11.12.2017 Liikenne Poliisin pikkujouluvalvonta paljasti – satoja rattijuoppoja liikenteessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Menneen pikkujouluviikonlopun liikenteessä puhallutettiin kymmeniä tuhansia kuljettajia. Heistä satoja epäillään rattijuopumuksesta. Pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan ja poliisi valvoo tehostetusti liikenteen sujumista. Erityisessä tarkkailussa ovat pikkujouluihin autolla menevät ja juhlista palaavat kuljettajat.Poliisin tehostetussa valtakunnallisessa pikkujoululiikenteen valvonnassa kahtena menneenä viikonloppuna jäi kiinni 269 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, joista epäiltyjä törkeitä rattijuopumuksia oli 77. Viikonloppujen aikana poliisi puhallutti yhteensä yli 73 306 kuljettajaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMäärä pysynyt samanaRattijuoppojen määrä on pysynyt suunnilleen samalla tasolla viime vuoden vastaavaan valvontaan verrattuna. Keskimäärin joka 273. ratsiaan ajanut kuljettaja osoittautui epäillyksi rattijuopoksi. Alle rangaistavuuden puhalsi joka 91. kuljettaja.Puhallusratsioita tehtiin etenkin ilta- ja yöajan pikkujoululiikenteessä.Tiedottaminen ennaltaehkäisykeinoPoliisi kertoo pyrkivänsä ehkäisemään rikoksia ennalta tiedottamalla.– Nyt siinä onnistuttiinkin, koska jälkimmäisenä viikonloppuna jäi kiinni 21 epäiltyä rattijuoppoa (7,2 %) vähemmän kuin ensimmäisenä viikonloppuna, vaikka puhallutusmäärät olivat yhtä suuret, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.Poliisi jatkaa tehostettua rattijuopumusvalvontaa pikkujoulukauden loppuun asti koko maassa.Lähde: poliisi Kuva: Antti Hentinen / Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Törkeä rattijuopumus vie kuolonkolariin lähes viikoittain Rattijuoppo on tapojensa vanki – 37 prosentilla taustalla aiempia rattijuopumustuomioita Pikkujouluvinkki: Ota taksi, ratista kärähtävän laskuksi yli 2 000 euroa Rattijuopot toiseksi suurin uhka liikenteessä – neljäsosalla ei nollatoleranssia Nyt puhalletaan kuppiin – uusi alkometri saa kiitosta Alkolukosta halutaan ajokiellon vaihtoehto Esiselvitys: Alkopuomit voisivat lisätä liikenneturvallisuutta Suomen satamissa Lue lisää Kaikki artikkelit 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Uutinen Lasten turvaistuin: Isofix-kiinnikkeillä vai ilman, ja kuinka nopeasti turvaistuin vanhenee? 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 21.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: autoilun tähänastinen historia kolmena Cadillacina - 1-sylinterinen, 16-sylinterinen ja 0-sylinterinen 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 21.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: autoilun tähänastinen historia kolmena Cadillacina - 1-sylinterinen, 16-sylinterinen ja 0-sylinterinen 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous