9.3.2020 Ajoneuvot Seuraava Qashqai Brexitistä huolimatta: Nissan investoi Britanniaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka Brexit-eron yksityiskohdat ovat edelleen epäselvät, on Nissan äänestänyt lompakollaan helpon elämän puolesta. Sunderlandiin tehtävä panostus kertoo, että tehdas jatkaa myös uuden Qashqain valmistuspaikkana. Nissan on ilmoittanut investoivansa Britanniassa sijaitsevaan Sunderlandin tehtaaseen samalla, kun valmistaja odottaa Britannian Brexit-neuvotteluiden lopullista tulosta. Japanilaisvalmistaja oli 2016 eräs ensimmäisistä Brexit-neuvotteluista hätääntyneistä, mutta tuolloinen Theresa Mayn hallitus rauhoitteli Nissania lupauksilla tulevasta.Nyt neljä vuotta myöhemmin Nissan katsoo eteenpäin seuraavan Qashqai-mallipolven valmistukseen. Uutta katumaasturia odotetaan vuodelle 2021.Tällä hetkellä Sunderlandin tehtaalla rakennetaan Leaf-sähköautoa, nykyistä Qashqaita sekä uutta Jukea. Aiemmin Sunderlandin mallistosta kuitenkin karsittiin muun muassa luksusmerkki Infinitin malleja. Myös supistunut dieseleiden kysyntä näkyy tehtaan kysynnässä. Viime vuonna tehdas valmisti vajaat 350 000 autoa, viime vuosien ennätyksen ollessa yli 500 000 auton vuosi 2018.Nyt ilmoitettu investointipaketti on yhteensä 400 miljoonaa puntaa (n. 480 miljoonaa euroa) ja siitä 52 miljoonaa puntaa suuntautuu koripuolen puristinlinjalle. Uudet investoinnit ovat uusi lisäys sen jälkeen, kun Nissan investoi 100 miljoonaa puntaa uuden Juken tuotantoa varten.Alkuvuonna Nissan kertoi kattavista säästötoimenpiteistä ympäri maailman.Vaikka Britannia erosi muodollisesti Euroopan unionista tammikuun lopussa, on tahoilla vielä vuoden loppuun aikaa neuvotella astioiden jakamisesta ja rajamuodollisuuksista. Autonvalmistajien painajaisena on, että pitkät ja kalliit tulliprosessit hidastavat sekä komponenttien että autojen vientiä rajan yli.Lähde: Automotive News Kuva: NissanMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?