30.12.2017 Ajoneuvot Suosio yllätti: Porsche Panamera hybridien toimitusajat venyneet Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Porsche Panameran hybridiversiot ovat löytäneet ostajakuntansa niin hyvin, että suuri kysyntä venyttää jo toimitusaikoja. Pullonkaulana ovat akkujärjestelmät. Toisen sukupolven Porsche Panamera kärsii nyt erikoisesta ongelmasta: malliston hybridiversioiden suosio on yllättänyt Porschen ja sen alihankkijat. Hybridimallien osuus tuotannosta on jo tuplaantunut kuluneen vuoden aikana, mutta toimitusajat ovat venyneet siitä huolimatta. – Tällä hetkellä pystymme vastaamaan kysyntään hyvin, mutta olemme riippuvaisia akkutoimittajien asettamista rajoista, kommentoi Porschen Leipzigin tehdasta johtava Gerd Rupp. – Ostajana olimme aluksi suunnitelleet eri volyymit [akkujärjestelmille]. Vaikutukset näkyvät siinä, että Panamera hybridien toimitusajat ovat pidentyneet tällä hetkellä 3–4 kuukauteen, Rupp jatkaa. Suomessa Panamera hybridin ostajaa tervehditään sähköjärjestelmän lisätehon lisäksi myös tuntuvalla säästöllä. Esimerkiksi nelivetoisen perusmalli Panamera 4:n kohdalla ostaja säästää noin 20 000 euroa valitessaan hybridin. Pitkän akselivälin Panamera Turbo S E-Hybrid Executiven kanssa säästövinkki on jo yli 51 000 euron arvoinen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Myös työntekijöistä pula Kiristyvät hiilidioksidirajat ovat hätistäneet valmistajia suunnittelemaan omia sähköautojaan sankoin joukoin. Porsche arvioi, että sen tuleva Mission E -sähköauto saatetaan valmistaa juuri Leipzigin tehtaalla Panameran ja Macanin rinnalla, mutta tehdas itsessään tarvitsee satojen miljoonien investoinnin tätä varten. Mission E:n kehityskuluiksi on arvioitu noin miljardi euroa. Pelkän tuotantosopimuksen saaminen ei kuitenkaan riitä. Pula on ainakin mekatroniikkainsinööreistä, ohjelmistoasiantuntijoista ja työkalumekaanikoista. Tilanne on vaikea, sillä kaikki autovalmistajat panostavat voimakkaasti sähköisiin voimalinjoihin sekä autonomisen ajamisen kaltaisiin tekniikoihin. – On yhä vaikeampaa löytää oikeat asiantuntijat, kommentoi Rupp. Leipzigin tehtaan kanssa samoista työntekijöistä kilpailevat läheiset alihankkijat sekä BMW:n tuotantolaitos. Niinpä työn alla on myös nykyisten työntekijöiden jatkokoulutuskeskus Leipzigiin. – Emme voi täysin luottaa työmarkkinoihin, Rupp jatkoi. Lähde: Autoblog Kuvat: Aake Kinnunen Lue myös: Koeajo: Porsche Panamera 4 E-Hybrid Sport Turismo – farkkuna fantastinen Koeajo: 680 hv arkiauto – Porsche Panamera Turbo S E-Hybrid Executive Porsche Panamera on teknologinen taidonnäyte Porsche Panamera 4 E-Hybrid – Keveämpää omatuntoa Stuttgartista Porschen Mission E:stä 1 400 työpaikkaa sähköistämisen osaajille Lähivuosien Porsche 911: ehkä hybridi, ei vielä täyssähköinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?