Ajatuksia autoista: mikäköhän näistä olisi paras auto Suomessa?

30 uutusautoa. Yksi päivä. Kolme innokasta autotoimittajaa. Mitäköhän tästäkin tulee?

Kylmä tuuli puhaltaa Nummelan lentokentällä, kun Vuoden auto Suomessa 2019 -ehdokkaat järjestyvät 30 auton ryhmäkuvaan.

Muodollisuuksien jälkeen päästään asiaan: koolla ovat käytännössä kaikki merkittävät autouutuudet, jotka ovat saapuneet markkinoille kuluvan vuoden aikana. Joitakin toki puuttuu, esimerkiksi kesällä ulkomailla ajettu Peugeot 508 ei aivan ehtinyt tämän vuoden kilpailuun.

Runsaan autojoukon koeajaminen yhtenä päivänä on toki mahdoton idea. Nummelassa ollaan virkistämässä muistikuvia ja paikkaamassa kokemuksia autoista, jotka jostain syystä ovat jääneet ajamatta. Vaikka tarjolla on myös Mercedes-Benz G 500:n kaltaisia herkkuja, on huomio pakotettava myyntimääriltään merkittäviin malleihin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Autoromantiikkaa

Ainakin teoriassa. Kun koeajot alkavat, Moottorin avustaja Henri Posa bongaa avaintaulusta Suzuki Jimnyn avaimet.

– Hei, sillä minäkään en ole vielä ajanut, huikkaan Henrille takaisin, ja avaimet häviävät taskuun.

Keltainen pyöreälamppuinen minimaasturi odottaa parkkipaikalla. Se iskee sisäiseen lapseen yhdistelmällä valloittavaa muotoilua ja kulmikkaiden kuorten kätkemää ehtaa tekniikkaa. Kytkettävä neliveto, jäykät akselit ja hyvä näkyvyys ovat maasturia ilman katu-liikanimeä.

Puiden juuret ovat muovanneet lentokentälle johtavan tien asvalttia. Lempeän pyöreät, mutta kookkaat töyssyt ovat hyvä testi alustalle.

– Oho, tämähän ottaa nämä nätisti, Henri huudahtaa ratin takaa.

– Joo, 195/80 R15 -renkaat tekee ihmeitä, vaikka jäykät akselit tuovatkin massaa jousitukseen.

Noin 15 minuutin aikana Jimny sulattaa sydämet, vaikka on myönnettävä, ettei tästä ihan jokaisen kulkuneuvoksi olisi. Kaiken tiivistää tilankäyttö: Jimny-kuljettaja voi valita, pitääkö auton nelipaikkaisena, vai kaataako takaistuimet tavaratilaksi.

Sähköä kansalle

Palautamme Suzukin hymyssä suin. Seuraavaksi taskuun tarttuvat Hyundai Kona Electricin avaimet.

– Jännä nähdä, miten tämä on kehittynyt Ioniq Electricistä. Siitä kertyi tosi paljon positiivisia kokemuksia Vuosi Sähköllä -projektin aikana, kommentoin Henrille.

Lentokentäntien töyssyissä Kona Electric ei vielä tee samanlaista vaikutusta, kuin pieni Suzuki. Kona ottaa töyssyt raskaasti, ja vauhdin myötä kasvava rengasmelu kadottaa sähkövoimalinjan autuaan hiljaisuuden.

–Mitäs tämä maksaa? Henri kysyy ohjauspyörän takaa.

– Tämä yksilö on näköjään vähän yli viisikymppiä, totean löydettyäni auton tiedot kertovan lomakkeen.

–Mutta perusmalli lähtee 42 990 eurosta. Se on aika hyvin, nimittin tässä on 64 kilowattituntinen akku. Ioniqissa on 28 kWh.

Kurkkaan mittaristosta Hyundain ajotietokoneen ennustamaa toimintamatkaa. Kona lupaa kulkea 270 kilometriä, vaikka akusta on jo kulutettu noin kolmannes.

– Ioniqissa ajotietokoneen ennuste oli tarkka. Jos tämä pitää yhtä hyvin paikkaansa, alkaa Kona Electric olla todella kiinnostava sähköistä perheautoa etsiville, luennoin Henrille.

Missä olette, Airbumpit?

Seuraavaksi vihreä korealainen vaihtuu punaiseen ranskattareen. Citroën C3 Aircrossilla ajaminen jäi vähälle auton käydessä toimituksessa. Meistä molemmat valitsivat tavallisen C3:n suosikiksemme Moottorin toissavuotisessa pikkuautovertailussa, mutta miten korkeampi painos toimii?

– Tuntuu vähän tavanomaiselta, Henri tiivistää.

– Ei ole mitenkään erityisen mukava, eikä muutenkaan tunnu erilaiselta. Sisusta on kyllä kiva, kangasta on käytetty hyvin myös kojelaudassa.

– Joo, ei tämä ihan ole sitä, mitä itse kaipaan. Toisaalta monelle yhdistelmä tavallista autoa ja Citroënin designiä lienee paljon parempi lopputulos, kuin joku meitä viihdyttävä erikoisuus.

Palautettuamme Citroënin jäämme pohtimaan seuraavaa autoa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Moderni dinosaurus

– Hmm, valtaosasta tärkeitä malleja minulla on jo aika hyvät kokemukset, Henri sanoo.

– Sä et taida olla ajanut G 500 mersua, yllytän väliin.

– Mä ajattelin ajaa suunnilleen halvimmasta kohti kalleinta, Henri yrittää hillitä.

Noin 5 minuuttia myöhemmin nelilitrainen tuplaturboahdettu V8 hörähtää käyntiin ja 280 000 euroa saksalaista maasturiperinnettä ponnahtaa eloisasti liikkeelle.

Emme keskustele sanaakaan G-sarjan merkittävyydestä kilpailussa, jossa tärkein kriteeri on rahalle saatava vastine. Sen sijaan kaksi insinööriä vaihtaa varsin filosofiselle linjalle, ja vertailee uutta G-mallia ja Suzuki Jimnyä. Vaikka Mercedes-Benzin hinnalla ostaisi kymmenisen Suzukia, vastaavat kumpikin samoihin mieltymyksiin.

On se komea!

Lyhyen hairahduksen jälkeen Mercedes vaihtuu Volvo V60:een. Ruotsalaisten muotokieli jatkaa menestystään, auto näyttää todella hyvältä.

– Tilaakin on aika hyvin, kuuluu kommentti takapenkiltä.

Volvon uusin tuntuu myös S/V90-malleja kypsemmältä. Erityisesti alusta on kehittynyt pintamukavammaksi, värinöitä tai tärinöitä ei enää tule niin selkeästi läpi, alustamukavuutta yli kaiken arvostava Henri toteaa.

– Volvon isoin ongelma Vuoden auto Suomessa 2019 -kilpailussa lieneekin kaksi hyvää mallia. XC40 on myös ehdolla, ja se on erinomainen auto. Jakautuukohan äänet näiden välillä, vai uskaltaako moni äänestää molempia?

Ford vai Kia?

Seuraavaa autoa pohtiessamme paikalle saapuu Moottorin vakituinen avustaja Aake Kinnunen. Lyöttäydyn Aaken matkaan Ford Focuksen kanssa. Henri jättää kyydin välistä.

–Focuksella tuli ajeltua paljon, kun teimme parivertailua Kia Ceediä vastaan, Henri toteaa.

–Jännä nähdä miten näiden äänet jakautuvat, molemmat ovat tosi hyviä perheautoja, mutta jostain syystä Ford Focusta tunnutaan pitävän suurempana uutuutena kuin Kiaa, pohdin ääneen.

Lukuisista Focus-versiosta alle tarttuu tummanpunaiseen sävytetty ST-Line.

– Hmm… tää tuntuu vähän samalta kuin edeltäjä, toteaa Aake.

– Huh, onhan tämä nyt täysin eri auto, ihmettelen?

– On on, mutta silti tästä puuttuu digitaalimittariston kaltaiset näyttävät uutuudet. Ei säteile uutta, teknistä olemusta, eikä siten tunnu niin uutuusautolta, mitä on. Toisaalta moni varmaan suosii tavallista, usein selkeämpää, mittaristoa, Aake jatkaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Äänet jakautuvat kolmeen

Fordilla ajon jälkeen löydämme Citroën Berlingoa palauttavan Henrin. Mies on silminnähden innostunut tila-auton… tilasta.

– Tässä kilpailussa Berlingon, Peugeot Rifterin ja Opel Combo Lifen ongelma lienee se, että autoissa on pääosin samat vahvuudet, mutta äänet jakautuvat kolmelle autolle, totean ääneen.

Päädyimme Porscheen

Ja sitten homma lähtee taas hetkeksi käsistä. Koko kolmikko löytää itsensä mustan Porsche Cayenne e-Hybridin kyydistä.

–Yllättävän mukava sporttimaasturiksi, totean.

–Rengasmelua näillä nastarenkailla on kyllä paljon, Henri jatkaa.

Seuraavat 5 minuuttia ihmettelemme, miten Porscheen kotiutuu aina niin nopeasti. Hallintalaitteet ovat esimerkillisiä, ja kaikkien vaatimat voimat ovat hienossa tasapainossa.

– Ensimmäistä kertaa tänään tulee fiilis, että ohjauksessa on oikeasti tuntoa, Henri iloitsee.

– Keskikonsolin näyttö on jees, mutta nämä keskikonsolin hipaisupainikkeet on kyllä vähän sekavat, palauttaa Aake maanpinnalle.

–Mutta tämä vaalea nahkaverhoilu on tosi hyvän sävyinen, käännän keskustelua.

– Vähän liian cappuccino, toteaa Henri.

– Voisi olla konjakimpi, jatkaa Aake.

Ja seuraavan auton vuoro.

Se kotimainen

Joukosta löytyy Mercedes-Benzin A-sarja. Epäilemättä kova juttu tässä kilpailussa, ihan jo valmistusmaansakin takia.

Runsaasta A-valikoimasta löytyy A 250, eli 221-hevosvoimainen tämän hetken lippulaiva.

– Pakko palata kesäiseen parivertailuun, jossa Audi A3 kuitenkin voitti A:n, Henri aloittaa.

–Joo joo, mutta tämä auto muuttuu aika paljon runsaan varustelun myötä, huudamme Aaken kanssa yhteen ääneen.

– Kojelautaan ulottuva Alcantara on kyllä hieno yhdistelmä. Samoin keulan kameran yhdistäminen navigaattoriin, Henri myöntää.

–Nastarenkaat ja nämä tehot eivät kyllä tee autolle kunniaa. Sinänsä todella hienosti toimiva luistonesto vain tappaa tehot. Eikä mutkissakaan kehtaa kokeilla, miten tässä ja nelivetomalleissa käytettävä taka-akselin monivarsituenta pelaa. Perusmalleissahan on yksinkertaisempi yhdystukiakseli, jatkan innostuneena insinöörinä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ja monta muuta

A-sarjalla ajon jälkeen aika alkaa loppua. Onneksi runsaasta joukosta on paljon kokemuksia ennestään, ja kotimatkalle on tarjolla Jaguar I-Pace, sekin vahva kandidaatti finaaliin.

Yhteensä 30 auton joukosta pitäisi valita kuusi parasta. Se ei ole ihan helppo homma. Selvää kuitenkin on, että tänään alle valikoituneista autoista osassa on paljon potentiaalia. Osa taas on hienoja autoja muuten vaan.