28.7.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: meillä myytävä Toyota Land Cruiser on tehty sekoittamalla työkalua ja luksusmaasturia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota-konsernin autoja myydään kaikkialla maailmassa, ja ne taipuvatkin eri markkina-alueiden tarpeista riippuen moneen. Hyvä esimerkki tästä on Land Cruiser J150, eli nimi muutettuna Lexus GX. Toyota Land Cruiser ei ole varsinaisesti automalli, vaan eri malleista koostuva perhe. Meillä Länsi-Euroopassa Land Cruiserin nimellä kaupataan itse asiassa ison Land Cruiserin (nykyään J300) pikkusiskoa, joka muilla markkinoilla tunnetaan nimellä Land Cruiser Prado (J150), ja jota muuten myydään Afrikan markkinoilla pelkkänä Pradona. Jotta kuviosta saadaan vielä vähän vivahteikkaampi, on Lähi-idän, Afrikan ja Australian puolella edelleen myynnissä vuonna 1984 esitelty J70, jolle on tätä nykyä löytynyt sopiva tuotantopaikka Portugalista. Myös Toyota-konsernin luksuspuolesta vastaava Lexus on lyönyt lusikkansa Land Cruiser -soppaan. Se on jo 1990-luvulta lähtien valmistanut isoa Land Cruiseria aateloituna LX:nä ja 2000-luvun alusta myös Pradoa GX:n nimellä. Hintojen lisäksi muutkin yksityiskohdat erottavat samalla tuotantolinjalla valmistuvat Lexukset Toyotan rinnakkaismalleista. Niihin kuuluvat isot vapaastihengittävät V8:t, jotka pitävät autot tehokkaasti EU-alueen ulkopuolella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Land Cruiserin lexustaminen Ensimmäinen Lexus GX esiteltiin vuonna 2002, samana vuonna sisarmallinsa J120-sarjan, eli kolmannen sukupolven Land Cruiser Pradon kanssa. Prado jakoi – kuten nykyäänkin – vielä astetta ronskimmaksi viritetyn 4Runnerin kanssa saman alustan, perustuen tikapuurungolle ja rautajousille. Yhtäläisyys on sitä luokkaa, että muun muassa akselivälit ovat täysin samat. Aivan suoraan tätä ratkaisua ei kuitenkaan kelpuutettu luksusversio GX:ään, joten sille täytyi luoda omat systeemit. Tärkein niistä on rautajouset taka-akselilla korvaava ilmajousitus. Ensimmäisen polven GX:n tarkka mallimerkintä oli GX 470, missä luku tuli ihanan loogisesti moottorin iskutilavuudesta. Lexuksen 4,7-litrainen V8-bensiinimoottori oli reilusti suurempi kuin mikään millään markkinoilla Land Cruiser Pradoon saatavilla ollut voimanlähde. Se oli myös aina 5-vaihteisella automaattivaihteistolla varustettu. Näkyvissä osissa ulkona ja sisällä erot Pradoon eivät olleet kovin tajunnanräjäyttäviä. Ulkona suurin muutos tuli keulaan, jossa maski, puskuri ja ajovalot kokivat pienehkön muutoksen Lexuksen mallistoa yhdistävään suuntaan. Myös takavalot olivat hieman erilaiset, ja vaikutelma oli muutenkin jonkin verran laadukkaampi pienien kromiyksityiskohtien ja korinväristen osien suuremman osuuden kautta. Sisällä muutokset olivat vielä rajoittuneempia, sillä siellä autosta koitettiin tehdä Lexus ainoastaan ratin keskiön logolla sekä erilaisilla jalopuusomisteilla ja nahkaverhoiluilla. Tällaista oikomista ei Lexukselta oltu totuttu näkemään, ja sitä eivät kaikki asiakkaat purematta nielleet, niin kuin tulemme jutun edetessä huomaamaan. Uusia ideoita pöytään Edellä mainituista seikoista huolimatta Toyota esitteli GX:ssä aikanaan myös aivan uutta teknologiaa. KDSS eli Kinetic Dynamic Suspension System (suomeksi kineettis-dynaaminen jousitus) on järjestelmä, joka vapauttaa ja jäykistää kallistuksenvakaajat hydraulisesti sitä mukaa, ollaanko epätasaisessa maastossa vai maantiellä. GX:n jälkeen fiksu järjestelmä otettiin pian käyttöön myös isossa Land Cruiserissa, ja sen saa myös meikäläiseen versioon. GX:n toinen eli nykyinen sukupolvi näki päivänvalon vuonna 2009 osana J150-mallin ensiesittelyä. J150 perustuu edelleen 4Runnerin alustalle. Tämä tarkoittaa, että strategiset mitat akseliväliä myöten