29.3.2022 Ajoneuvot Kiusoittelukuvassa odotettu, ja pelätty, Ferrari-katumaasturi Purosangue Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä "Ei!" huutavat varmasti monet, mutta Ferrarin ensimmäistä katumaasturia on povattu jo useampi vuosi. Nyt yhtiö esitteli kiusoittelukuvan aluevaltauksestaan. "Se tapahtuu!" on Ferrarin uutissivun otsikko ja otsikko kuvastaa täydellisesti italialaisvalmistajan uutuutta. Ferrari Purosangue (puhdasverinen), on perinteikkään urheilu- ja kilpa-automerkin ensimmäinen katumaasturi. Mallista kerrottiin ensimmäisen kerran 2018 Ferrarin viisivuotissuunnitelmassa, jossa mainittiin mallin tuovan "Ferrarilla ajamisen tunteita moniin tilanteisiin ja monilla matkustajilla". Kahden Ferrari-orin lisäksi auton tunnistaa merkkinsä edustajaksi esimerkiksi punaisesta väristä ja suurista ilmanottoaukoista. Myös ajovalojen muodossa on tuttuja elementtejä trendikkäästä viiruilusta huolimatta. Ferrari Purosangue tulee olemaan uusimpien Ferrareiden tavoin lataushybridi. Ferrari itse korostaa, että auton perimässä näkyy merkin 75-vuotinen historia ja kyseessä on alaa mullistava uutuus. Korimalliltaan Purosanguen tiedetään olevan farmarimaisempi kuin sen lähimmät kilpakumppanit katumaasturiluokassa. Ferrari on eräs viimeisistä luksusautomerkeistä, joka lähtee mukaan katumaasturivillitykseen. Lamborghini Urus, Aston Martin DBX, Bentley Bentayga ja Rolls-Royce Cullinan ovat kaikki tahoillaan vieneet emomerkkejään uusille urille. Ferrari kertoo uutisensa lopuksi, että auto esitellään varsinaisesti myöhemmin tänä vuonna. Lähteet: Ferrari, Automotive News Kuva: Ferrari Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Aristokraatista anarkistiksi: jääradalla sivuluisussa Rolls-Royce Cullinan Parhaiten överi myös maasturiluokassa: Rolls-Royce Cullinan Mennäänkö metsään, kysyy Aston Martin DBX Bentley Bentayga S – Buckinghamin palatsi juoksutrikoissa Raivohärän kauppakassi – Lamborghini Urus on superkatumaasturi Ajatuksia autoista: Toyota ja Lamborghini, menikö teillä piirustukset sekaisin? Maistiainen: Ferrari 296 GTB – järjen ja tunteen vuorokeskustelu Maistiainen: Ferrari SF90 Stradale on 1 000-hevosvoimainen superauto, jonka hauskin ominaisuus kadulla on hiljainen sähköajo Maistiainen: Ferrari Roma – Ota rennosti ja nauti elämästä, vaikka taivaalta sataisi räntää Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista