26.7.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Saab 9-5 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Naapurimaamme autoilla on ollut erityinen ja tärkeä paikka kansamme sydämessä. Monen mielissä toisen sukupolven Saab 9-5 jätti jäähyväiset hienolle merkille. Vuonna 1946 esiteltiin automerkin prototyyppi, jonka pohjalta alkoi ensimmäisen mallin (Saab 92) valmistus. Toisen sukupolven Saab 9-5 oli suomalaisille käytännössä automerkin loppu. Sotilaslentokoneiden parissa aloittanut Svenska Aeroplan Aktiebolaget (SAAB) perustettiin Ruotsissa vuonna 1937. Toisen maailmansodan jälkeen alettiin suunnittelemaan pienen henkilöauton tuotantoa ja ensimmäinen prototyyppi (Ursaab) valmistui 1946. Valmis auto (Saab 92) sai hyvän vastaanoton, joten alku oli hyvä. Viimeiseksi jäänyt toisen sukupolven Saab 9-5 onnistui vielä kantamaan jotakin merkille ominaista taikaa. Tässä välissä tapahtuneita mutkia Moottorin Käytetyt erikoisuudet -juttusarja onkin osin jo käsitellyt. Ensimmäinen suuria tuotantomääriä saavuttanut malli oli Saab 96 ja myöhemmin myös Saab 99 toimi merkittävänä askeleena ruotsalaisvalmistajalle. Tuolla reitillä Saab oli ansainnut kannuksensa myös suurien autojen valmistamiseen. Vuonna 1997 esitelty Saab 9-5 seurasi 9000:n jäljissä. Uusi neliovinen sedan pohjautui samalle pohjalevylle kuin Opel Vectra B ja jo hieman aiemmin esitelty Saab 900. Tässä kohti valmistajan parhaat ajat alkoivat olemaan ehkä jo takanapäin. Ensimmäisen sukupolven Saab 9-5 näki peräti kaksi kasvojenkohotusta, joista ensimmäinen vuonna 2001 erottui uusin kirkaslasisin valoin. Noin neljä vuotta myöhemmin mallia tekohengitettiin vielä eteenpäin täysin uusin puskurein ja valoin. Farmariversio säilyi tuotannossa aina vuoteen 2010 saakka. Toisen sukupolven Saab 9-5, tai toisin Saab 9-5 II, esiteltiin 2009. Liian pitkään odotettu toisen sukupolven 9-5 esiteltiin lopulta Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa 2009. Se perustui samalle General Motorsin perusrakenteelle kuin esimerkiksi Opel Insignia A. Kaikki moottorit olivat turboahdettuja ja näistä ainoa dieselvaihtoehto oli 2,0-litrainen nelisylinterinen. Bensiinimoottoreiden puolella oli laajempi kattaus 1,6- ja 2,0-litraisesta nelisylinterisestä aina lippulaivamallin 300-hevosvoimaiseen 2,8-litraiseen V6-moottoriin. Näistä viimeisin oli aina nelivetoinen. Valitettavasti tyylikäs farmarikorinen SportCombi ei koskaan ehtinyt suursarjatuotantoon ja näitä tehtiin tiettävästi 33 kappaletta. Samoin 9-5 liftback, 9-5X sekä vuodelle 2014 suunniteltu kasvojenkohotus jäi näkemättä kokonaan. Toisen sukupolven ysivitosta ehdittiin valmistaa vain reilut 11 000 yksilöä ennen rahojen loppumista. Koko yhtiön rahat ja tämän mallin tuotanto päättyi Trollhättanin tehtaalla maaliskuussa 2011. Toisen sukupolven ysivitosta ehdittiin valmistaa hieman yli 11 000 yksilöä. Todellisuudessa vain alle 1000 kappaletta valmistettu Saab 9-4X oli enemmänkin se malli joka jää historiaan tuntemamme Saabin viimeisenä, vaikka sitä ei oikeastaan meille ehditty edes tuoda. Saabin taru jatkui tuon jälkeen jokusen 9-3-mallin verran uudessa omistuksessa ja edelleen on olematon mahdollisuus nähdä merkin vielä jonain päivänä palaavan. Saab AB omistaa yhä oikeuden nimeen. Leijuva katto ei juuri erotu kokomustasta autosta, mutta muotoilu on onnistunut kokonaisuus mielenkiintoisine Saabimaisine yksityiskohtineen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Saab 9-5 Viimeiseksi jääneen vuosimallin 2011 Saab 9-5 on tarjolla Espoossa. Itse auto on tosin käyttöönotettu jo syyskussa 2010, joten aivan viimeisiä tehtaalta tulleita se ei ole. Sen omaleimainen muoto näyttää yhä tänä päivänä tuoreelta ja tullee siten säilymään hyvin ajattomana. Saab on onnistunut muotoilun saralla useaan otteeseen eikä viimeinen 9-5 tee poikkeusta. Mustan auton alla pyörivät vanteet näyttävät alkuperäisiltä. Sisällä on musta nahkaverhoilu mahdollisimman hillityn pohjoismaisen ilmeen varmistamiseksi. Sama tumma teema jatkuu auton sisäpuolella, sillä Comfort-istuimiin on valittu Jet Black -nahkaverhoilu. Varustelu kattaa muun muassa heijastusnäytön, automaattisen kaksialueilmastoinnin, navigointijärjestelmän, pysäköintitutkat edessä ja takana, vakionopeudensäätimen sekä ksenon-valot. Moottorina on tosin tavanomainen, joskin taloudellinen, 2,0-litrainen nelisylinterinen dieselmoottori. Sen huipputeho on 118 kilowattia (160 hv) ja huippuvääntö 350 newtonmetriä. Voima välitetään etupyörille käsivalintaisen vaihteiston kautta. Näin 1725 kilogramman omamassa kiihdytetään 100 kilometrin tuntinopeuteen juuri alle 10 sekunnissa ja huippunopeudeksi kerrotaan 215 kilometriä tunnissa. Tavaratila vetää arjen tarpeet, mutta täytetty huoltokirja löytyy todennäköisemmin hansikaslokeron puolelta. Tämän yksilön mittarilukema on vielä asiallinen 189 000 kilometriä ja mukana seuraavan huoltokirjan viimeisen merkintä on 185 000 kilometrin kohdalta syyskuulta 2020. Seuraava katsastus on edessä 22. kesäkuuta 2022. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Sähköautot Mazda CX-6e sai hinnat – yksinkertainen valikoima, paljon varusteita 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 2.6.2026 Autoilu Autojen kierrätys yhä yleisempää – romutuspalkkiolla on näppinsä pelissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 8.6.2026 Yleinen Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 2.6.2026 Tilaajille Peugeot alkoi kolista 15 kilometriä huollon jälkeen – joustintukien laakerit herättivät kuluttajan epäilyn virheestä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti