31.1.2020 Ajoneuvot Suuri ja mahtava Bomb Hoss – toteutunut unelma äärimmäisestä streetfighteristä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä V8-moottori ja leveimmät markkinoilta saatavat renkaat kertovat jo Bomb Hossin rakentelun periaatteista. Bomb Hossin tarina alkoi unelmasta. Janne Uskalin päässä alkoi jo 15 vuotta sitten pyöriä ajatus äärimmäisestä streetfighter-tyylisestä pyörästä. Sen tulisi ollla yksinkertaisesti sellainen, että mitään sen ominaisuutta ei tarvitsisi liioitella essonbaarin nurkkapöydässä. Kuulijoilla tulisi purkat pysähtyä suussa ja pipot pyörähtää päässä pelkästä hämmästyksestä nähdessään pyörän. Rakentelun lähtökohdaksi valittava pyörä ei silti ollut itsestäänselvyys. – Boss Hossin ulkonäkö ei ole koskaan säväyttänyt tai edes hirveästi miellyttänyt, mutta moottorikombinaatio on niin herkullinen, että siihen valinta kuitenkin lopulta päätyi, sanoo Uskali. Moottorina on 5,7-litrainen V8, tutummin 350-kuutiotuumainen Corveten moottori. Bomb Hoss perustuu tähän moottoriin ja Boss Hossin runkokehtoon, mutta kaikki muu on tehty itse. Suunnittelusta vastaavat Uskali itse sekä designistä päävastuussa oleva Sami Helin. Maski, peräkatteet, tankkidummy ja käytännössä kaikki näkyvät osat on suunniteltu ja tehty itse, eikä niitä kopioitu tai matkittu muilta. Se on helpoin tapa varmistaa, että toista samanlaista ei tule liikenteessä vastaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vanteilla puolentoista vuoden toimitusaika Vanteet ja takasvingi on suunniteltu vartavasten tähän pyörään Englannissa. Tosin Uskali joukkoineen oli jo vähällä luovuttaa niiden suhteen, sillä toimitus kesti lopulta puolitoista vuotta. Eturengas on 240 millimetriä leveä, siis yhtä leveä kuin markkinoiden suurimman tuotantomoottoripyörä Triumph Rocketin takarengas! Takarengas puolestaan on 360-millinen. Leveys on valittu siitä yksinkertaisesta syystä, että sen leveämpää moottoripyörän rengasta ei markkinoilla ole tarjolla. Etupään T-kappaleet ovat suomalaisat käsityötä, Ape´s Metalin tekemät. Yllättävän hyvä myös maantiellä Ehkä vähän yllättäen moottori on (vielä) täysin vakio. – Siinä on 350 hevosvoimaa ja 600 newtonmetriä. Pitoa ei nytkään ole yhtään, joten lisätehoa ei ole katsottu tarpeeksi. Ja sitähän saa tarvittaessa helposti, virityspalikoita ja turbosarjoja näihin löytyy kaikkien tarvikeliikkeiden hyllyiltä. Pyörä suunniteltiin alunperin kaupunkipyöritykseen ja -pommitukseen, mutta lopputulos osoittautui yllättävän hyväksi ajettavaksi myös maantiellä. – Evo2 saa varmasti isomman tankin ja pidemmän välityksen, muuten en tekisi mitään toisin, sanoo Uskali tervettä ylpeyttä äänessään. Bomb Hossiin liittyen taitaa löytyä myös ensimmäinen asia, jota stunttikuski Uskali ei ole uskaltanut tehdä. – Ai paljonko tähän on palanut rahaa? No sitä en kyllä ole uskaltanut missään vaiheessa laskea. Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Antti Hentinen Lue myös: MP 20 jälkipyykki on pesty – jatkoa seuraa! MP20 toivelista – nämä moottoripyörät ovat koeajettavissa messuilla MP20: tässä ovat messujen urheilullisimmat uutuudet – Fireblade, R1 ja Panigale V4 MP20: erikokoisiin seikkailuihin – F900XR, Tiger 900, Africa Twin 1100 ja 390 Adventure MP20: tällä joukolla nakuilemaan MP20: Harley-Davidson LiveWire ja Zero SR/F Premium – sähköinen kaksintaistelu MP20: Yamaha MT-125 ja Triumph Rocket 3 GT – Daavid ja Goljat Hyviä uutisia moottoripyöräalalta – piinavuosien jälkeen myynti vetää MP20: näyttävä Indian Nightshift 2 – kympin arvalla 35 000 euron näyttelypyörän omistajaksi Kun 50 000 euroa ei riitä – tämä Honda on messujen kallein moottoripyörä Näe, koe ja nauti MP 20 – vahvasti viritetyt vinkit moottoripyörämessuille Suuri ja mahtava Bomb Hoss – toteutunut unelma äärimmäisestä streetfighteristä Nouseeko moottoripyöräkuume? – tässä asiantuntijan vinkit onnistuneille moottoripyöräkaupoille MP20: Petrol Circus Custom Bike Show -maistiaiset TM:n kestotestipyörä BMW F 850 GS Adventure – takana 40 000 kilometrin rääkki Verge TS – viimeisimmät uutiset suomalaisen sähkömoottoripyörän markkinoilletulosta Näin repeää aito riemu – onnea uusi Miss MP20 Jenna Lehtimäki! Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 16.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Royal Enfield Himalayan 450 – Mitä ihmettä? Intialainen adventurepyörä on oikeasti loistava 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 11.7.2026 Moottoripyörät KTM 990 RC R on täysiverinen ratapyörä suoraan purkista – ja homma toimii myös kadulla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 22.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuoden 2001 Minun autoni -haastattelussa Aira Samulin: "Yleensä verenpaineeni mitataan kahdesti, sillä lääkärit eivät usko tulokseen" 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 23.7.2026 Moottoripodi Moottoripodi jakso 122: Mercedes-Benz CLA käyttötesti alkoi – onko sähköfarkku oikeasti niin hyvä kuin sanotaan? 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan