23.3.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Volkswagen Polo Cross – korkeammalle kurottava Polo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka harvempi tätä muistaa, Volkswagen Polosta on ollut tarjolla eräänlainen crossover ensimmäistä kertaa jo vuonna 2004. Volkswagen Polo on viihdyttänyt meitä kompaktinkokoisella läsnäolollaan jo vuodesta 1975 asti. Näiden vuosien varrella olemme saaneet nauttia Polosta kuuden sukupolven verran, ja nämä sukupolvet ovat kätkeneet sisäänsä monenlaisia korimalleja. Volkswagen Poloa on saanut historiansa aikana niin kaksi- kuin neliovisena sedanina, kolme- ja viisiovisena viistoperänä, viisiovisena farmarina ja viisiovisena crossoverina. Listauksen viimeinen malli saattaa herättää hieman kysymyksiä ja päälaen raaputusta, mutta näinkin on päässyt käymään pienissä määrin Polon neljännen ja viidennen sukupolven kohdalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Volkswagen Polo Fun – hetken huvista vakavaa liiketoimintaa Crossover-Polon historia alkaa niinkin kaukaa, kuin vuodesta 2004. Tuohon aikaan nykyään melko tavallinen crossover-buumi ei ollut vielä lyönyt itseään läpi, joten Volkswagen Polon maastovaraisempi versio oli varmasti hieman yllättävä veto. Tosin jos mennään historiassa vieläkin kauemmas, niin tämäntapainen malli ei ollut täysin ennenkuulumaton nimenomaan Volkswagenin toimesta tehtynä. Olihan saksalaisvalmistaja tehnyt jo 1990-luvun alussa Volkswagen Golfista ihan oikeasti maastoautomaisen Country-version, joka oli neliveto ja kuusi senttimetriä tavallista Golfia suuremmalla maavaralla varustettu. Country-Golf myi Suomessa varsin hyvin, sillä ysärin alussa maastoajoneuvoja verotettiin henkilöautoja selvästi kevyemmin. Volkswagen oli ounastellut hyvin crossovereiden rynnistystä markkinalle, ja tästä syystä keväällä esiteltiin erikoismalliksi kaavailtu Volkswagen Polo Fun, joka erosi tavallisesta Polosta maastoautomaisilla yksityiskohdilla. Polo Fun oli varustettu 15 millimetriä korkeammalla maavaralla ja puskurien alaosat, helmat sekä pyöräkaaret olivat harmaata muovia. Autoon kuului lisäksi 17-tuumaiset BBS:n alumiinivanteet. Siinä missä Volkswagen Golf Country oli ollut ihan ilmiselvä maastoauto, Polon kohdalla leikkiä ei viety kuitenkaan aivan niin pitkälle. Polon erikoismalli olisi muiden vertaistensa tapaan etuvetoinen, eli maastokelpoisuus olisi lähinnä kosmeettista illuusiota. Volkswagen Polo Fun oli saatavissa vain viidellä ovella, mutta moottorivaihtoehtoja oli viisi: kolme bensiinimoottoria ja kaksi turbodieseliä. Fun-mallinimellä oli Volkswagen-konsernissa jonkinlainen historian kaiku, sillä 1990-luvun puolivälissä Škoda Feliciasta nähtiin Fun-nimen saanut erikoismalli. Škoda Feliciasta oli tuolloin tarjolla myös lyhyellä ohjaamolla varustettu avolava, mutta Fun-erikoismallissa ajoneuvon lavan puolelle oli mahdollisuus taittaa kaksi lisäistuinta. Kuten Nimi muutettu -juttusarjassa on kerrottu, autoa markkinoitiinkin hauskana kulkuneuvona rantaelämään. CrossPolo jatkaa siitä mihin Polo Fun jäi Vaikka Polo Funin tarkoitus oli ilmeisesti olla vain hupia uhkuva erikoismalli, se myi kuitenkin odotettua paremmin. Auton kysyntä ylitti alkujaan kaavaillut 5000 yksilöä, joten Volkswagen päätti tehdä siitä uuden ja hieman vakinaisemman painoksen. Neljännen sukupolven Polo koki faceliftin keväällä 2005, joten tähän pohjautuva maastokelpoinen Polo päästiin esittelemään yleisölle saman vuoden marraskuussa. Odotettua suurempi kysyntä oli vakavoittanut Volkswagenin siinä määrin, että Fun-nimi jätettiin nyt pois, ja uusi auto myytiin nimellä CrossPolo. Muuten auto oli tehty hyvin pitkälle samalla ajatuksella kuin edellinen Fun-malli. CrossPolossa maavaraa oli jälleen 15 millimetriä tavallista korkeampi sekä auton puskurit, helmat ja pyöräkaaret olivat harmaata muovia. Vähän pienemmistä yksityiskohdista mainittakoon etusumuvalot, sekä hopeiset kattokaiteet sekä 17-tuuman kevytmetallivanteet – aivan kuin aiemmassa Polo Fun -mallissa oli ollut. Vuonna 2009 Volkswagen Polo siirtyi viidenteen sukupolveen, ja myös CrossPolo jatkoi tutun pelikirjan voimin mallistossa vuodesta 2010 eteenpäin. Yhä edelleen auto oli saatavissa vain etuvetoisena, mutta maavaraa oli korotettu sekä puskurit, helmat ja pyöräkaaret oli vuorattu tällä kertaa mustaan muoviin. Kenties crossovereiden raju lisääntyminen ja nelivetomallin puute aiheuttivat viidennen sukupolven CrossPolon kohdalla sen, että myynti ei viimeisinä vuosina enää vetänyt alun huuman tapaan. Kun Volkswagen uudisti Polo-mallistoaan vuonna 2017 uuden sukupolven muodossa, kuudennen sukupolven kohdalla Volkswagen Polosta ei enää nähtykään korotettuja versiointeja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus: Volkswagen Polo Cross Tämän viikon Käytetty erikoisuus vie meidät Raisioon, jossa kaupan olisi viidennen sukupolven Volkswagen Polo Cross. Vuosimallin 2016 ajoneuvon mittarissa on myynti-ilmoituksen mukaan 53 000 kilometriä. Volkswagen Poloa ei tuotu koskaan uutena Suomeen Cross- tai Fun-malleina, eli kaikki kotimaassa tavattavat yksilöt ovat päätyneet maahan pienten mutkien kautta. Myös Raisiossa myytävä yksilö on tullut Suomeen ilmeisesti ulkomaiden kautta, sillä ensirekisteröinti Suomeen on tapahtunut syksyllä 2019. Kyseinen yksilö on varustettu 1.2-litraisella bensiinimoottorilla, josta löytyy 66 kilowattia (90 hevosvoimaa). TSI-moottorin kaverina toimii DSG-automaattivaihteisto. Vetotapa ei tarjoa yllätyksiä, sillä kuten yllä alustettiin, tämäkin yksilö on kaikkien muiden ohella etuvetoinen. Polon varustelistaan kuuluvat mm. vakionopeudensäädin, navigointijärjestelmä, kaksialueinen automaatti-ilmastointi, pysäköintitutkat edessä ja takana sekä sadetunnistin. Huoltokirjassa viimeinen merkintä on helmikuulta 2022, ja katsastuskin on suoritettu viimeksi syyskuussa 2021. Volkswagen Polo Crossin hintalappuun on kirjattu 16 800 euroa, mikä tekee siitä hieman vastaavia ”perus-Poloja” kalliimman. Toisaalta ostaja saa tässä tapauksessa varmasti parkkipaikalta erottuvan version Volkswagen Polosta. Muista myös aiemmat Volkswagenit Käytettyjen erikoisuuksien juttusarjassa: Muumikeula-Passat, Transporter T3 eli "tölkki", Passat W8, Up GTI, Passat Variant 3.2 V6 4motion, Passat CC, Golf mk1 ja Transporter T1. Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä – saatavilla Golfiin ja T-Rociin 6.11.2026 Käytetyt autot Maastokupla myyty – huutokaupassa jätettiin yli 100 tarjousta, mutta mikä oli lopullinen hinta? 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä - saatavilla Golfiin ja T-Rociin 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Yleinen Royal Enfield julkisti ison adventuremallin – Himalayan 750 on kaunis ja edullinen 8.11.2026 Klassikko Kuin suomalainen Singer: Carrera Classicin CC2 on hyvällä maulla toteutettu Porsche-unelma 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori?