4.5.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Hollantilainen Volvo lukeutui portaattomien vaihteistojen pioneereihin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo sai 70-luvulla DAF:ilta muutakin kuin soman kaksiovisen 66-mallin. Se muu tosin tunnetaan nykyään eniten japanilaisautojen vaihteistotyyppinä, ja toisaalta BMW-tehtaana. Alankomaalainen DAF tiedetään menestyksekkäänä kuorma-autovalmistajana ja PACCAR-konsernin eurooppalaisedustajana. Sen tarina kuitenkin alkoi jo 1920-luvun loppupuolella pienestä pajasta. Pienestä on hyvä aloittaa, mutta pikku hiljaa toiminta laajeni niin, että 50-luvun taitteessa yritys valmisti jo kuorma-autoja ja perävaunuja sekä edelleen muutamaa vuotta myöhemmin kompakteja henkilöautoja, jotka nykytermein miellettäisiin premium-tasoisiksi. Oli kuitenkin yksi ongelma.DAF:in kaukoliikennekarpaasin, XF:n, tuorein versio edustaa nykyisin tuntemaamme DAF:ia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVariomatic pelastaa tilanteenDAF:in ensimmäistä henkilöautomallia suunniteltaessa oli alusta alkaen selvää, että tasokas auto tarvitsisi amerikkalaistyyliin automaattivaihteiston. Tuohon aikaan, 50-luvun puolenvälin tienoilla, amerikkalaiset autot olivat todella kookkaita ja erilaiset automaattivaihteistot niissä jo yleisiä. Moinen rakennelma ei kuitenkaan olisi mitenkään järkevästi sopinut DAF 600:n kokoiseen autoon. Siispä DAF - tehtaansa liukuhihnojen inspiroimana - kehitti autoon hihnavetoisen voimansiirron.Amsterdamin autonäyttelyssä vuonna 1958 esitelty DAF 600 oli paitsi maailman ensimmäinen CVT-auto, myös DAF:in ensimmäinen henkilöautomalli. Asiakkaat kuuleman mukaan pitivät portaattomasta vaihteistosta alusta alkaen. 600 oli tuotannossa vuoteen 1963. Yleisimmin käytetty nimitys portaattomasta automaatista eli jatkuvasti välitystään muuttavasta voimansiirrosta lienee CVT (Continuously Variable Transmission), mutta DAF esitteli sen ikään kuin samaan juureen viittaavalla nimellä Variomatic. Variomaticilla varustettu DAF 600 oli maailman ensimmäinen sarjatuotantoinen auto, jossa oli toimiva portaaton laatikko.Volvo kiinnostuu DAF:istaReilun 15 vuoden ja usean portaattomalla vaihteistolla varustetun henkilöauton jälkeen DAF päätti myydä henkilöauto-osaamisensa, ja jatkaa kuorma-autovalmistajana amerikkalaisyhteistyössä, jota se jatkaa edelleen tänäkin päivänä.Volvo 66 DL -mallin mukana Volvo sai myös italialaista muotoiluosaamista. Auton muotoillut Giovanni Michelotti on vastannut muidenkin DAF-henkilöautojen lisäksi esimerkiksi useiden BMW:iden, Triumphien, Maseratien ja Lancia-mallien linjoista. DAF/Volvo 66:sta tarjottiin sekä porrasperäistä että kuvassakin esiintyvää Kombi-versiota. Molemmat olivat kaksiovisia ja nelipaikkaisia. 1,1-litrainen moottori oli Renault-alkuperää.Henkilöautopuolen ostaja löytyi Ruotsista. Volvosta tuli sen enemmistöomistaja vuonna 1974. DAF:illa oli tuolloin ollut pari vuotta tuotannossa 66-malli. Noin vuoden kuluttua kaupan toteutumisesta Volvo siirsi DAF 66:n omille nimilleen, muokaten sitä vain kosmeettisesti oman brändi-ilmeensä mukaisesti.DAF 66 muuttui vuonna 1975 käden käänteessä Volvoksi.Myös tehdas säilyi alkuperäisellä paikallaan. Ja kun Volvo 66 poistui Variomaticeineen kuvioista vuonna 1980, jatkoi Volvo Hollaniin tehtaansa hyödyntämistä laajasti. Tämä Alankomaiden Bornissa sijaitseva NedCar -tehdas tuotti 66-mallin seuraajasukupolvia eli 300-, 400- ja S/V40-malleja aina 2000-luvulle asti. Volvo hallitsi tehdasta loppuaikana myös yhdessä Mitsubishin kanssa, mistä muistutuksena on esimerkiksi tässä samaisessa juttusarjassa aiemmin esitelty Mitsubishi Outlander. Se, toisin kuin Japanissa tehdyt eurooppalaiset sisarensa, valmistui NedCar -tehtaassa.Viimeinen NedCarilla valmistettu Volvo-malli oli 1. polven S/V40. Se oli kehitetty yhteistyössä tehtaan toisen osakkaan, Mitsubishin kanssa.Uusien omistajuuskuvioiden kautta Volvo luopui hollantilaisyhteyksistään ja NedCar -tehtaasta. Nykyisin Bornin tehdas tunnetaan nimellä VDL NedCar. Se on siis palannut hollantilaishallintaan ja valmistaa BMW Groupille Mini-malleja sekä kompaktimman pään BMW X1 -katumaasturia.Portaaton vaihteisto lensi pesästäLintujen pesimäaikaan on paikallaan käyttää lintuvertausta, joka sopii tähän yhteyteen oikein hyvin. DAF, sen kummemmin kuin Volvokaan, ei lopulta ripustanut tulevaisuuttaan portaattoman vaihteiston varaan. Sen sijaan tämä voimansiirtomuodoista kaikkein sulavin on saanut tuulta purjeisiinsa etenkin Japanin autoteollisuudessa, jossa CVT:tä käyttävät erityyppisissä malleissaan ainakin Honda, Nissan, Subaru, Suzuki ja Toyota. CVT:stä on olemassa erilaisia toteutustapoja, yksi yleisimmistä on sellainen hybridivoimalinjan yhteydessä, mikä onkin nykyisin tavallisin CVT-tyyppi Japanin ulkopuolella.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Lane Motor Museum Kuvat: DAF/VolvoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaNimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska Nimi muutettu: Eagle Premier on auto, jonka takia Dodge Viperissä on Renaultin jarrut Nimi muutettu: Dodge Stealth on aito Amerikan rauta suoraan Japanista Nimi muutettu: Innocenti Mille jatkoi siitä, mihin Fiat Uno jäi Nimi muutettu: Näin lyhykäisyydessään käynnistyi Dacian tarina Nimi muutettu: Roveriksi muutettuna Honda Civic kelpasi jopa Bukéen residenssille Nimi muutettu: Tältä näyttää Volvo XC90, ruotsalaisen perhemaasturin perikuva, kiinalaisissa kuorissa Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä 29.1.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: General Motorsin ja Hyundain uusi yhteisymmärryspöytäkirja saattaa tarkoittaa yllättäviä logonvaihtoja puolelta toiselle 28.1.2025 Ajoneuvot Dacian suurin ja komein eli Bigster tulee ennakkomyyntiin 28 399 euron alkaen-hinnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 11.2.2025 Käytetyt autot Käyttötesti käytetyllä: onko sinulla omia kokemuksia Mercedes-Benz W124 -korimallista? Kerro niistä meille! 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista