13.1.2020 Ajoneuvot Toyota-johtaja van Zyl: vuonna 2030 hybridit ovat edelleen päätuotteemme Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Toyotan Euroopan toimintoja luotsaava Johan van Zyl kommentoi haastattelussa hybrideistä, Aygon seuraajasta ja päästörajojen tuomista haasteista. Euroopan unionin kiristyvät päästörajat aiheuttavat tänä vuonna päänsärkyä autovalmistajille, mutta tilanne on hiukan eri Toyotalla. Euroopan myynnistä yli puolet koostuu hybrideistä, joten Toyotalle päästörajoissa on lähinnä kyse kannattavuudesta. Myöhemmin entisestään kiristyvät päästörajat vaativat lataushybridejä ja täyssähköautoja. Toyota Europea johtava Johan van Zyl suhtautuu kuitenkin positiivisesti alueen kehitykseen. Viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla Toyota Europen voittomarginaali oli 4,2 prosenttia. – Pyrimme aina noin kahdeksan prosentin voittomarginaaliin, mutta Eurooppa on vaikea alue. Olen aika tyytyväinen siihen, miten etenemme suunnitelmassamme, missä on kyse marginaalin kasvattamisesta kestävästi. Ei ole mitään hyötyä, että yhtenä vuonna ollaan kahdeksassa prosentissa ja seuraavana nollassa. Johan van Zyl on ollut Toyota Europen johtajana vuodesta 2015. Keskustelussa nousi esiin myös Toyota Aygon rooli. Japanilaisyhtiö ottaa 2021 omistukseensa PSA-ryhmän kanssa jaetun tehtaan Tšekissä. Van Zyl ei kommentoi, jatkaako tehdas nimenomaan Aygon kanssa, mutta Toyota aikoo hyödyntää tehtaan noin 300 000 auton vuotuisen kapasiteetin kokonaan. Aygo ei kuitenkaan ole loppumassa mallistosta, vaikka haasteena onkin miettiä, milloin ja miten pikkuautosegmenttiin tuodaan sähköä. – Pysymme ehdottomasti siinä markkinasegmentissä. Se [Aygo] on ollut erittäin hyvä tuote meille. Se tuo nuoria ihmisiä merkkimme pariin. Jossain vaiheessa korvaamme sen, van Zyl kommentoi Toyotan pienimmän henkilöauton tilannetta. Toyota on ollut melko verkkainen liikkeissään lataushybridien ja täyssähköautojen suhteen. Priuksen lataushybridiversio ei ole sekään saanut suurta suosiota. Van Zyl näkee kuitenkin monimuotoisen tulevaisuuden koko vuosikymmenelle. – Vielä 2030 hybridimme ovat ydinteknologiaamme ja tärkeä osa tuotevalikoimaamme. Niiden lisäksi mallistoa maustetaan lataushybrideillä ja täyssähköautoilla. Polttokennoautot muodostavat myös osan nollapäästöisten mallistosta tulevaisuudessa. – Tyylinäkökulmasta ja autonäkökulmasta katsottuna Priuksen lataushybridi ei saa suurta suosiota eurooppalaisilta ostajilta. Mutta me tutkimme muita lataushybridejä, esimerkkinä jotkin katumaastureistamme. 2020 julkistamme joitain lataushybridejä. Vety on ollut Toyotan näkemys tulevaisuuden polttoaineesta jo pitkään, eikä yhtiö ole muuttamassa kantaansa. Euroopan harva vetyasemaverkosto tosin asettaa omat esteensä. – Infrastruktuuri ei ole kehittynyt tarpeeksi voidaksemme myydä tuhansittain [Mirai-vetyautoja]. Aiomme kuitenkin myydä [toisen polven] autoa selvästi enemmän kuin ensimmäistä (614 kappaletta). Ideana on myydä 30 000 maailmanlaajusiesti. – Energiamuotona [vedyllä] on potentiaali näytellä isoa roolia tulevaisuuden energiapaletissa. Vety soveltuu hyvin kuorma-autoihin ja busseihin, joten se on se, mihin me keskitymme Euroopassa tuotteiden näkökulmasta. Olemme jo julkistaneet ensimmäisen bussimme, jonka kehitimme yhteistyössä portugalilaisen CaetanoBusin kanssa. Lähde: Automotive News Europe Kuvat: Toyota Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.1.2026 Sähköautot Latausta sähköautoille Helsingissä hyvin, arvioi kolmannes asukkaista 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 22.1.2026 Uutinen Mazda luottaa yhteistyöhön – omaa sähköautoa lykätty 2029 saakka 22.1.2026 Uutinen Uusi Renault Clio ennakkomyynnissä – edullisimmillaan 22 990 euroa, hybridinä 5 000 euroa enemmän 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Moottoripyörät Triumph Tiger Sport 800 Tour – se matkaisempi sportti-adventure 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt