9.3.2018 Ajoneuvot Geneve konseptitasolla: autoilun näyttävä, mutta yksipuolinen tulevaisuus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autonomia, tekoäly ja sähköinen liikkuvuus olivat Geneven autonäyttelyn pääteemoja vuonna 2018. Konseptiauto on lopulta aika erikoinen juttu. Ne kuuluvat autonäyttelyiden vakiokalustoon, mutta lopulta vain harvat jäävät pidemmäksi aikaa mieleen tai muuttavat automaailmaa. Harjaantunut silmä myös erottaa bluffin oikeasta tutkielmasta. Osa konseptiautoista on tehty vain tekemisen pakosta, osassa taas näkyy aito rakkaus lajiin. Mazda Vision Coupe esiteltiin ensimmäisen kerran jo Tokion autonäyttelyssä viime syksynä, mutta kelpaa sitä katsoa myöhemminkin. Näyttelyhallin tungoksessa laajakulmalinssillä otetut kuvat eivät tee oikeutta pitkän ja matalan auton muotoihin: Mazda Vision Coupe on niitä konseptiautoja, joissa näkyy muotojen hienosäätämiseen käytetty aika ja vaiva. Se tuskin tulee ikinä sellaisenaan tuotantoon, mutta ainakin se innoittaa seuraavien Mazdojen muotoja. Mazdan muotokieli toistuu myös ensi vuonna saapuvaa Mazda 3:sta enteilevässä Kai-konseptiautossa. Menevän näköinen pystyperä noudattaa periaatteessa samaa yksinkertaistamisen linjaa kuin uusi Mercedes-Benzin A-sarja, mutta ainakin konseptitasolla japanilaiset toteuttavat filosofian saksalaisia paremmin. Tuotantomalli ratkaisee. Erikoisesti nimetty Hyundai Le Fill Rouge on sekin erittäin näyttävä ilmestys. Kohokohta on lähes koko auton ympäri kiertävä terävä pokkaus. Auton kerrotaan edustavan Hyundain uutta muotokieltä – saa nähdä, miten se muovautuu tuotantoon. Aston Martinin Lagonda-tuotenimeä kohotetaan omaksi modernin aikakauden luksusbrändiksi. Monien muiden konseptien tapaan pääteemoja olivat sähköinen voimalinja ja autonomia. Ainakaan rohkeudesta ei voi englantilaisia moittia, vai mitä? Varsin rajuja linjoja kantaa myös Nissan IMx Kuro. Auto on kehitetty versio Tokion autonäyttelyssä esitellystä autosta, ja sen kohokohtana on B2V – brain to vehicle. Aivojen ja auton välisellä viestinnällä pyritään avustamaan itseohjautuvia järjestelmiä esimerkiksi nopeuttamalla reagointia. Ruusukulta on Lexus LF-1 Limitlessin tunnusväri. Auto esittelee sitä, miltä Lexusen suuri katumaasturi voisi näyttää. Renault EZ-GO on varsin kummallisen näköinen kulkine. Merkin mukaan tässä on yksi vaihtoehto vuoden 2030 liikkumiseen. Tuota... toivottavasti silloinkin mallistosta löytyy myös Megane RS. 8-sarjan paluu mallistoon on iso asia BMW:lle. Itseasiassa niin iso, että nyt esiteltiin jo BMW M8 Gran Coupe Concept, eli luksusluokan edustuscoupe tulee tarjolle myös neliovisena. Keltaiset ajovalot ovat miellyttävää retroilua ja liioitellut muodot sopivat malliston tulevaan lippulaivaan mainiosti. Sopivan röyhkeä, kuten 8-sarjan kuuluukin olla. Hondan sähköautokonseptit ovat tuttuja jo aiemmilta messuilta, mutta nyt dynaaminen duo nähtiin kaksikkona Euroopassa. Tokiossa esitelty Honda Sports EV Concept kertoo jo ulkomuodollaan, että autossa on kyse ajamisen ilosta uudella aikakaudella. Hauskasti alkuperäiseen Civiciin ja N600:aan viittaava Honda Urban EV Concept puolestaan esitteli suorastaan Citroën-tyylikästä sisustaansa ilman muutoksia Frankfurtiin verrattuna. Hondan suunnitelmissa ainakin Urban EV:n tilauskirjat avataan ensi vuonna ja luvassa on kaupunkikäyttikselle soveltuva toimintamatka. Odotamme jännityksellä miltä tuleva kauppakassi näyttää tuotantovalmiina. Rimac Concept One oli kroatialaisen Rimac Automobilin yllätyshyökkäys hyperautojen maailmaan. Sähköhirmu ei pysynyt Richard Hammondin näpeissä The Grand Tourin kuvauksissa, mutta se ei menoa haittaa. Nyt esitelty C_two lupaa absurdin 1 914 hevosvoiman tehon ja 2 300 newtonmetrin väännön. Toimintamatkaa hypersähkölle on lupaillaan 650 kilometriä ja huippunopeudeksi ilmoitetaan 412 km/h. Jopa 0–98 km/h kiihdytys taittuu 1,85 sekunnissa. Hammondin onnettomuutta muistellaan puolestaan palosammuttimella, jonka hihnassa lukee "In case of hillclimb, extinguish fire". C_two jäänee tuotantomäärältään jälleen niin harvinaiseksi, että riidat tuotantoautostatuksesta voivat kestää vuosia. Toyota Fine-Comfort Ride on tuttu jo maailman autonäyttelyistä, mutta nyt Toyotan rengasvisioita esittelevä polttokennoauto nähtiin Euroopassakin. Muiden tulevaisuusvisioiden ohessa japanilaisvalmistaja pohdiskeli, että tulevaisuuden sähköautot säästäisivät hiukan painoa ilmattomilla renkailla. Aerodynaamisen muodon ja kehittyneen polttokennotekniikan myötä autolla voisi päästä noin 1 000 kilometriä yhdellä 3 minuutin tankkauksella. Toyota on jo muutaman vuoden puhunut voimakkaasti muutoksesta kohti liikkuvuusyhtiötä, jonka visioissa tekoäly ja sähköiset voimalinjat tuovat uusia mahdollisuuksia varsinkin heille, joille nykyiset liikkumistavat eivät sovellu. Concept-i-konseptiautoperhe laajeni nyt Concept-i WALK ja Concept-i RIDE -ajoneuvoilla. Walk on Toyotan muunnos tutusta Segway-ajatuksesta, mutta tekoälyn ja ohjausjoystickin ansiosta japanilaisvalmistaja uskoo jalkakäytävien liikkumisapurin soveltuvan paremmin heille, joille nojailu on vaikeaa. Kolmen pyörän lisäksi Concept-i WALK osaa muuttaa akseliväliään, jotta väline olisi vakaampi vauhdin myötä. Concept-i RIDE toimii siltana aiemman Concept-i-tekoälyauton ja Concept-i WALKin välissä, sillä sähköinen kaupunkiauto on Toyotan näkemys erityisesti liikkumisrajoitteisten kulkuvälineestä. Sähköisesti liukuva istuin helpottaa kuljettajan paikalle siirtymistä pyörätuolista ja autoa ajetaan minimaalista vaivaa vaativilla joystickeilla. Toyota Concept-i tuo puolestaan tekoälyn ilosanomaa täydeltä laidalta. Auto pyrkii ymmärtämään oman tilanteensa, ympäristönsä ja kuljettajansa kuulumiset. Jos kuljettaja vaikuttaa stressaantuneelta, saattaa auto ryhtyä ajamaan kuljettajan puolesta. Toisaalta tekoäly osaa toimia myös vahtivana suojelusenkelinä ihmiskuljettajan ajamiselle. Lisäksi Concept-i pyrkii aktiivisesti piristämään kyytiläisiä eri aistien avulla. Tekoäly pyrkii myös keskustelemaan mielenkiintoisista aiheista ja mikäli kuljettajan mieliala kohenee esimerkiksi maisemareittiä ajettaessa, saattaa auto ehdottaa mälsänä päivänä pidemmän reitin ajamista piristykseksi. Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen ja Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 25.9.2026 Autokauppa Naapurimaiden autot: Norja sähköautoilee vuosia edellä - silti uusien autojen buumi päättynyt sielläkin 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel