7.4.2018 Ajoneuvot Koeajo: Uudenkaupungin pelastaja – Mercedes-Benz A 180 A Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Elinkaarensa ehtoopuolellakin Uudenkaupungin pelastanut Mercedes-Benz A-sarja on hyvä kokonaisuus. Hyvää: ajettavuus, tyyli, tarina. Huonoa: vanhahtava sisäilme, viihdejärjestelmä. Vuonna 2012 johtotähden sisäänheittomalli, Mercedes-Benz A-sarja, päätyi otsikoihin useammankin kerran. Uusi pitkä ja matala ulkomuoto hylkäsi kahden ensimmäisen sukupolven tila-automaisen pulleuden. Muutos tapahtui osin jopa tilojen kustannuksella, mutta lopputuloksena syntynyt kolmannen sukupolven A-sarja ei ollut enää outolintu Mercedeksen mallistossa, vaan oleellinen osa merkin kokonaisvaltaista tuotevalikoimaa. Toinen uutispommi saapui myöhemmin kesällä, kun A-sarjan odotettuun kysyntään varauduttiin valmistuskapasiteetin kasvattamisella. Daimlerin valinta kohdistui yhteistyöhön Uudenkaupungin autotehtaan kanssa, joka oli edeltävät vuodet tarttunut pelastusrenkaasta toiseen. Nyt saksalaisen autojätin kanssa tehty monivuotinen sopimus toisi vakautta tehtaan toimintaan. Myöhemmin A-sarja sai faceliftin ja valmistusta Ukissa jatkettiin elinkaaren loppuun saakka. Lopulta W176 pelastikin Uudenkaupungin autotehtaan useammallakin tavalla. Työpaikkojen lisäksi Daimlerin kanssa hyvin sujunut hanke kantoi hedelmää tuomalla taloon myös GLC-katumaasturin valmistuksen. Uudempi GLC puolestaan valmisteli tehdasta seuraavaan vaiheeseen, eli horisontissa siintävään uuteen A-sarjaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tavallisempi aloitusaskel Kun A-sarja hylkäsi edeltäjiensä tila-automaiset kaupunkijuuret, tuli siitä huomattavasti tavallisempi kilpakumppani Volkswagen Golfille, BMW 1-sarjalle sekä Audi A3:lle. Segmentin tyyliin sopivasti tilaa onkin asiallisesti, vaikka takaistuimia ei voi suositella kovin kookkaille aikuisille ainakaan pitkille matkoille. Etuistuimilla ergonomian perusasiat ovat hyvällä mallilla, kuten Mercedekseltä sopii odottaa. Tavaratilaa on 341 litraa, siis periaatteessa riittävästi, mutta tilavien edeltäjien jälkeen tulos tuntuu pettymykseltä. Myös takavalojen väliin puristettu lastausaukko tuntuu kapealta varsinaiseen tilaan verrattuna. Matkustamon muodot ja materiaalit kertovat ensimmäisenä siitä, että kyseessä on edellisen aikakauden tuote. Käytetyt muovilaadut, erityisesti AMG Linen kauheat sporttibakeliitit, korostavat vanhahtavia muotoja, jotka saavat A-sarjan tuntumaan jopa ikäistään vanhemmalta autolta. Vaikutus korostuu raskaasti muotoillun kojelaudasta ja erillään kelluvan viihdejärjestelmän näytöstä. Myös itse viihdejärjestelmä on vanhahtava. Pieneen ruutuun ahdistettu Comand-järjestelmä on käyttökokemuksena kulmikas, mutta onneksi perusasiat hoituvat harmittoman helposti. Musiikki soi bluetoothin yli näppärästi, eikä järjestelmää tarvitse vaivata liian usein. Varsinaiset ajotietokoneen toiminnot säädetään mittareiden välissä olevalla pikkunäytöllä – kuten monessa autossa on edelleen tapana. Viihdejärjestelmän ohella eräs tulevan A-sarjan kehityskohteista on äänieristys, eikä ole vaikea hoksata miksi. Suoritus on kyllä kilpailijoihin nähden keskitasolla, mutta premium-segmentissä lienee lupa odottaa hiukan enemmän. Onneksi ääni on sekalaista tie- ja rengasmelua ilman selkeitä taajuuksia. A niin kuin ajettavuus Katumaastureiden valtakaudella A-sarja on edelleen positiivinen yllätys jousitusmukavuudeltaan. Jämäkästä perusluonteesta huolimatta alusta ei ole tarpeettoman pintakova ja hyvä iskunvaimennus korjaa heilahdukset kerralla. Selkeistä kehityskohteista huolimatta suoritus on mukiinmenevä. Asia, jossa väistyvä A-sarja todella haastaa tulevan seuraajansa, on ajettavuus. Ilahduttavan suora ja hyvin painotettu ohjaus tekee A-sarjasta todellisen arkiajon ilopillerin kurveissa ja liikenneympyröissä. Ei ihme, että mallin rahkeet riittivät aina hilpeään Mercedes-AMG A 45 -sporttiversioon saakka. A 180:n voimanlähteenä oleva 1,6-litrainen nelisylinterinen bensiiniturbo on reipas työjuhta, joskin sen moottoriääni on sangen mitäänsanomaton. 122 hevosvoimaa ja terävästi toimiva seitsemänvaihteinen kaksoiskytkinautomaatti on sopivan reipas yhdistelmä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kohti seuraavaa lukua Suomalaisen autonvalmistuksen uudeksi kulmakiveksi noussut Mercedes-Benz A-sarja W176 on edelleen hyvä kokonaisuus, vielä näin valmistuksen ehtoopuolellakin. Tämä korostuu erikoismalleissa, kuten nyt koeajetussa Suomi 100 -versiossa, jotka tuovat tullessaan kasan lisävarusteita. Ei ole kuitenkaan vaikea nähdä alueita, joissa Daimler haluaa parantaa seuraavan sukupolven malliversiossa. Äänieristyksen ja jousitusmukavuuden hiomisen lisäksi matkustamon ilme ja viihdejärjestelmä muistuttavat menneestä aikakaudesta. Ja koska neljännenkin sukupolven A-sarjaa valmistetaan Suomessa, näyttää Uudenkaupungin seuraava luku lupaavalta. Näkemiin, ja kiitos kaikesta! Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Lauri Ahtiainen Mercedes-Benz A 180 A Suomi 100 Edition Hinta alkaen 29 998 € Koeajetun auton hinta varusteineen 33 632 € Moottori Bensiinimoottori 1 595 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 7-v. automaattivaihteisto, etuveto. Teho 90 kW (122 hv), 5000 r/min Vääntö 200 Nm (1250–4000 r/min) Vääntö 200 Nm (1250–4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,6 s Huippunopeus 202 km/h Kulutus l/ 100 km 6,8 (kaup.) / 4,3 (maant.) / NEDC-kulutus 5,2 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 126 g/km Mitat pituus 4299 mm, leveys 1780 mm, korkeus 1433 mm, akseliväli 2699 mm Tavaratila: 341 l Omamassa: 1395 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – tilava pikkuauto olisi pehmeämmällä kyydillä vielä parempi 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 3 sai lisää voltteja, kilowatteja ja laskentatehoa 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Koeajo Maistiainen: Leapmotor B05 – mitä alle 30 000 eurolla saa? 29.10.2026 Koeajo Onko Toyota bZ4X Touring lottovoittajan päiväuni? 28.10.2026 Koeajo Toyota RAV4 on muuten mainio lataushybridi etuvetoisenakin, mutta yhdessä asiassa nelivetoversio on ylivoimainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? - Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa