12.6.2021 Ajoneuvot Rangeria pienempi, aivan yhtä avolava: Ford Maverick hurmaa Yhdysvalloissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford Maverick saapuu merkin kompakteimmaksi avolavamalliksi, tehden kokoeron jopa meillä myytävään Rangeriin. Edullinen lähtömalli ei ole kuitenkaan tulossa Eurooppaan. Ford Maverick ei ole merkin mallistossa ensimmäistä tai toistakaan kertaa, mutta tällä kertaa kyseessä on avolavamalli. Maverick (kirjaimellisesti merkitsemätön nautaeläin, käytännössä kapinallinen, villikko) sijoittuu mielenkiintoiseen kohtaan Fordin pickup-valikoimaa, sillä Maverick on 279 mm meillekin tuttua Rangeria lyhyempi. Myös malliston hinnat alkavat noin 17 000 eurosta.Fordin suunnitelmissa Maverick on suunnattu entisille porrasperäostajille sekä isompaa avolavaa tai crossoveria harkitseville. Voimalinjavalikoimassakin Maverick yllättää, sillä sen perusmalli perustuu 191 hevosvoiman ja 210 newtonmetrin täyshybridivoimalinjaan, joka lähettää vedon etuakselille portaattoman (CVT) automaatin läpi. Polttomoottori on tuolloin 2,5-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori. Vetokyky on 900 kg. Yhdysvaltain ympäristöviraston kulutussyklillä hybridi saavuttaa noin 5,89 litraa per 100 km.Tehokkaampana voimalinjana tarjotaan 2,0 litran EcoBoostin, kahdeksanvaihteisen automaatin ja nelivedon muodossa. Tuolloin käytössä on 250 hevosvoimaa ja 375 newtonmetriä. Vetokyky on lisävarustepaketilla 1 800 kg.Kolmen varustetason (XL, XLT, Lariat) lisäksi tarjolla on nelivetomalleihin FX4-maastoajopaketti, joka tuo mukanaan pohjan suojausta, hienosäädetyn jousituksen, maastorenkaat ja joukon maastoajoon suunniteltuja ajotiloja.Auton kokoa havainnollistetaan amerikkalaiseen tapaan esimerkein, joten lavalle mahtuu esimerkiksi täysikokoinen mönkijä. Hyötykuorma on noin 680 kg. Flexbed-avolava on suunniteltu valmiiksi jaettavaksi ihan kakkosnelosilla. Lavan perälauta puolestaan on suunniteltu monikäyttöiseksi. Käytössä on 12 sidontapistettä sekä valmiit sähkön ulosotot (12V, 20A) omiin projekteihin. Fordilta mainitaan, että lavan monikäyttöisyyteen on saatavissa valmis varustepaketti, mutta yhtiö suosittelee käsistään näppärämpien hakevan rautakaupasta U-profiilia ja toteuttavan itseään.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYksinkertainen, muttei karsittuFord on tavoitellut Maverickin kanssa yksinkertaistettua tyyliä, jossa kaikki perusrvarusteet löytyvät valmiiksi. Kahdeksan tuuman kosketusnäyttö on aina varustettu nettiyhteydellä, joten auton sijainnin ja tilan voi tarkistaa älypuhelinsovelluksella. Toisaalta esimerkiksi säilytyslokeroissa on pohdittu käytettävyyttä. Takaistuimen alle mahtuu jopa koripallo. Sisustasta vastaava muotoilija Daniel George kertookin, että Fordilla on mietitty sitä, miten kaikki tarpeellinen tavara tuodaan autolle ja miten niitä käytetään. Ovitaskut on suunniteltu litran juomapullojen pystysäilytykseen.Keskitunnelin takaosassa on uusi FITS-kiinnike, johon voi nykyisellään hankkia takaistuimilla oleville esimerkiksi mukitelineitä, roskiksen tai tavarakoukkuja. Ford lupailee, että järjestelmään on tulossa lisää vaihtoehtoja, mutta mielenkiintoisempi on yhtiön lupaus julkaista FITS-järjestelmän mitat omia 3D-tulostettuja projekteja varten.Sisustassa on mietitty myös materiaaleja, kulutuskestävyyttä ja värejä on ripoteltu (ainakin Lariat-varustelussa) sinne tänne tuomaan energiaa. – Asiakas haluaa yksinkertaista, muttei karsittua, ja Maverickissä kyse on harkituista yksityiskohdista hyvällä toteutuksella, kommentoi materiaalivalinnoista vastaava Barb Whalen.Eikä tietenkään EurooppaanYhdysvalloissa Ford Maverick saapuu myyntiin syksyllä. Ensiaallossa on tarjolla First Edition -varustepaketti, joka on saatavissa joko Rapid Red -punaisena, Carbonized Grey -harmaana tai jännittävänä Area 51 -siniharmaana. Atlantin toisella puolella Maverickin kilpailijana on Hyundain Santa Cruz.Euroopan Ford on kuitenkin vahvistanut, että sillä ei ole suunnitelmia tuoda Maverickia Eurooppaan. Avolavojen segmentti on Euroopassa vain kutistunut ja se on ajanut muun muassa Renaultin ja Mercedes-Benzin vetäytymään pickup-bisneksestä. Myös Nissan harkitsee Navaran asemaa Euroopassa.Uusi Ford Ranger nähdään markkinoilla puolestaan ensi vuonna ja uusi Volkswagen Amarok perustuu samoihin perusrakenteisiin osana Fordin ja Volkswagenin yhteistyötä.Lähde ja kuvat: Ford Teksti: Aake KinnunenLisää aiheestaTakaisin fleeceruutuun: Ford Bronco saapuu peräti kolmena mallina Koeajo: Ford Ranger – tuhtia vääntöä ja viiden tähden turvallisuutta Koeajo: Ford Ranger Raptor kääntää surkeat tiet iloksi Alkuperäinen Ford Bronco kasvoi nuorekkaasta villihevosesta klassikoksi Ford Bronco Sport – Kuga muu muka? Vuosimallin 2021 uusi Ford Bronco ja villit varusteet ”Ei Mustang voi olla sähköcrossover” – Sähkö-Mustangin valmistusmäärä ohitti perinteisen Rajoitetun erän leffatähti – Ford Ranger Raptor Special Edition Fordin ja Volkswagenin hyötyajoneuvoliitto: seuraava Amarok Rangerin pohjalle Hyundai Santa Cruz on tyylikäs katuavolava – kelpaisi meillekinMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle