7.8.2020 Ajoneuvot Maailmassa jo yli miljoona latausasemaa sähköautoille – Kiina ja Ranska kehityksen vetureina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BloombergNEF:n mukaan maailmassa on jo yli miljoona latausasemaa sähköautoille. Julkisten latausasemien määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Maailmassa on jo yli miljoona latausasemaa sähköautoille. Itse asiassa tämä merkkipaalu on livahtanut silmiemme ohi, sillä miljoonan julkisen latausaseman raja rikottiin BloombergNEF:n mukaan jo joskus toukokuun tienoilla. Asiasta uutisoi Automotive News Europe. Julkisten latausasemien määrä on tuplaantunut noin kolmessa vuodessa eli vielä 2017 tienoilla niitä oli noin 500 000 kappaletta. Suurin osa julkisista latausasemista on rakennettu Kiinaan, ja ehkä monelle jopa yllättäen, Eurooppaan. Pohjois-Amerikka jää kisassa kolmanneksi – osin varmasti hieman heikomman sähköverkkonsa rajoittamana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yli miljoona latausasemaa sähköautoille Kiina on ylivertainen edelläkävijä sähköautoilun saralla, sillä puolet maailman latausasemista sijaitsee siellä. Osin tätä toki auttaa valtava väestö – onhan Kiinassa selvästi enemmän asukkaita kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa yhteensä. Siitä huolimatta kehittynyt sähköautojen infra on Kiinassa tosiasia ja kehitys etenee vauhdilla jatkossakin. Euroopan puolella Ranska on latausverkoston kehityksen kärkimaa. Osin tätä kehitystä siivittää kamppailu haluttujen sijaintien saamisesta ennen kilpailijoita. Esimerkiksi juuri Ranskassa valtion sähköyhtiö EDF, Engie ja Ionity pyrkivät saamaan latausasemansa parhaille paikoille. Euroopan unioni on julkaissut tavoitteensa saada luotua Euroopan sisälle miljoona julkista latauspistettä vuoteen 2025 mennessä. Saksassa kehitystä siivittää vaatimus jokaiselta huoltoasemalta löytyvästä latauspisteestä sähköautolle. Näin verkosto saattaa kehittyä, ainakin joissain Euroopan maissa, osin jopa kysyntää nopeammin. Pohjois-Amerikassa pandemian jälkeinen aika saattaa vauhdittaa sähköautoiluun siirtymistä. Lisäksi Yhdysvaltojen julkisten latausasemien lisärakentamista saattaa siivittää uusien sähköisten lava-automallien julkistukset, sillä esimerkiksi Ford, Hummer, meille tuntemattomampi Rivian sekä Tesla tulevat tarjoamaan akulla varustettuja lava-autoja muutaman seuraavan vuoden sisällä. Myös General Motors on vihdoin sijoittanut latausverkostoon – vain 24 vuotta ensimmäisen sähköautonsa jälkeen. Koska Yhdysvaltain presidenttiehdokas Joe Biden on puhunut vahvasti sähköautoilun ja siihen vaadittavan latausverkoston puolesta, myös tulevat vaalit saattavat vaikuttaa suuresti Yhdysvaltojen julkisten lataupisteiden määrän kehitykseen. Tilastojen mukaan Alankomaissa on enemmän latauspiuhoja kuin Yhdysvalloissa, vaikka koko maassa on vähemmän ajokortteja kuin New Yorkin osavaltiossa. BloombergNEF ennustaa joka kymmenennen uuden auton olevan sähkökäyttöinen vuonna 2025 ja että maailmaan tarvitaan 12 miljoonaa latauspistettä ja 400 miljardia dollaria lisäinvestointia infraan vuoteen 2040 mennessä. Luonnollisesti nämä kaksi arviota ovat täysin riippuvaisia toisistaan, sillä vähemmän myytyjä sähköautoja tarkoittaisi vähemmän vaadittavia latauspisteitä, joka tarkoittaa pienempää investointia. Lähde: Automotive News Europe, Kuvituskuva: Jari Saarentaus / Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 2.8.2026 Uutinen Kumpi on pahempi: fossiilinen polttoaine vai kiinalainen sähköauto? 1.8.2026 Uutinen Kiinalaisilla 10,9% Euroopan automarkkinoista – analyytikot korjaavat ennusteitaan kiireellä ylöspäin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Laivat Klassisissa risteilyaluksissa on tunnelmaa - kuten tässä matkaan maailman ympäri valmistautuvassa vuoden 1988 turkulaisessa 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla