22.3.2023 Ajoneuvot Audi laittaa pian urakalla mallistofilosofiaansa uusiksi – muun muassa perinteiset A4 ja A6 yksin sähkömallien käyttöön Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Audi A4:stä odotetaan jo tänä vuonna saapuvaksi uutta sukupolvea, mutta tällä kertaa A5:nä. Saksalaisvalmistaja paljasti myös tietoja piakkoin lanseerattavasta Q6 E-Tronista. Audin vuotuinen lehdistökonferenssi sivujuonteineen tarjosi mielenkiintoisia faktoja ja huhujen vahvistamista todeksi siitä, mihin suuntaan Audi-mallisto on lähiaikoina kehittymässä. Audi on jo pitkään ollut vakiotoimija premiumvalmistajana D- ja E-segmenteissä. Audin A4- ja A6-mallit ovat monissa sukupolvissaan olleet tunnetuimpia ja myydyimpiä mallinimiä omissa segmenteissään. Audi kuitenkin käy läpi murrosvaihetta kohti tavoitettaan täyssähköisestä mallistosta, ja nyt vakiintuneiden polttomoottorimallien onkin aika tehdä eräässä mielessä tilaa tuleville sähköisille seuraajilleen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tunnetaan jatkossa A5:nä ja A7:nä Audi on siis mahdollisesti jo tänä vuonna lanseeraamassa nykyiselle A4:lle seuraajan. Uutuudella tulee tälläkin kertaa olemaan paljon yhteistä konsernisisartensa, tulevien Škoda Superbin ja Volkswagen Passatin kanssa. Nykyisellään Audi tarjoaa A4:ää sedanin ja farmarin lisäksi sporttisina S4-malleina ja korkeamman maavaran A4 Allroadina, unohtamatta huippumalli RS 4:ää. Muutoksen tuulet ovat kuitenkin puhaltamassa. Lehdistökonferenssin yhteydessä Audilta kuitenkin saatiin vahvistus, että A4:n seuraaja tulee saamaan nimekseen A5. Vastaavanlainen muutos on kohtaamassa jossain vaiheessa myös A6:ta, joka puolestaan jatkaa nimellä A7. Nykyistä A6:ta ei olla pistämässä vaihtoon vielä, mutta uusi mallinimi saatetaan ottaa käyttöön seuraavan elinkaaripäivityksen yhteydessä. A6 Avant E-Tron -konsepti viime vuodelta A4:n ja A6:n tarinoiden jatko on suhteellisen helppo arvata. Audi tulee seuraavan vuoden aikana lanseeraamaan täyssähköisen A6 E-Tronin tulevan BMW i5:n ja Mercedes-EQ EQE:n vastineeksi. Samalla kaavalla tullaan jossain vaiheessä näkemään A4 E-Tron. Mitä tapahtuu nykyisille A5:lle ja A7:lle? Kun Audin sähköistyminen etenee tarpeeksi pitkälle, voidaan polttomoottoriset A5 ja A7 pudottaa valikoimasta pois, ja näin jäljelle jäävät taas vain A4 ja A6. Tässä kohtaa sopii huomata, että myös mallinimet A5 ja A7 ovat tietysti jo käytössä. Audilta ei saatu vahvistusta, mitä se aikoo tässä tapauksessa tehdä nykyisille A5:lle ja A7:lle, jotka ovat perusmallisarjojen coupé-henkisiä sisarmalleja. A5 Sportback toimii jo ennestään A4:n liftback-korimallisena versiona. Yksi vahvistamaton teoria saattaa kuitenkin tarjota tähän selityksen. Nimittäin jo aika lähelle tuotantovalmiista A5 Avantista on sadellut melko runsaasti autopaparazzikuvia testiajoilta. Minkään sortin sedan-malli ei kuitenkaan ole tarttunut naamioteipeissä linssiin tiettävästi kertaakaan. Syy voi olla toki muuallakin, mutta yksi johtopäätös on se, ettei nykyinen A4 Sedan ole saamassa seuraajaa. A5 Avant voisi sitä vastoin saada rinnalleen nykyistä A5 Sportbackia seuraavan viistoperämallin, jollainen on muuten salakuvissa hiljattain nähty. Sama teoria on sovellettavissa aivan vastaavasti myös A7:ään. RS-puolella edellä kuvailtu teoria on todellisuutta, sillä RS 6:ta ei tarjota sedanina, vaan viistoperäisen virkaa toimittaa RS 7 Sportback. Teorian mukaan tulevaisuus voisi siis tuoda tullessaan A7 Avantin ja A7 Sportbackin sekä vastaavasti A5 Avantin ja A5 Sportbackin. Sedan-mallit voisivat vastaavasti jatkaa elämäänsä täyssähköisinä A4:nä ja A6:na. A4:n ja A6:n yläpuolelle sijoittuu vielä edustusauto A8. Vastaavalla logiikalla voisi mielessään sovittaa ajatusta polttomoottorisesta A9:stä. Tämä vaihe jää kuitenkin edustus-Audin kohdalla välistä, sillä seuraavan polven A8 hyppää suoraan täyssähkövaiheeseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Q6 E-Tron ja Porsche-serkku Audi jakoi ensimmäiset "viralliset salakuvat" seuraavasta sähköcrossoveristaan, joka tullaan tuntemaan nimellä Q6 E-Tron. Q6 E-Tron sijoittuu MEB:ille rakentuvan VW ID. 4 -sisar Q4 E-Tronin ja Audin ensimmäisen täyssähköauton, hiljattain nimensä vaihtaneen Q8 E-Tronin välimaastoon. Q6 tuo mukanaan Audin mallistoon konsernin uuden PPE-perusrakenteen. PPE on lyhenne sanoista Premium Platform Electric, ja se tulee nimensäkin viitoittamalla tavalla olemaan VAG-konsernin yläluokkaisten sähköautomallien jaettu pohjarakenne. 800 voltin sähköjärjestelmää hyödyntävä rakenne tulee muun muassa palvelemaan nopeampia latausaikoja. Audin ohella PPE:n on ottamassa VAG:n premium-merkeistä pian käyttöön myös Porsche, tulevassa Macan EV -sähköcrossoverissaan, joka on jonkinlainen sisarmalli Q6 E-Tronille. Audin julkaisemissa kuvissa jossain pohjoisessa viimeisiä testejä suorittava Q6 E-Tron tulee olemaan ensimmäinen PPE:tä hyödyntävä automalli. Kuvissa näkyvän pystyperäisen mallin ohella sitä tullaan tarjoamaan myös viistompana Sportbackina. Q6 E-Tron on vain yksi yli 20 uudesta mallista (mukaan lukien 10:stä täyssähkömallista), jotka Audi aikoo tykittää vuoteen 2025 mennessä. Uutuustahti on hurjinta Audin historiassa. Lähteet: Audi, Motor1, Carscoops Kuvat: Audi Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?