27.4.2020 Ajoneuvot Tahti sen kuin kiihtyy: Toyotan hybridit ylittivät jo 15 miljoonan rajapyykin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 23 vuotta on pitkä aika saavuttaa 15 miljoonan auton myynti, mutta Toyotan hybridien kohdalla tahti on selvästi kiristynyt viimeisten vuosien aikana. Viiden miljoonan auton myyntiin kului vain kolme vuotta. Toyotan hybriditekniikka on tullut autoilijoille tutuksi. Vuonna 1997 esitellyn Priuksen jälkeen tarjolla Toyotan ja Lexuksen mallistoissa on yhteensä 44 erilaista hybridivoimalinjalla varustettua mallia. Nyt japanilaismerkki kertoi myyneensä yli 15 miljoonaa hybridiautoa, joskin raja ylittyi jo tammikuussa 2020. Toyotan hybriditekniikan sanansaattajana toimi vuonna 1997. Nyt mallistoon kuuluu 44 erilaista vaihtoehtoa. Jos uutinen tuntuu tutulta, olemme aikaisemmin uutisoineet 10 miljoonan hybridiauton rajasta, joka ylittyi vuonna 2017. 5 miljoonan hybridiauton myyminen kolmessa vuodessa kertoo Toyotan voimakkaasta panostuksesta tekniikkaan kiristyvien päästörajojen ja verotusten aikakaudella. Euroopassa 15 miljoonan hybridin joukosta on myyty 2,8 miljoonaa kappaletta. Vanhalla mantereella Toyotan ja Lexuksen mallistoissa on 19 erilaista hybridiautomallia, jotka muodostivat 52 prosenttia Toyotan myynnistä. – Kiitos hybridiemme Toyota tulee alittamaan selkeästi ja ilman ongelmia vuosien 2020 ja 2021 95 g/km -rajan (korreloiduilla NEDC-päästöillä mitattuna) Euroopassa, jossa on maailman tiukimmat rajoitukset CO2-päästöjen suhteen, kertoo Toyota Motor Europea luotsaava Matt Harrison. Kotoisan Corollan konetilassa hybridi ei enää juuri näy. Toyotan laskelmien mukaan hybridijärjestelmien avulla on koko maailmassa säästetty 23 vuodessa 120 miljoonaa tonnia hiilidioksidia verrattuna vastaaviin pelkästään bensiiniä käyttäviin ajoneuvoihin. Yli 25 vuotta kestäneen kehitystyön ansiosta hybridivoimalinjoja on tarjolla nyt erilaisiin käyttötarpeisiin ja kokoluokkiin. Tulevaisuudessa japanilaisvalmistaja uskoo kuitenkin erilaisten voimanlähteiden palettiin, joten Toyotan tuttujen ns. itselataavien hybridien lisäksi joukkoon liittyvät ladattavat hybridit, akkupohjaiset sähköautot ja polttokennoautot. Yhtiö arvelee kuitenkin, että pitkä kokemus akuista ja sähkömoottoreista on eduksi tulevaisuudessakin. – Luonnollisesti työskentelemme jatkuvasti akkuteknologian kanssa akkujen suorituskyvyn parantamiseksi ja tuotantokustannusten alentamiseksi. Meillä ei kuitenkaan voi olla tilannetta, missä meillä ei olisi suunnitelmaa mennä eteenpäin ennen kuin sähköautojen ja polttokennoautojen haasteet on selätetty. Niinpä samaan aikaan jatkamme itselataavan hybriditeknologian kehittämistä, kiteyttää Toyota Motor Corporationin operatiivinen johtaja Shigeki Terashi. Toyota aikoo esitellä Euroopassa 40 uutta tai päivitettyä sähköistettyä mallia vuoteen 2025 mennessä. Näistä malleista 10 on yhtiön mukaan paikallispäästöttömiä sähkö- ja polttokennomalleja. Lähde: Toyota Kuvat: Toyota ja Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Toyota-johtaja van Zyl: vuonna 2030 hybridit ovat edelleen päätuotteemme Toyota uskoo polttokennojen halpenevan hybridien tasolle 10 vuodessa Tiedät heti mikä – mutta mitä Toyotan logo todella tarkoittaa? Toyota-pomo: sähköautot uudenlainen haaste hybridien jälkeen, RAV4:n suosio yllätti Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?