10.4.2021 Ajoneuvot Alfa Romeo Tonale myöhästyy – syynä suorituskyky Alfa Romeo Tonale -näyttelyauto vihjaa Stelviota pienemmän katumaasturin linjoista. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alfa Romeo Tonale myöhästyy seuraavan vuoden puolelle. Uusi toimitusjohtaja ei ollut tyytyväinen hybridivoimalinjaan eikä häntä voi syyttää. Jo muutenkin pitkään odotettu Alfa Romeo Tonale myöhästyy myös tuoreimmasta tavoitteesta, sillä brändin uusi toimitusjohtaja Jean-Philippe Imparato vaatii parempaa suorituskykyä hybridivoimalinjalta. Asiasta uutisoi lähteidensä pohjalta Automotive News Europe. Suositun luokan malli on äärimmäisen tärkeä Alfa Romeolle. Toisaalta se pitäisi saada markkinoille, mutta sen on oltava myös kilpailukykyinen. Tätä on odotettu jo maaliskuusta 2019 lähtien, jolloin Tonalen konseptiversio esiteltiin Geneven autonäyttelyssä. Tuoreimpien huhujen mukaan Alfa Romeo suunnittelisi jo seuraavaakin SUV-luokan edustajaa, joka olisi pieni ja tulisi tarjolle myös täyssähköisenä polttomoottoriversioiden lisäksi. Pohjana toimisi Stellantiksen PSA:lta perimä CMP-perusrakenne ja samalle perustalle pohjattaisiin myös Fiatin ja Jeepin vaihtoehto. Tätä odotellaan markkinoille vuodelle 2023. Ainakin Alfa Romeo vaikuttaisi brändinä vahvalta Stellantiksen tulevaisuuden suunnitelmissa. Se vastaa jatkossa omiensa lisäksi osin myös DS:n ja Lancian brändien alla julkaistavien automallien kehityksestä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Alfa Romeo Tonale myöhästyy Jean-Philippe Imparato aloitti PSA Groupin tehtävissä jo vuonna 1989 ja johti viime vuodet Peugeotin brändiä. Tammikuussa vahvistuneen fuusion myötä hän sai vastuulleen Alfa Romeon ja samoihin aikoihin hän vieraili Torinossa Fiat Chrysler Automobilesin Euroopan toimintojen pääkonttorilla. Alfa Romeo Tonale ei vastannut odotuksia ja Imparato vaatii vaikuttavampaa suorituskykyä. Johtajan näkemys on helppo ymmärtää. Tonale pohjautuu Jeep Compass PHEV 4xe -lataushybridimallin voimalinjaan, josta on tarjolla 1,3-litraisen bensiinimoottorin ja 44-kilowattisen sähkömoottorin yhdistelmänä 140- ja 190-kilowattiset versiot. Sähköistä toimintamatkaa saadaan korkeintaan 49 kilometriä WLTP-mittaustavan mukaan. Moottori haukkui tuon teknologian vanhentuneeksi jo kesällä 2020, joten vielä julkistamattomalle automallille lähtökohta on lähinnä nolo. Lienee hyvä asia, että uusi toimitusjohtaja on huomannut asian, vaikka se viivästyttää SUV-mallin julkistusta noin kolmen kuukauden verran. Imparato tuntee Peugeotin malliston kuin omat taskunsa ja Peugeot on esitellyt markkinoille jo 3008 Hybridin, joka on useita askeleita edellä. Samasta paketista on tarjolla myös nelivetoinen vaihtoehto, joka tarjoaa Compassiin verrattuna enemmän tehoa, matalamman mittausten mukaisen kulutuksen ja pidemmän toimintamatkan. Alfa Romeo Tonale myöhästyy näin ollen lokakuulle suunnitellusta tuotannonaloituksesta. Ehdimme Moottorilla jo uutisoida auton tulevan vielä tämän vuoden puolella, mutta tämä voitaneen nyt unohtaa. Stellantiksen maaliskuun lopulla pitämässä tilaisuudessa paljastetussa vuoden 2021 Euroopan julkaisukalenterissa ei Tonalea nähty ja Automotive News Europe on saanut tietoonsa auton saapuvan markkinoille vuoden 2022 puolella. Mallilla on erityinen merkitys paitsi segmentin suosion vuoksi myös Alfa Romeon malliston kavennuttua nykyiseen vain kahteen malliin. Merkillä on myydä ainoastaan Giulia tai Stelvio, jotka edustavat vieläpä suunnilleen samaa kokoluokkaa. Tonale tulee olemaan ensimmäinen Alfa Romeon uusi malli sitten Stelvion tuotannonaloituksen vuonna 2016. Kuvat: Lauri Ahtiainen/Moottorin arkisto, Lähde: Automotive News Europe Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km