14.11.2022 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: museokuntoinen Ford Fiesta jää vaikka mallin taru päättyy Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fordin päätös lopettaa Fiestan tuotanto on tuonut pinnalle paljon muistoja. Turussa myytävä yksilö on mahdollisuus pistää 1990-luku omaan aikakapseliin. Uutinen Ford Fiestan tuotannon päättymisestä on otettu maailmalla vastaan kaihoisasti, sillä 1976 ilmestynyt kompaktiluokan kansanauto on ollut vuosien mukana monessa mukana. Monelle kyseessä oli ensimmäinen auto kortin jälkeen, monessa perheessä auto oli kakkosauton roolissa ja pienet pystyperät ovat klassisesti olleet matalin kynnys myös uusien autojen markkinoilla. Mutta se ajan marssista. Jos kiikareissa siintää crossovereiden sijaan ennemmin 1990-luku, voi tämän kerran käytettymme olla sinulle. Vuonna 1989 myyntiin saapunut Fiestan kolmas mallipolvi, sisäiseltä koodiltaan BE13. Merkittäviin parannuksiin kuului täysin uusi taka-akselisto, päivitetty ulkonäkö ja mahdollisuus hankkia auto viisiovisena kilpakumppaneiden tapaan. Auto osui ajan hermoon, sillä Fiesta mk3 oli tuotannossa kahdeksan vuoden ajan ja myi vuositasolla yli miljoona kappaletta ensimmäisten vuosiensa aikana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 1990 Ford Fiesta Turussa myytävä punainen Ford Fiesta on varustettu 1,4-litraisella ruiskutusmoottorilla. Kyseessä on Fordin tuttu CVH yksipisteruiskuna, joten teholukema kirjoitetaan muotoon 73 hevosvoimaa (54 kW). Vaihteistona on viisipykäläinen manuaali ja varustetasona CLX. Viisiovinen Fiesta on myyjän tietojen mukaan museoauto, sen kunto on virheetön, eikä sitä ole hitsattu tai räpelletty. Museoautona katsastus suoritetaan neljän vuoden välein. Samalla auton kulut ovat vain 40 euroa vuodessa. Penkeissä on ilmoituksen mukaan ollut suojat uudesta saakka, mutta valitettavasti ilmoituksessa ei ole ainuttakaan sisäkuvaa, aijai. Mittarilukema on 110 0000 kilometriä, mikä on melko sopivasti 32-vuotiaalle automallille, eli pieni punainen ei ole ennättänyt lorvia liiaksi autotallissakaan. Ilmoituksen mukaan auton kunnon takana on se, että autolla on yksi pitkäaikainen omistaja. Jos paluu 1990-luvun kompaktiautoiluun sopii omaan autokokoelmaan, tai jos Fiestaan liittyy muistoja tai aavisteluja tulevasta klassikkostatuksesta, voi turkulaiselle myyjälle tehdä tarjouksen. Ilmoituksessa oleva hinta on 3 600 euroa, mutta keskustelun ja hyvän kodin voimaa ei kannata aliarvioida. Lähde ja kuvat: Tori.fi Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 26.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Harvinaiseksi käyvä, yksiomistajainen Citroën GSA -81 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä 21.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 todistaa osaltaan, että sähköautokin voi olla yhtä aikaa ”edullinen” ja hauska – ja se on ihan kuin symmetrinen versio Velosterista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista