euroopan ulkopuolelta tuotaviin malleihin. Ovea ei suljettu maailman suosituimmalta avolavamallilta. Ford F-150 -avolava on eräs maailman suosituimmista automalleista, johtuen erityisesti Yhdysvaltojen automarkkinoita vuosi vuoden jälkeen. Eurooppalaisittain kookas automalli on kuitenkin harvinainen näky näillä pituusasteilla. Nyt Ford on kuitenkin kertonut, että se järjestelee Euroopan toimintonsa uudelleen. Merkittävien henkilöstö- ja tuotantolaitosvähennysten lisäksi Fordin uusi toimintamalli Euroopassa perustuu kolmeen yksikköön: hyötyajoneuvoihin, Euroopassa valmistettaviin henkilöautoihin ja tuontimalleihin. Ford kertoi jopa tavoittelevansa tuontimäärien kolminkertaistamista vuosittain aina 2024 saakka. Julkistuksen jälkeen pidetyssä konferenssipuhelussa toimittajat kysyivät Ford of Europea luotsaavalta Stuart Rowleyltä mitä yhtiö tarkoittaa tuontimallien lisäämisellä. – Tarkastelemme jokaista Ford-tuotetta ja harkitsemme, olisiko se sovelias [Eurooppaan]. Voisiko tämä koskea myös F-150:tä? – F-150 olisi erittäin nichetuote Euroopassa, johtuen sen fyysisestä koosta, Rowley kommentoi. Ei vielä kovin lupaavaa, mutta ei myöskään ehdoton "ei". Harrastajien toivo siis elää. Lähteet: Financial Times, Detroit Free Press Kuvat: Ford Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Koeajo: Ford F-150 Platinum Supercrew 4x4 3.5L Ecoboost – viesti nyky-Amerikasta Fordin markkinointipähkinä: F-150 hybridin paras puoli on virran ulosotto Koeajo: Ford F-150 SVT Maistiainen: tiettömille teille – Ford Ranger Raptor Lue lisää Kaikki artikkelit 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 18.1.2026 Ajoneuvot Unelmien tehdas – näin syntyy Porsche 911 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 20.1.2026 Sähköautot Polestar tutki sähköautoilun myyttejä – yksi niistä istuu sitkeässä kuin terva 19.1.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi R8 V10 Decennium - yksi 222 juhlamallista V10:n 10-vuotisjuhlan kunniaksi 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 15.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: ”Voisitko auttaa minua pääsemään takaisin tielle?” 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 27.12.2025 Laivat Tältä näyttää 35 vuoden ikään ehtinyt Silja Serenade vähemmän perinteisessä juhlavalaistuksessa