ovat lähes tulkoon ennallaan. Kuten iänikuinen sanonta kuuluu, hyvää ei kannata muuttaa huonoksi, ja Land Cruiser Prado on toiminut tällaisena konseptina kaikin puolin hyvin. Sen sijaan GX:n kohdalla nikotusta aiheuttivat Lexuksen liian vähäiset eroavaisuudet Toyotaan nähden. Niin sisällä kuin ulkona näkyviä eroja oli jopa vielä edellissukupolvea vähemmän. Voimalinjana nähdään useimmilla markkinoilla ainoastaan uudempi 4,6-litrainen ahtamaton V8-bensiini (= GX 460) kuusivaihteiseen automaattiin yhdistettynä. Autoa myydään sellaisilla markkina-alueilla, joilla henkilöauton polttoaineenkulutus on lähinnä yhdentekevä sivuseikka. Meikäläisillä pumppuhinnoilla GX tuntuisi varsinaiselta bensarosvolta. Näin möyrii GX:n kaikkein tuorein painos. Vastaus yllä mainittuihin asiakaspalautteisiin saatiin vuonna 2013, kun GX:ään tehtiin facelift. Sen yhteydessä esimerkiksi ajovalojen, puskureiden, maskin muotoa muutettiin aikaisemmasta reilusti persoonallisempaan suuntaan. Brändäys puri heti asiakkaisiin: GX:n myynti jopa tuplaantui sen myötä joillain markkinoilla. Vuonna 2019 ilme täsmentyi vielä kertaalleen, ja auto noudattelee nyt Lexuksen monisärmäistä L-finesse-muotokieltä niin täydellisesti, kuin 2,4-tonninen maasturijärkäle vain voi. Nyt myös sisätilat edustavat enemmän Lexusta. Kuten alusta alkaenkin, Lexus GX:n on tarkoitus olla yhtä lailla maastokelpoinen auto kuin sen sisarmallinkin, kun taas astetta pienempi RX on selkeästi enemmän katupainotteinen. Maastoajoa avustetaan kovasti teknologian keinoin, mutta samalla kyllä auton arvokkaamman puoleiset ulkoverhoukset saavat välttelemään kovia paikkoja – näin taitaa olla ihan kaikkien ylellisten maastureiden kohdalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Työkalua ja Lexusta Useita Toyotan maasturimalleja kasataan Taharan tehtaalla Japanissa. Tehtaan J150-mallin tuotantolinjalla syntyvät Land Cruiser Pradot ja GX:t sekä tietenkin myös niihin perustuvat Länsi-Euroopan Land Cruiserit. Linjalta peräkkäin valmistuvia autoja laivataan maailman joka kolkkaan. Tärkein ulospäin näkyvä eroavaisuus meikäläisen Land Cruiserin ja muualla myytävän -Pradon välillä on vararenkaan sijoittelu. Ensimmäisessä se sijaitsee tavaratilan alla, kuten Lexuksessa, jälkimmäisessä maasturimaisemmin takaluukussa. Varustelu on hyvinkin maakohtaista, mutta lähtökohtaisesti meillä päin myytävät autot ovat siltäkin osin lähempänä GX:ää. Lexus GX on tehty ensisijaisesti Lähi-idän, Euraasian ja Pohjois-Amerikan markkinoille. Esimerkiksi Persianlahden maissa tämän autoluokan menekki on sen verran suurta, että GX:ää kannattaa myydä rinnakkain Pradon kanssa, kun taas Yhdysvalloissa saatavilla on ainoastaan Lexus. J150:n voidaan hyvällä syyllä tokaista olevan melkoinen kameleontti. Vuonna 2009 esiteltynä se on kuitenkin jo varsin ikääntynyt, ja seuraa pian isosiskoaan sukupolvenvaihdokseen. Toyotalla on menossa varsinainen uudistusputki pitkän linjan nelivetomalliensa kohdalla, ja ensi vuonna merkin on määrä esitellä Land Cruiser Pradosta uusi painos. Samalla uusiksi menee myös Lexus GX, jossa on ennakkotietojen mukaan isosiskonsa, piakkoin tulevan LX:n, tavoin aikaisempaa enemmän Lexusta. Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Toyota, Lexus, Moottorin arkisto Lisää aiheesta Koeajo: lava-autojen kestosuosikki uudistui – Toyota Hilux Koeajo: uuden moottorin saanut Toyota Land Cruiser Maistiainen: Toyota Land Cruiser sai uuden moottorin Maistiainen: Toyota Land Cruiser – legendan tuorein painos Koeajo: helppo hybridi – Lexus RX 450h Hybrid Koeajo: Lexus RX 450h L Premier – arvokasta tilaa Koeajo: neljännen sukupolven kaupunkimaasturi – Lexus RX Täysin uusi Lexus NX tuo merkin ensimmäisen lataushybridin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?