10.7.2016 Liikenne Alkuvuoden ensirekisteröinnit: valkoisten Octavioiden valtakunta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuvuoden ensirekisteröinnit eivät tuottaneet suuria yllätyksiä: suosituin automalli oli Škoda Octavia ja suosituin väri oli valkoinen. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on koostanut tilastonsa alkuvuoden autokaupasta.Vuoden 2016 tammi-kesäkuussa rekisteröitiin yhteensä 86 734 uutta ajoneuvoa, joista henkilöautoja oli 86 463. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin siis 14,7 prosenttia enemmän kuin vuoden 2015 vastaavana ajankohtana. Henkilöautokauppaa vauhdittivat romutuspalkkiokampanja ja autoveron kevennys, mutta myös pakettiautojen ja kuorma-autojen rekisteröinnit olivat kasvussa. Ensirekisteröityjen henkilöautojen haltijaksi merkattiin kahdessa tapauksessa kolmesta yksityishenkilö, kertoen kuluttajien mahdollisesta uskosta tulevaisuuteen. Hyötyajoneuvojen kohdalla kasvu kertoo yritysten parantuneesta taloudellisesta asemasta.Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain. Alkuvuosi 2015 on punaisella ja alkuvuosi 2016 vastaavasti sinisellä värillä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTutut suosikkimallitSuosituimmat henkilöautomallit olivat Škoda Octavia (3 075 kpl), Nissan Qashqai (2 415 kpl) ja Volkswagen Golf (2 231 kpl). Suosituimmat mallit kuitenkin vaihtelevat, mikäli henkilöautoja jaotellaan käyttövoiman mukaan.Bensiinikäyttöisistä suosituimmat olivat Qashqai, Toyota Auris ja Toyota Yaris. Dieseleissä puolestaan hallitsivat Octavia, Volkswagen Passat ja BMW 5-sarja. Ei-ladattavissa hybrideissä kärkipaikkaa piti Toyota Auris ja ladattavista Volvo XC90. Sähköautoista puolestaan kukkulan kuninkaana oli Nissan Leaf.Vauhdikkaimmin uusia autoja ensirekisteröitiin Uudellamaalla, jossa rekisteröitiin noin 20 uutta autoa 1 000 asukasta kohti. Muualla Suomessa rekisteröinnit asettautuivat 14 kappaleeseen 1 000 asukasta kohti. Vähiten autoja rekisteröitiin Kainuussa, jossa jäätiin alle 7 auton per 1 000 asukasta.Harmaasävyjä kuin kopiokoneessaVuoden 2015 suosituin uuden auton väri oli valkoinen, edustaen joka neljättä uutta autoa. Harmaa puolestaan vastasi noin viidennestä (22 %) ja musta viimeisteli suosittujen kärkeä 14 prosentilla. Miehet päätyivät eniten harmaisiin autoihin ja naiset puolestaan valitsivat punaisen auton mustaa useammin.Jos ajoneuvon värillä haluaa erottautua, kannattaa valita turkoosi tai monivärinen auto.Lähde: Trafi Kuva: Marko JokelaKatso myös:Vaihtoehtoiset käyttövoimat kasvussa: 67% lisäys viime vuoteen Moottorin päätoimittaja ja Autoliiton toimitusjohtaja haastattelussa autoalan kasvusta Autokannan suosituin väri on harmaa – uusissa autoissa vielä tylsempi suosikki Japanilainen Prius on vihreämpi – Toyotan ekoväri pitää auton viileämpänäMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 14.7.2025 Koeajo Koeajo: Smart #5 Brabus – raju perhe-SUV on oikea lataushirmu 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen