20.2.2018 Ajoneuvot Yllätyskäänne: Porsche lopettaa dieseleiden valmistuksen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Muuttuneen kysynnän myötä saksalaisvalmistaja panostaa jatkossa sähköistämiseen. Porsche on ilmoittanut lopettavansa kaikkien dieselmallien valmistuksen. Yhtiön mukaan kyse on asiakkaiden kysynnän muuttumisesta ja lähestyvistä kireämmistä päästökokeista. Porschen edustajan mukaan päätös heijastelee merkin asiakkaiden "kulttuurista muutosta". Esimerkiksi Panamera 4S Dieselin kysyntä käsitti viime vuonna noin 15% Panameran maailmanlaajuisesta myynnistä. Muutoksen myötä katumaasturi Macan S Diesel ja Panamera 4S Diesel poistuvat merkin mallistosta. Esimerkiksi Macan S Dieselin viimeinen valmistuspäivä oli 15.2.2018. Huomattavaa on myös, että uuden Cayenne-katumaasturin dieselversio on ollut jo tulossa, mutta nyt mallin esittelystä on luovuttu. Porsche esitteli ensimmäisen dieselinsä vuonna 2009 juuri Cayennessä. Valmistajan lausunnossa mainitaan myös, että dieselin poistuminen liittyy ohjelmistopäivitykseen, jonka kohtalosta keskustellaan viranomaisten kanssa. Ilmeisimmin saksalaisvalmistaja on päättänyt luopua Macan S Dieselin valmistuksesta sen sijaan, että se suunnittelisi auton uudelleen uutta WLTP-päästösykliä varten. Porsche on käyttänyt dieselmoottoreina voimanlähteitä, jotka se on lainannut muualta Volkswagen-ryhmän sisältä. Jatkossa yhtiön tuotekehitystyö kohdistuukin entistä voimakkaammin sähköistämiseen. Valmistaja aikoo esitellä ensi vuonna täyssähköisen Mission E -mallinsa lisäksi lähitulevaisuudessa mahdollisesti myös hybridisoidun tulkinnan ikonisesta 911-urheiluautostaan. Myös Panameran hybridimalli on osoittautunut odotettua suositummaksi. Lähde: Autocar & Evo Kuva: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa