6.9.2021 Ajoneuvot Renault Mégane E-Tech Electric -sähköauto kulkee 470 kilometriä latauksella Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Renault Mégane E-Tech Electric -sähköauto lupailee siedettävän hankintahinnan ja reilun toimintamatkan yhdistelmää. Renaulution on alkanut. Tämäkään uutinen ei tullut puskista, sillä sitä osattiin odottaa. Konsepti nähtiin hieman toisenlaisella nimellä kesäkuussa ja jo tuolloin teknisestä puolesta paljastettiin yllättävänkin paljon. Nyt C-segmenttiin istuva Renault Mégane E-Tech Electric -sähköauto avaa uuden aikakauden suunnikasmerkille. Uutuus ei ole Renaultille vain auto, vaan se on samalla tärkeä askel sähköautoilun suuntaan. Älykkään latauksen ansiosta sähköä on mahdollista syöttää autosta jatkossa myös takaisin sähköverkkoon. Lisäksi auton akuille kerrotaan suunnitellun sekä jatkokäyttö että kierrätys. – Uusi Mégane ilmentää sitä sähköautojen revoluutiota, jonka Renault aloitti jo vuosikymmen sitten. Olemme onnistuneet tekemään uudesta Méganesta sähköauton, joka on kohtuuhintainen, kuitenkin ilman kompromisseja energiatehokkuuden tai ajomukavuuden suhteen. Olemme tätä autoa kehittäessä ajatelleet sen olevan sähköautojen GTI. Ja tunteita tämä auto herättää, kommentoi Renault Groupin toimitusjohtaja Luca de Meo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Renault Mégane E-Tech Electric -sähköauto Renaultilla Mégane on keskikokoluokan perheauton synonyymi koko sen 26 vuotta ja neljä sukupolvea kestäneen elinkaaren ajan. Nyt tuota viistoperää laitetaan uusiksi enemmän nykyiseen sähköautojen ottamaan katumaasturimaiseen muotoon. Tärkeänä asiana Renault Mégane E-Tech Electric -sähköauto on suunniteltu alusta asti täyssähköautoksi niille tarkoitetulle CMF-EV-perusrakenteelle, joka on muuttanut mittasuhteita. Siksi Mégane E-Tech Electric ja Mégane E-Tech Hybrid eivät kovin paljon muistuta toisiaan. Asian nimipuoli on kieltämättä ikävän sekava tavalliselle kuluttajalle. Uuden täyssähköauton akseliväli on 2,70 metriä, joka vastaa varsin tarkasti tällä hetkellä myynnissä olevaa Mégane-mallistoa, mutta uutuus on 30 millimetriä kapeampi. Korin ylitykset ovat kuitenkin lyhentyneet niin paljon, että 4,21 metrin pituisena se on 150 millimetriä lyhyempi. Renaultin mukaan Mégane E-Tech Electric on varsin matala (1,50 m) osuen Tesla Model 3:n ja Volkswagen ID.3:n väliin. Valmistaja lupailee runsaita takajalkatiloja yhdessä 440 litran tavaratilan kanssa. Latauskaapeleille on varattu oma lokero lattian alla, joten itse tavaratila on hyvin kätevän muotoinen. Itse auton päämuoto on hyvin vahvasti pyöristetty, johon lukeutuu myös hartia- ja vyötärölinja. Ovenkahvat on upotettu myös tässä tuotantomallissa ja keulamaski on pääosin ummessa. Etupuskurin alareunasta lähtevien huomiovalojen leikittelevä linja jatkuu mielenkiintoisesti myös konepellin ja lokasuojan saumassa. Keulasta löytyy ranskalaisvalmistajan uusi logo. Perusmalli tulee liikkumaan 18-tuumaisilla vanteilla, mutta kuviin on lätkitty lisävarusteiset 20-tuumaiset kevytmetallivanteet näyttävyyden takaamiseksi. Raskas vyötärölinja kulkee korkealla, jättäen kapean ikkunaraidan. Vastaanotto valonäytöksellä Ranskalaismerkin sähköinen uutuus välkyttelee valoja kuljettajan saapuessa autolle ja ulkopeileihin sijoitetut valot heijastavat maahan Renault-logon ovenkahvojen ponnahtaessa esiin ovien avaamiseksi. Aisteja koetellaan sisälläkin näyttöjen käynnistyessä ja tunnelmavalojen kirkastuessa. Tämän jälkeen kaiuttimista toistetaan vielä Renaultin uuden äänimaailman mukainen vastaanottoääni. Renaultin uusi kahdesta suurikokoisesta 12,3-tuumaiseta näytöstä koostuva OpenR-konsepti tarjoaa neljä eri näkymää. Yksi niistä painottaa ajamista, toinen on navigointi, kolmas on nimetty Zen-näytöksi minimalistisena yöajoon sopivana ja neljäs kertoo ajoakun tilasta sekä virran kulusta. Tietoviihdejärjestelmä hyödyntää Googlen kehittämää Android Automotive OS:ää, jonka myötä käytössä on sekä Google Assistant että Google Maps. Näin käytön luvataan muistuttavan enemmän älypuhelinta kuin hitaasti reagoivia autojen kosketuspohjaisia järjestelmiä. Tätä jatketaan puhelimeen ladattavan My Renault -sovelluksen puolelle, jonka kautta voi tarkistaa auton ajoakun lataustilan ja etsiä latausasemia läheltä tai tulevan reitin varrelta. Pakettiin kuuluu myös Mobilize Charge Pass, jolla voi maksaa latauksen automaattisesti yli 200 000 paikassa Euroopassa. Normaaleja sovelluksen toimintoja on lisäksi ilmastointi- tai lämmityslaitteen kaukokäyttö. Renaultin mukaan hiljainen sähköauto korostaa hyvän äänentoiston merkitystä. Mégane E-Tech Electricissä on vakiovarusteena Arkamysin kehittämä äänentoisto ja parhaan varustetason mukana saa Harman Kardonin luoman äänentoistojärjestelmän. Uudessa Mégane E-Tech Electricissä on 26 kuljettajaa ja osin myös matkustajia avustavaa järjestelmää, jotka lisäävät mukavuutta ja turvallisuutta. Suuri osa on toki tuttuja jo nykyisistä Renaultin malleista, mutta monia niistä on kehitetty edelleen. Vaihtoehtoja on Uutuudessa on täysin uusi vierasmagnetoitu tahtimoottori, jonka etuihin lukeutuu valmistajan mukaan enemmän tehoa pienemmästä paketista sekä hieman vähäisempi harvinaisten maametallien tarve. Moottori painaa 145 kilogrammaa, mikä on 10 prosenttia Zoen moottoria vähemmän kasvaneesta tehosta huolimatta. Moottorista on kaksi tehovaihtoehtoa, jotka ovat 96 kW (130 hv) ja 250 Nm sekä 160 kW (218 hv) ja 300 Nm. Tehokkaammalla moottorilla varustettuna Mégane E-Tech Electric kiihtyy nollasta sataan 7,4 sekunnissa, mutta huippunopeus on rajoitettu 160 kilometriin tunnissa. Jarrutusenergiaa otetaan luonnollisesti talteen ajoakun lataamiseksi. Jarrutusenergian talteenoton tehokkuutta voi säätää ohjauspyörän siivekkeistä tasojen 0 ja 3 välillä. Näistä viimeksi mainittu sallii valmistajan mukaan niin sanotun yhden polkimen ajon, jossa jarrupolkimeen ei kosketa tavallisessa liikenteessä ollenkaan. Ajoakku on LG:n kehittämä uusi kemikaalinen yhdistelmä litiumioniakusta, jossa käytetään nikkeliä, mangaania ja kobolttia. Lisäämällä nikkelin osuutta ja vähentämällä koboltin osuutta on päästy 20 prosenttia Zoessa käytettävää akkua parempaan energiatiheyteen. Akusto on nestejäähdytetty. Ostajan valittavana on joko 40 tai 60 kilowattitunnin ajoakku. Toimintamatka on WLTP-normin mukaisessa mittauksessa pienemmällä akulla 300 kilometriä ja suuremmalla akulla enimmillään 470 kilometriä. Akuille annetaan 8 vuoden takuu, jonka puitteissa se vaihdetaan ilmaiseksi, mikäli kapasiteetti putoaa alle 70 prosentin. Mégane E-Tech Electric vaatii ostajalta myös latausjärjestelmän valintaa tilausvaiheessa. Peräti 22 kilowatin tehoisen Type 2 -latauksen lisäksi saatavilla on myös 130 kilowatin tehoinen CCS Combo DC-pikalaturi. Lataus on kehitetty mahdollisimman tehokkaaksi siten, että se olisi nopeaa mahdollisimman kattavasti eri latauslaitteilla. Esimerkiksi kotilatauksessa saa 7,4 kilowatin latauslaitteella 8 tunnissa riittävästi virtaa 400 kilometrin ajoon. Sopivalla julkisella latauspisteellä voi hyödyntää 22 kilowatin lataustehoa, jolla saa tunnissa jopa 160 kilometriä lisää toimintamatkaa. Pikalaturista (130 kW) voi saada puolessa tunnissa 300 kilometriä toimintamatkaa WLTP-mittaustavan kulutuksen mukaan – valmistaja arvioi tämän riittävän todellisuudessakin 200 kilometrin moottoritieajoon. Suomeen tuotavista Renault Mégane E-Tech Electric -versioita ei ole vielä vahvistettu ja näin myös hinnat jäävät odottamaan. Kilpailuasetelmaa luovat esimerkiksi Volkswagen Groupin VW ID.3, ID.4 ja Škoda Enyaq, josta voinee jo arvioida hintaluokkaa. Myöskään myynnin alkamisajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta ensimmäiset autot saapuvat maahamme keväällä 2022. Teksti: Henri Posa Kuvat ja lähde: Renault Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 13.11.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Škoda Elroqin näyttö kerää kehuja, mutta kahvimuki ja kännykkä tappelevat elintilasta 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista