20.2.2020 Ajoneuvot Neste Ralli: mukana klassikoita menneiltä vuosikymmeniltä – Ouninpohjan osalta tyydyttiin kompromissiin Latvala piti Toyotansa läpi viikonlopun hyvässä vauhdissa. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neste Rallin 70. juhlavuoden kunniaksi kilpailuun on otettu mukaan klassikkoerikoiskokeita menneiltä vuosilta. Yksi pätkistä on ajettu edellisen kerran legendaaristen B-ryhmän autojen aikakaudella, mutta Ouninpohja ei sopinut FIA:n linjauksiin. Neste Ralli esittelee tänä vuonna eri aikakausien nostalgiaa tähän päivään päivitettyinä. Torstaina 6.8. ralli käynnistyy parin edellisen vuoden tapaan Vesalan testierikoiskokeen merkeissä. Vesala tuli rallikansalle tutuksi etenkin 1980- ja 1990-luvuilla. Tänä vuonna Vesalan shakedown ajetaan poikkeuksellisesti käännettyyn suuntaan. Katsojien seuraamista helpottamiseksi jokainen erikoiskoe ajetaan kahteen kertaan. Itse kilvan ajaminen käynnistyy torstaina Jyväskylän keskustan kaduilla Harjulla, joka on tullut Moottorille tutuksi muun muassa Lancia Delta S4:n ja Toyota Supran kautta. Sanonnan mukaan Harjun kaupunkierikoiskokeella ei voi voittaa paljoa aikaa, mutta hävitä hyvinkin paljon. Harjun erikoiskokeella on totuttu suuriin katsojamassoihin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Perjantaina nähdään klassikko yli 30 vuoden takaa, sekä täysin uusi tuttavuus Perjantaina kilpaa ajetaan jo tosissaan. Ohjelmaan kuuluu Laukaan Ruuhimäen, Humalamäen, Ässämäen ja Sahloinen-Moksin erikoiskokeet. Ruuhimäen erikoiskoe on nähty viime vuosina rallin päättävänä Power Stagena. Erikoiskokeen varrelta löytyy vauhdikkaita osuuksia ja suuria hyppyjä, viime vuonna erikoiskokeen maalissa sijaitsevalla hyppyrillä pisimmän lennon suoritti Ogier, joka ei ollut järin imarreltu pisimmän loikan tuomasta palkinnosta. Humalamäki on ajettu edellisen kerran kilpailuerikoiskokeena vuonna 1985, jolloin kilpaa ajettiin vielä B-ryhmän hirmuisilla kilpureilla. Kyseisenä vuonna rallin voittoon ajoi viime vuonna rallin Hall of Fameen nimitetty Timo Salonen, joka vei nimiinsä samana vuonna myös maailmanmestaruuden Peugeot 205 T16:lla. Ässämäki ajetaan Vesalan tapaan käännettynä. Vuosina 1977–1993 Suomen MM-rallissa oli mukana Sahloisen erikoiskoe, jolla tämänkin vuoden reittiä on maustettu. Sahloinen-Moksi erikoiskokeen loppuosa on luonnollisesti perinteikästä Moksia. Ei Ouninpohjaa, mutta kuitenkin Lauantai käynnistyy Pihlajakosken erikoiskokeella, joka nousi yleisön suosioon jo 1970-luvulla. Tänä vuonna Pihlajakoski ajetaan samassa muodossa kuin vuonna 2019. Pihlajakoskea seuraa Päijälä, Kakaristo ja Arvaja. Legendaarista Ouninpohjan erikoiskoetta ei saatu sopimaan kansainvälisen autoliitto FIA:n linjauksiin, mutta osin samoista osuuksista koostuva Kakaristo koettelee varmasti jokaista kuljettajaa. Arvajan erikoiskoe on uusi tuttavuus WRC-aikakaudelle. Kisaorganisaatio lupailee erikoiskokeen sisältävän Suomen haastavimpia tieosuuksia ja tarjoavan maalipään osalta mahtavat katselualueet. Rallin päätöspäivänä ajetaan Laajavuoren ja Oittilan erikoiskokeet. Power Stagen lisäpisteistä kilpaillaan Laajavuoressa, joka on toiminut vuosituhannen vaihteeseen saakka myös kilpailukeskuksena. Edellisen kerran WRC-autoja on nähty Laajavuoressa 2014, jolloin pikataival toimitti testierikoiskokeen virkaa. Teksti: Eetu Kokkonen Lähde: Neste Rally Finland Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Suomalainen huippulupaus jätti tehdaskuskit Ruotsin rallissa taakseen – ei hermoile uran jatkumisesta Neste Ralli 2019: Tänakille ei löytynyt haastajaa – kaksi suomalaista karisti gorillan selästään Kun legendat kohtaavat – uusi Toyota Supra Jyväskylän Harjulla Henri Toivosen Lancia Delta S4 – rallin enkelit Harjulla Ralliauton kyydissä: Neste Rallin voittaja-auto Toyota Yaris WRC Kris Meeken käsittelyssä Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin