30.1.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Stadin brankkarin vanha Sisu SK 210 CK -paloauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sisun S-sarjasta oli moneksi. Yksi ajoneuvon lukuisista käyttökohteista oli paloauto. Kotimainen kuorma-autovalmistaja Sisu on saanut Moottorissa huomiota lähinnä sotilaskaluston muodossa. Arkistostamme voit löytää juttuja mm. Masista, Nauha-Sisusta ja Sisu GTP:stä. Vaikka militariakäyttö on ollut pitkään merkittävä osa Sisun liiketoimintaa, tapaa kuorma-autovalmistajan tekeleitä myös monista muistakin yhteyksistä. Vuosien varrella Sisuun pohjautuvia ratkaisuja on nähty esimerkiksi linja-autoissa, puutavara-autoissa ja paloautoissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sisun S-sarja Tarina Sisun S-sarjan syntymisestä alkaa oikeastaan jo vuodesta 1970, jolloin yrityksen pitkäaikainen toimitusjohtaja Tor Nessling erosi tehtävästään, ja hänen tilalleen tuli Erik Gillberg. Gillberg alkoi ensitöikseen modernisoida Sisua totaalisesti, jolloin tuotantomenetelmiä, mallistoa ja jopa yhtiön organisaatiota sekä johtamistapoja uudistettiin kovalla kädellä. Tästä kattavasta uudistuksesta syntyi myös Sisun S-sarja, joka näki päivänvalonsa vuonna 1980 SK 150 -mallin muodossa. Hiljalleen mallisto täydentyi myös muillakin malleilla, kuten vuonna 1981 julkaistuilla SR- ja SM-malleilla. Ensimmäisten vuosien aikana S-sarjaa valmistettiin rinnakkain M-sarjan, eli paremmin ”Niittikoppi-Sisuna” tunnetun mallisarjan kanssa. Niittikopin valmistus kesti vuoteen 1984 asti. Vuosina 1980-1996 Karjaalla valmistettu Sisun S-sarja kätki lopulta sisäänsä SK-, SL-, SM-, SN- ja SR-mallit. Kirjavien kirjainyhdistelmien käyttötarkoitus oli kuitenkin varsin simppeli, sillä siitä voitiin päätellä auton hytin korimalli. SK- ja SM-mallit olivat niin sanotusti nokattomia malleja, kun taas SN-, SL- ja SR-mallit olivat varustettuja pidemmällä nokalla. SL- ja SK-mallit olivat vuorostaan varustettuja matalalla hytillä ja SR- ja SM-mallit korkealla hytillä. Sisun S-sarjan moottorit olivat pienemmissä malleissa kotimaisia Valmetin ja mallisarjan suuremmassa päässä taas amerikkalaisia Cumminsin valmistamia dieselmoottoreita. Autossa olevan moottorin teho pystyttiin näkemään yleensä jo mallinimestä, sillä esimerkiksi SR 150 -mallissa oli noin 150 kilowatin tehon tuottava moottori. S-sarja saavutti melko nopeasti hyvän suosion. Vuonna 1983 nokallinen SR-sarja valittiin Vuoden Kuorma-autoksi Suomessa. Vuotta myöhemmin sama palkinto meni nokattomalle SM-sarjalle. Palkinnoista huolimatta Sisulla oli samaan aikaan myös merkittäviä haasteita. Gillbergin mittavalla modernisointiohjelmalla oli kuitenkin kääntöpuolensa. Projektista tuli odotettua rutkasti kalliimpi, minkä seurauksena Sisun pääomistajana toiminut Suomen valtio erotti Gillbergin toimitusjohtajan tehtävästä vuoden 1983 lopussa. Vuonna 1984 Gillbergin seuraajaksi nimitettiin Jorma S. Jerkku, jonka tehtävä alkoi mittavilla saneeraustöillä. Saneerauksista huolimatta S-sarjan valmistus jatkui aina vuoteen 1996 asti, jolloin sen korvasi uusi Sisun E-sarja. Käytetty erikoisuus: Sisu SK 210 -paloauto Tämän viikon käytetty erikoisuutemme löytyy Leppävirralta, jossa kaupan olisi vuosimallin 1992 Sisu SK 210 CK. Vaikka auton punainen väri onkin jo päässyt paikoittain haalenemaan pahasti, on ajoneuvon alkuperäinen käyttötarkoitus kuitenkin ilmeinen: kyseessä on entinen paloauto. Vaikka kyseinen ajoneuvo löytyykin tällä hetkellä Pohjois-Savon sydämestä, sillä on kuitenkin vahvasti stadilaiset juuret. Ensimmäiset vuosikymmenensä ajoneuvo on viettänyt Helsingissä, ensiksi Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ja myöhemmin Pitäjänmäen VPK:n käytössä. Auto on siirtynyt viettämään eläkepäiviään pääkaupungin sykkeen ulkopuolelle vuonna 2016, mistä alkaen se on ollut poistettuna liikennekäytöstä. Eläkevirasta huolimatta ajoneuvo on yhä varusteltu varsin kattavasti erilaisilla pelastusajoneuvon varusteilla. Myynti-ilmoituksen mukaan autosta löytyy vilkut, sireenit ja jopa komentokaiuttimet mikrofonilla. Autosta löytyy myös erilaisia pumppuja, generaattoreita, voiman ulosottoja, säiliöitä ja jopa hydraulisesti toimiva halogeenivalomasto. Auton mukana tulee myös vesitykki sekä imu- ja palovesiletkua. Paloauton monikäyttöiset mahdollisuudet jatkuvat myös sillä, että siinä on kuudella paikalla varustettu tilava ohjaamo. Myyjä maalaileekin myynti-ilmoituksessa ideoita auton jatkojalostukselle esimerkiksi huoltoautoksi metsä- tai maakoneyrittäjälle. Autoa liikuttaa 10.0-litrainen dieselmoottori, joka tarjoilee kuljettajalleen 216 kilowatin (294 hevosvoiman) tehon. Vaihteistona toimii automaatti ja auto on takavetoinen. Reilun 30 vuoden aikana Sisun mittariin on ehtinyt kertyä 123 250 kilometriä. Monien mahdollisuuksien paloautolla lukee hintalapussa 6900 euroa. Hintaan ei tässä tapauksessa sisälly tai lisätä arvonlisäveroa. Mikäli pelastusajoneuvot kiinnostavat enemmänkin, niin Käytettyjen erikoisuuksien juttusarja on aiemmin esitellyt mm. Heinolan tehdaspalokunnan Ford F-600:n ja ilmavoimien Dodge Pickupin. Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Tori Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.11.2026 Käytetyt autot Maastokupla myyty – huutokaupassa jätettiin yli 100 tarjousta, mutta mikä oli lopullinen hinta? 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista