12.5.2020

Nissan aikoo pysyä Euroopassa – avainasemassa tietenkin Qashqai ja Juke

Nissan aikoo pysyä Euroopassa

Japanilaismerkin odotetaan esittelevän uuden pelastussuunnitelman kuun loppupuolella. Nissanin odotetaan vähentävän näkyvyyttään Euroopan ja Venäjän kaltaisilla markkinoilla, jotta se voisi panostaa Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Japaniin.

Jo ennen koronaviruspandemiaa huonossa jamassa ollut Nissan on viime aikoina joutunut huhujen kohteeksi, että yhtiö vähentäisi läsnäoloaan monilla kannattamattomiksi käyneillä markkina-alueilla. Lähteiden mukaan viikate heilunee myös Euroopassa, sillä katumaasturibuumista huolimatta japanilaisvalmistaja on ollut vain yhden vuoden ajan voitollinen Euroopassa vuoden 2012 jälkeen. Edelliset kolme vuosineljännestä maksoivat sille 222 miljoonaa euroa, enemmän kuin mikään muu markkina-alue.

Nissanin Euroopan toiminnot nojaavatkin vahvasti Qashqaihin ja hiljattain uudistuneeseen Jukeen, joita molempia valmistetaan Britanniassa Sunderlandin tehtaalla. Yhtiö avasi hiljattain uuden tuotantolinjan Sunderlandiin valmistautuessaan kolmannen sukupolven Qashqain tuotantoon. Uutta Qashqaita odotetaan 2021 ja se saapunee hybridi- ja lataushybridiversioiden kera.

Nissan kertoi Automotive News Europelle lausunnossaan, että yhtiö on täysin sitoutunut vahvistamaan Euroopan tuotevalikoimaansa osana liiketoiminnan kilpailukyvyn tehostamista.

Sisäpiirilähteet kertovat, että Qashqai ja Juke eivät tosiaan ole poistumassa Euroopasta, mutta merkki on ilmeisimmin harkitsemassa Barcelonan tehtaansa myymistä. Tehtaan tuotanto on laskenut 38 prosenttia Nissanin lopetettua Pulsarin ja NV200-pakettiauton polttomoottoriversion valmistuksen Barcelonassa. Seuraavaksi leikkauslistalla on Nissan Navaraan perustuva Mercedes-Benzin X-sarja. Myös Navaran sisarmalli Renault Alaskan on käynyt odotettua nihkeämmin kaupaksi.

Jatkossa Euroopan Nissan luottanee enemmän Japanissa valmistettuihin autoihin. Tänä vuonna yhtiö siirtyy tuomaan uutta X-Trailia Japanista, sillä se totesi X-Trailin rakentamisen Sunderlandin tehtaalla kannattamattomaksi.

Nissanin odotetaan esittelevän uuden pelastussuunnitelmansa toukokuun 28. päivä. Sisäpiiritietojen mukaan Nissan on vapauttamassa resursseja huonommin menestyviltä markkina-alueilta voidakseen keskittyä Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Japaniin.

Muun muassa Intia, Indonesia, Maleesia, Etelä-Afrikka, Venäjä, Brasilia ja Meksiko on mainittu markkinoina, joilta Nissan aikoo osittain vetäytyä. 2019 heinäkuussa Nissan kertoi, että se sulkee yhteensä 14 tuotantolinjaa, mutta ylikapasiteettiongelmien takia tuotanto saatetaan lopettaa vieläkin useammalta linjalta.

Lähde: Automotive News Kuva: Nissan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat