29.11.2017

Arvoautot vahvoilla Vuoden Auto 2018 -finaalissa

Eurooppalaisen asiantuntijapaneelin jakama Car of the Year -palkinto luovutetaan 55:nnen kerran. Vuoden Auto 2018 -finaalin ehdokkaat ovat nyt selvillä.

Car of the Year on eräs automaailman vanhimpia ja arvostetumpia palkintoja. Sen historia on värikäs ja menneiden vuosien voittajiin lukeutuvat esimerkiksi NSU Ro80, Porsche 928, Citroën XM, Fiat Panda sekä Nissan Leaf. Ensimmäisen Vuoden Auto -tittelin nappasi Rover 2000 vuonna 1964. Tänä vuonna finaalissa on poikkeuksellisen arvokkaita autoja.

Noin neljänkymmenen ehdokkaan joukosta finaaliin ylsi seitsemän autoa. Edullisempia ja pienempiä autoja edustavat tänä vuonna ainoastaan Citroën C3 Aircross ja Seat Ibiza. Muut viisi voittajaehdokasta ovat hinnastossa hieman korkeammalla: Alfa Romeo Stelvio, Audi A8, BMW 5-sarja, Kia Stinger ja Volvo XC40. Kaikista ehdokkaista löytyy runsaasti luettavaa Moottorin verkosta.

Kaksi Car of the Year -finalisteista löytyy myös Vuoden Auto Suomessa -finalistien joukosta. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki COTY -kilpailussa esiintyvät autot eivät ehtineet edes ehdolle kotimaan kilpailuun. Ehdokkaat eivät siis olleet näissä kahdessa kilvassa suinkaan samat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vuoden Auto: kriittinen raati ja valintaperusteet

Valintakriteereistä tärkeimmät ovat tekninen edistyksellisyys ja rahalle saatava vastine. Muita arvosteluperusteita ovat: muotoilu, mukavuus, turvallisuus, taloudellisuus, ajettavuus, suorituskyky, käytettävyys, ympäristöystävällisyys, ajamisen nautinto ja hinta. Näiden pohjalta valitaan yksi auto ylitse muiden, sillä mitään kategorioita kilpailussa ei ole.

Valinnan suorittaa 60 kokenutta ja arvovaltaista eurooppalaista autotoimittajaa, jotka tulevat 23 maasta. Suurimmista automaista on useampi toimittaja ja esimerkiksi Suomea edustaa tänäkin vuonna yksi raadin jäsen. Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa vaikuttavat kukin lopputulokseen kuuden toimittajan voimin. Vuoden Auto 2018 julkistetaan 5. maaliskuuta.

Lähde: Car of the Year Kuva: Car of the Year

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat