25.1.2023 Ajoneuvot Lightyear 0:n valmistus päättyi Uudessakaupungissa vain kahden kuukauden jälkeen – seuraava yritys edullisemman mallin kanssa noin kolmen vuoden päässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Huippumallin valmistuksen lopettamista perustellaan strategisella uudelleenjärjestelyllä. 0:aan kuluvat resurssit tähdätään muutaman vuoden päässä häämöttävän Lightyear 2 -mallin kehittämiseen. Elettiin marraskuun viimeistä päivää 2022, kun Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla juhlittiin kutsuvieraiden kera mullistavaksi luonnehditun hollantilaisen aurinkosähköauton tuotannon käynnistymistä. Peräti 250 000 euron sähköautoa lähdettiin valmistamaan yhden auton viikkotahdilla, jota oltaisiin myöhemmin lähdetty kasvattamaan. Suunnitelmien mukaan vuoden 2023 loppuun mennessä autoja piti olla kasassa 150 kappaletta. Kuitenkin, alle kaksi kuukautta tuotannon aloittamisen jälkeen, 24.1.2023 päivätyssä tiedotteessaan Valmet Automotive kertoo yllättäen mallin valmistuksen päättymisestä Uudessakaupungissa. Syyksi tuotannon lakkauttamiselle Lightyear kertoo Valmet Automotiven kautta strategiset uudelleenjärjestelyt. Resurssit keskitetään tästedes seuraavan mallin, Lightyear 2:n kehitystyöhön. Suoraan Lightyear 0:n tuotanto työllisti Uudessakaupungissa 30 henkeä. Nykytietojen valossa ei ole täysin selvää, onko 0-mallin tarina lopullisesti ohi, mutta ilmeisesti ainakaan tällä hetkellä hollantilaisyrityksellä ei ole varaa sitä valmistuttaa, eikä resursseja haluta viedä yhtään enempää tulevaksi volyymimalliksi aiotun 2:n kehityksestä pois. Lightyear 0 oli valmistajansa filosofian mukaisesti aurinkosähköauto, joka hyödynsi viiden neliömetrin aurinkokennojaan sekä muun muassa kevyttä ja aerodynaamista rakennettaan saavuttaakseen etuja muihin akkusähköautoihin verrattuna. Yli 5-metrisessä, pitkänhuiskeassa korissa oli vailla vertaansa oleva ilmanvastuskerroin, 0,19. Vain 60 kilowattitunnin akullaan 0 olisi pystynyt jopa 625 WLTP-kilometriin, ja niistä ihanneolosuhteissa peräti 70 km pelkällä auringonvalolla. Kyvykkäälle autolle oli todellakin keksitty myös hinta, sillä Lightyear 0:ssa puhuttiin peräti neljännesmiljoonan sijoituksesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lightyear 2:lle suuret odotukset - ja kovat lupaukset Näillä näkymin seuraaviin lähes kolmeen vuoteen ei tulla valmistamaan yhtään Lightyearia, sillä huomattavasti edullisempaa 2 -mallia odotetaan tuotantoon tällä tietoa vuoden 2025 loppuun mennessä. Lightyear on julkaissut 2:sta tähän mennessä muutamia niin sanottuja tiiserikuvia, joiden perusteella voi sanoa, että 2 muistuttaa 0:aa, mutta siinä vaikuttaa olevan korkeampi, jopa crossover-henkinen maavara, ja myös kori vaikuttaa korkeaprofiilisemmalta. Muita mittasuhteita kuvista on kuitenkin hyvin vaikea yrittää hahmottaa, mutta ihan pienestä autosta ei vaikuta tässäkään olevan kyse. Lightyearin tulevasta mallistaan esittämät lupaukset ovat nykytiedon valossa melko hurjia. 2:n toimintamatkaksi on kerrottu 800 kilometriä töpselistä ladattuna, mutta siihen päälle jopa "tuplat" aurinkovoimalla. 2:n luvataan vaativan kolme kertaa vähemmän lataamista kuin tavalliset sähköautot. Koska Lightyear 2:n luvataan tasavertaistavan sähköautot, kerrotaan sen hintaluokaksi 30 000 - 50 000 euroa. Miten ihmeessä Lightyear parantaa tuotteensa suorituskykyä selvin luvuin, ja karsii samalla auton hinnan peräti kahdeksasosaan 0:sta, on meille ulkopuolisille täysi mysteeri. Lightyear sen sijaan on hankkeen kanssa tosissaan, ja on jo muutaman kuukauden ajan kerännyt siitä ennakkovarauksia odotuslistalle. Nämä varaukset oikeuttavat hyviin sijoihin tulevia ennakkotilauksia ajatellen. Lightyearin mukaan kansainväliset autonvuokraus- ja -välityspalvelut ovat jo varanneet 21 000 autoa. Autotuotanto Uudessakaupungissa muutenkin vähentynyt Vain pari viikkoa sitten Valmet Automotive käynnisti muutosneuvottelut vähentyneen autotuotannon vuoksi. Uudenkaupungin autotehdas on nähnyt monta hyvää vuotta erityisesti sen jälkeen, kun Mercedes-Benz käynnisti siellä ensin A-sarjan- ja sittemmin GLC-sarjan valmistuksen. Viime vuonna toisen sukupolven GLC:n myötä tämä suosikkimalli kuitenkin vedettiin Uudestakaupungista pois. Tilalle saatiin Mercedes-AMG GT:n neliovinen coupé, mutta on selvää, ettei tätä supersedania valmisteta läheskään niin paljon kuin GLC:tä. Niin ikään A-sarja saattaa seuraavien kolmen vuoden sisällä Uudestakaupungista kadota, sillä Mercedeksen on kerrottu lakkauttavan kompaktimallinsa A- ja B-sarjat vuoteen 2025 mennessä kokonaan. Tässäkään tapauksessa ei toki ole poissuljettua, etteikö Mercedes voisi korvata A-sarjan vapauttamaa tuotantolinjaa jollain mallilla. Sono Motors Sion Kaiken päälle toinen Uudessakaupungissa operoiva, erilaisella lähestymistavalla aurinkosähköautoja valmistava Sono Motors on ilmoittanut olevansa pinteessä Sion-mallinsa kanssa. Kuten Sonon johto taannoin varoitti, Sionin tuotantoura on vaarassa katketa ennen kuin se ehtisi alkaakaan. Uudenkaupungin tehdas on aiemminkin valmistanut erityyppisiä ekoautoja, mutta onni ei ole ollut niissä projekteissa oikein myötä. Reilun vuosikymmenen takaa voimme muistaa esimerkiksi norjalaisen Think City -kaupunkisähköauton sekä paljon tunnetumman tapauksen, Fisker Karma -hybridisedanin. Lähteet: Valmet Automotive, Lightyear, Inside EVs Kuvat: Lightyear, Valmet Automotive, Sono Motors, Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.4.2026 Sähköautot Tässä on maailman 10 suurinta sähköautovalmistajaa – mukana enää kolme eurooppalaista 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita