29.3.2022 Ajoneuvot Kiusoittelukuvassa odotettu, ja pelätty, Ferrari-katumaasturi Purosangue Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä "Ei!" huutavat varmasti monet, mutta Ferrarin ensimmäistä katumaasturia on povattu jo useampi vuosi. Nyt yhtiö esitteli kiusoittelukuvan aluevaltauksestaan. "Se tapahtuu!" on Ferrarin uutissivun otsikko ja otsikko kuvastaa täydellisesti italialaisvalmistajan uutuutta. Ferrari Purosangue (puhdasverinen), on perinteikkään urheilu- ja kilpa-automerkin ensimmäinen katumaasturi. Mallista kerrottiin ensimmäisen kerran 2018 Ferrarin viisivuotissuunnitelmassa, jossa mainittiin mallin tuovan "Ferrarilla ajamisen tunteita moniin tilanteisiin ja monilla matkustajilla". Kahden Ferrari-orin lisäksi auton tunnistaa merkkinsä edustajaksi esimerkiksi punaisesta väristä ja suurista ilmanottoaukoista. Myös ajovalojen muodossa on tuttuja elementtejä trendikkäästä viiruilusta huolimatta. Ferrari Purosangue tulee olemaan uusimpien Ferrareiden tavoin lataushybridi. Ferrari itse korostaa, että auton perimässä näkyy merkin 75-vuotinen historia ja kyseessä on alaa mullistava uutuus. Korimalliltaan Purosanguen tiedetään olevan farmarimaisempi kuin sen lähimmät kilpakumppanit katumaasturiluokassa. Ferrari on eräs viimeisistä luksusautomerkeistä, joka lähtee mukaan katumaasturivillitykseen. Lamborghini Urus, Aston Martin DBX, Bentley Bentayga ja Rolls-Royce Cullinan ovat kaikki tahoillaan vieneet emomerkkejään uusille urille. Ferrari kertoo uutisensa lopuksi, että auto esitellään varsinaisesti myöhemmin tänä vuonna. Lähteet: Ferrari, Automotive News Kuva: Ferrari Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Aristokraatista anarkistiksi: jääradalla sivuluisussa Rolls-Royce Cullinan Parhaiten överi myös maasturiluokassa: Rolls-Royce Cullinan Mennäänkö metsään, kysyy Aston Martin DBX Bentley Bentayga S – Buckinghamin palatsi juoksutrikoissa Raivohärän kauppakassi – Lamborghini Urus on superkatumaasturi Ajatuksia autoista: Toyota ja Lamborghini, menikö teillä piirustukset sekaisin? Maistiainen: Ferrari 296 GTB – järjen ja tunteen vuorokeskustelu Maistiainen: Ferrari SF90 Stradale on 1 000-hevosvoimainen superauto, jonka hauskin ominaisuus kadulla on hiljainen sähköajo Maistiainen: Ferrari Roma – Ota rennosti ja nauti elämästä, vaikka taivaalta sataisi räntää Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan