8.11.2018 Ajoneuvot Auto 2018 – rutkasti uutuuksia Suomen ensiesittelyssä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Auto 2018 –tapahtuma järjestetään viikonloppuna Messukeskuksessa. Listasimme Suomen ensiesittelyssä olevat automallit ja niitä onkin hurja määrä. Suomen ensiesittelyssä olevat automallit kiinnostavat aina yleisöä ja niitä on Auto 2018 – tapahtumassa runsaasti. Moottori on jo aiemmin uutisoinut itse tapahtumasta. Lisäksi Moottorin verkossa on tiedotettu tapahtuman lähes 200 auton koeajomahdollisuudesta.Osittain näiden lisäksi, mutta osin myös koeajettavana, on laaja kirjo ensimmäistä kertaa maassamme näytillä olevia autoja. Sekaan mahtuu myös muutama konseptiauto ja osa autoista taas poistuu maastamme heti messujen jälkeen. Koettavaa todellakin riittää tulevan viikonlopun tapahtumassa ja listamme lisäksi näytillä on valtava määrä jo aiemmin nähtyjä uudehkoja automalleja.Audi Q3 on merkin ensimmäinen uuteen kosketusnäytöllä tehtyyn käyttöjärjestelmään siirtyvä pienempi automalli.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuomen ensiesittelyssäEpäreilun tasapuolisesti listaamme Auto 2018 -tapahtumassa Suomen ensiesittelyssä olevat autot valmistajien mukaan aakkosjärjestyksessä. Näistä ensimmäisenä on Audi, jolla onkin tarjota peräti kolme uutta myyntiin tulevaa mallia ja Audi Elaine -konseptiauto. Merkin ensimmäinen sähköauto e-tron kahminee palstatilaa, mutta lisäksi myös kompaktit A1 ja Q3 on syytä huomata.Saksalaismerkeistä myös BMW onnistuu kolmen uutuuden esittelyssä. BMW 3-sarja ja 8-sarjan coupé ovat matalammat vaihtoehdot ja korkeutta kaipaavalle on katumaasturi X5. Premium-luokkaan tähtäävän uudehkon merkin uutta, katumaasturin ja tila-auton rajamailla liikkuvaa, mallia edustaa DS 7 Crossback.Baijerilaisten pienempi urheilusedan on tarjonnut vuosikymmenten aikana 15 miljoonan kappaleen edestä ajamisen iloa arjen keskelle, ja nyt on jälleen yhden uuden 3-sarjan aika.Sama teema jatkuu, sillä SUV ja crossover on automaailman nykymuotia. Uusi Honda CR-V on ensiesittelyssä messuilla, mutta täysin toisenlaisen lähestymistavan SUV-luokkaan ottaa Norjasta lainalla käyvä vetyayto Hyundai Nexo. Sen sijaan Jeepin uudistuneet Wrangler ja Renegade tuovat maastoautoilun historiaa nykypäivään.Kaikki uutuudet eivät onneksi kuulu korotettuun ryhmään. Kia ProCeed on Ceedin sportswagonia menevämpi farkkuperä. Lexus tarjoilee perinteistä porrasperämuotoa kirjainyhdistelmällä ES, mutta myös yhden crossoverin UX-mallilla.Lexuksen kanssa premium-luokkaan kuuluva Mercedes-Benz marssittaa matolle neljä uutta. A-sarjan sedanin lisäksi myös B-sarja ja katumaasturi GLE on ensiesittelyssä. Neljäs uutuus on C-sarjan dieselhybridi C 300 de.Peugeot 508 tarjoilee näyttävää perheautoilua täysin uudessa paketissa, vaikka nimi on säilynyt samana.Opel Ampera-e on toteutettu voimalinjansa osalta alusta loppuun sähköisenä ja vaikka auto ei ole uusi, niin se on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Tapahtumassa esitellään myös Opel Combo Life XL eli mallin seitsemänpaikkainen versio. Opelin kanssa nykyään yhteistyötä tekevän Peugeotin kuumin uutuus 508 on myös paikalla.Suomen ensiesittelyssä on myös uudistunut Porsche Macan. Samoin Renault tarjoilee crossoverin ja sporttista menoa, mutta kahdessa eri automallissa. Nämä ovat pienen kasvojenpäivityksen saanut Kadjar sekä vihdoin Suomessa nähtävä Megane R.S..Cupra Ateca on uuden merkin ensimmäinen oma malli ja urheilullista henkeä huokuva SUV. Oikeastaan Cupra kuuluisi mainita jo aiemmin omana merkkinään, mutta mielleyhtymät ovat vielä tiiviisti Seatin yhteydessä. Seat Tarraco sen sijaan on tämän tutun merkin suuri katumaasturi.Vision X on Škodan konseptiauto, jolla vihjaillaan merkin pienimmän katumaasturin saapumisesta.Škoda Kodiaq RS on löyhästi ajateltuna näiden kahden edellisen yhdistelmä. Suuria tiloja ja paljon vääntöä tarjoileva malli ei kuitenkaan ole merkin ainoa esillä oleva uutuus. Škoda Vision E ja Škoda Vision X edustavat konseptiautoja.Suzukin osastolta voi löytää täysin uuden Jimnyn lisäksi uudistuneen Vitaran. Japanilaiskollegan Toyotan osastolla on myynnistä poistunutta Avensista paikkaamaan sekä Toyota Camry että RAV4 Hybrid. Vain aakkosissa viimeiseksi jäänyt Volkswagen ensiesittelee uuden pienen katumaasturin, joka on nimeltään T-Cross.Lähde: Maahantuojat, Messukeskus. Kuvituskuvat: Moottorin Arkisto/ Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: Isuzun osastolla oltiin yksityiskohtia myöten vuodessa 1989 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 7.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko nämä takalasien iskulauseet? 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harrasteparkin sadat vaihtuvat klassikot kruunaavat autonäyttelyn 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa