19.4.2023

Nimi muutettu: ääriään myöten ruotsalainen Cadillac BLS – ”Bit Like Saab”

Kun Cadillacin piti luoda Eurooppaa varten oma mallinsa, kääntyi se luotettunsa Saabin puoleen. Trollhättanissa suunniteltu ja valmistettu lopputulos ei pysty peittämään Saab 9-3:lta perimiään geenejä. Eikä Fiatin dieselmoottoreita.

Nykyisin koko jättimäinen General Motors -konserni ja sitä myöten myös sen lippulaivamerkki Cadillac ovat vetäytyneet Euroopasta. Vielä noin 10 - 15 vuotta sitten kuitenkin myös Cadillac yritti kärsivällisesti kerätä nostetta Vanhalla mantereella. Eräs yksinkertaiselta kuulostava keino oli tarjota Euroopassa suunniteltua, eurooppalaisen maun mukaista mallia.

Virallisen selityksen mukaan BLS:n mallimerkintä juontuu sanoista "B-segment Luxury Sedan", mutta kuten kohta tullaan toteamaan, saattaa humoristinen liikanimi "Bit Like Saab" olla sittenkin kuvaavampi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Saab näkyy kaikkialla

Cadillac ei ollut Trollhättanissa siinä mielessä täysin vierailla vesillä, että Saabhan kuului tuolloin General Motorsiin ja käytti konserninsa perusrakenteita. Saab 9-3:ssa oli Pohjois-Amerikan GM:n Opelin ja Saabin yhteistyönä kehittämä Epsilon-pohjarakenne. Samaan perustuu myös muun muassa C-sukupolven Opel Vectra.

Saab 9-3 valikoitui Euroopan-Cadillacin perustaksi, ja brändäyksestä huolimatta lopputulos oli enemmän Saab kuin mikään Cadillac. Lopputulos oli myös pienempi kuin mikään Cadillac ennen vuoden 2012 ATS:ää, joka oli BLS:ää hieman lyhyempi ja matalampi, tosin leveämpi.

Kokonaan Ruotsin päässä tapahtunut suunnitteluprosessi oli siinä mielessä helppo, että käytännössä ainoastaan pintapellit -ja muovit vaativat suurempaa muokkausta. Tästäkin huolimatta kehityskustannuksia koitui yli miljardi Ruotsin kruunua eli noin 140 miljoonaa dollaria, missä kyllä tosin täytyy olla laskettuna mukaan kaikki tehtaan prässeistä autoliikkeiden hypistelyesitteisiin.

Saab 9-3 taipui Saabin suunnittelijoiden käsissä Cadillacin Art and Science -muotoilufilosofiaa mukailevaksi. Erilaisista kuorista huolimatta 9-3:n hahmo näkyy selvästi BLS:ssä. Näin on etenkin farmarimallissa, mikä johtuu osittain myös siitä, että farmarimalliset Cadillacit ovat olleet 2000-luvulla hyvin harvinainen näky.

Suoria samankaltaisuuksia on kaikkein eniten sisätiloissa, joissa esimerkiksi ohjauspyörä on prikulleen sama, ja eron tekevät lähinnä somisteet sekä keskinäytön ja -suutinten asettelu, joiden osalta Saabin kuljettajaan päin kaartuva ratkaisu korvattiin valtavirtaisemmalla, ja keskelle lisättiin analoginen kello tuomaan hieman Cadillac-arvokkuutta.

Cadillac powered by Fiat

Saab 9-3:n mukana Cadillac pääsi melko ainutlaatuisen kerran mukaan Fiatin ja Euroopan GM:n dieselmoottoriyhteistyöhön.

Fiatin kehittämät 1,9-litraiset JTD-moottorit vauhdittivat vuosikausien ajan Fiat-konsernin omien merkkien lisäksi Opelin ja Saabin dieselautoja. BLS:ään tätä tarjottiin kahtena eri versiona, joista tehokkaampi tuplaturboahdettu tarjoili 180 hevosvoimaa.

Bensiinipuolella tarjolla oli GM:n omat 2,0-litrainen rivi-4 sekä 2,8-litrainen V6. Automaattivaihteistojen lisäksi tarjolla oli myös käsivalintainen vaihteisto, mikä on suorastaan ennenkuulumatonta Cadillacissa, ainakin jos kyse ei ole CT5-V Blackwingin kaltaisesta supersedanista. Etuvetokaan ei ole ollut Cadillacille se omin juttu.

Trollhättanin Saab-tehtaan lisäksi BLS:ää valmistettiin myös Venäjän Kaliningradissa, jossa GM:llä oli tuolloin tehdas. Tuotanto jatkui Ruotsissa vuodesta 2006 vuoteen 2009, ja Venäjällä vielä vähän pidempään.

Valmistusmäärät jäivät erittäin vaatimattomiksi, vaikka BLS:ää myytiin myös laajasti Euroopan ulkopuolella, ei kuitenkaan koskaan Yhdysvalloissa eikä Kanadassa.

Esimerkiksi vuonna 2007 Trollhättanissa valmistui 2 772 BLS:ää, kun sama tehdas tuotti samana vuonna samaa autoa Saab 9-3:n nimellä yli 64 300 kappaletta. Asiakkaita huonoista myyntiluvuista ei voi syyttää. Kyse on tavallaan samasta ilmiöstä kuin Aston Martin Cygnetissä.

Autoa ei voinut millään mieltää aidoksi Cadillaciksi, ja Saabin hienouksien päälle ymmärtäneet valitsivat omansa tietenkin ilman muuta Saabina.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Saab Planet, GM Authority Kuvat: Cadillac, Saab

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat