4.6.2022 Ajoneuvot Uudistunut BMW X1 saapui, ja sai ensimmäistä kertaa kaverikseen täyssähköisen iX1:n Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä X1 on täysipainoinen osa BMW Groupin kompaktimallistoa. Nyt BMW tuo tähän myyvään crossover-kokoluokkaan täyssähköisen vaihtoehdon. Molemmat versiot näyttävät myös tulevan Mini-malliston suuntaa. BMW:n katumaasturimalliston kompakteimpana jäsenenä X1 sekä sen kiilamaisempi sisar X2 erottuvat muusta X-mallistosta muun muassa kokonsa, rakenteensa sekä valmistusmantereensa puolesta. X1 lepää tässä vastajulkistetussa kolmossukupolvessaan edeltäjänsä tavoin muun muassa 2-sarjan Active Tourerin kanssa samalla, alusta alkaen etuvetopohjaisella UKL2 -perusrakenteella. Ensimmäinen polvi oli suurempien Bemareiden tavoin kokonaan takavetorakenteinen. Valmistuspaikan osalta eroavaisuutena isompiin X-malleihin on tehtaan sijainti Yhdysvaltojen sijaan Euroopassa. X1:tä on valmistettu serkkumalli Mini Countrymanin rinnalla VDL Nedcar -tehtaassa Hollannissa. Uutuus valmistuu niin ikään Minien kanssa, mutta Saksan puolella. Ensi vuonna on tarkoitus esitellä uusi Mini Countryman sekä mahdollisesti samana vuonna vielä suurempi Mini Traveller. Uusi X1 on läheistä sukua näille Mini-uutuuksille. Kokokin on edelleen kompakti, vaikka X1 onkin kasvanut. Lisää on tullut hieman sekä pituuteen, leveyteen että korkeuteen. Ulkonäkö on totta kai sekin päivittynyt, ja voisi sanoa, että mielenkiintoiseen suuntaan. Munuaismaski on samansuuntainen kuin Active Tourerissa. Hyvin kulmikkaat pyöränkaaret ovat myös tunnusomaiset. Sivuprofiilissa vaikuttaisi olevan perän osalta pieniä vaikutteita taannoisen massiivisen XM Conceptin muodoista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Polttomoottorikattaus X1:n nimellä kulkeva malli on siis edelleen polttomoottorikäyttöinen, mutta mukana on toki myös hybriditekniikkaa. X1-sarjan tuotanto käynnistyy heinäkuussa BMW X1 sDrive 18i -bensiinimallilla. Hybridimallien X1 xDrive25e- ja X1 xDrive30e -mallien tuotanto seuraa perässä. Uutuuden sisätiloissa on nykysukupolven BMW iDrive -käyttöjärjestelmä sekä BMW Curved Display -kosketusnäyttö, joka yhdistää 10,25 tuuman infonäytön ja 10,7 tuuman ohjausnäytön yhdeksi kokonaisuudeksi. Kosketusnäytön ja ääniohjauksen ansiosta painikkeiden ja hallintalaitteiden määrää on saatu vähennettyä. iX1 Mielenkiintoisen - ja kompaktin kokoisen - lisän BMW:n i-mallistoon tuo iX1, jonka idea on hyvin samankaltainen kuin suuremmassa iX3:ssa; täyssähköisyys on toteutettu polttomoottorimalliin verrattain vähäisin muutoksin, ja siten kehityskustannuksissa säästäen. iX1:n voimalinjaan kuuluu kaksi sähkömoottoria, yksi etuakselille ja yksi taakse. Molempien moottorien teho ja erittäin nopeasti reagoiva luistonesto tasapainottavat renkaiden pitoa. Sähkönkulutukseksi kerrotaan 18,4–17,3 kWh/100 km (WLTP) ja toimintamatkaksi 413–438 kilometriä. iX1 on malliston hätäisin versio, kiihtyen nollasta sataan 5,7 sekunnissa. Halkileikkauskuva paljastaa äkkiseltään muun muassa iX1:n akuston sijoittelun. Sehän löytyy lattian alta. Lähde ja kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km