17.1.2022 Ajoneuvot Automarkkinavuosi 2021 maailmalla: jossain tyyntä ja toisaalla myrskyä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kulunut vuosi oli jokseenkin erikoinen myös maailman automarkkinoilla. Joillain alueilla oikein mikään ei muuttunut, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa nähtiin historiallinen voimasuhteiden muutos. Viime vuonna maailmalla myytiin noin 66 miljoonaa uutta autoa, mikä on 2,2 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2020. Tässä jutussa ei todellakaan käydä läpi kaikkea yksitellen, mutta otetaan poimintoja mielenkiintoisilta markkina-alueilta. Suomen autovuodesta Moottori kirjoitti jo aiemmin.Automarkkinatilanteessa mielenkiintoa herättävät aina niin kunkin brändin ja konsernin myyntiluvut maailmanlaajuisesti, kuin myydyimmät merkit ja mallit kansallisilla tasoilla. Maailman myydyin automalli oli tälläkin kertaa Toyota Corolla 1,15 miljoonalla yksilöllä, sitä seurasi kaupunkimaastureiden myyntikuningas, Toyota RAV4, joka sekin ylsi yli miljoonaan yksilöön.Toyota RAV4 oli kirkkaasti vuoden 2021 myydyin katumaasturi maailmassa, ja samalla toinen yli miljoonaan yksilöön yltäneistä. Tehtaat Japanissa, Kanadassa, Kiinassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa tuottavat mallia yötä päivää.Alla on muutamia mielenkiintoisia poimintoja autovuodesta 2021 maailmalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNorjassa sähköautot aivan suvereenejaEi tarvitse mennä kauas Suomesta nähdäkseen täysin erilaisen myyntitilaston. Norjan kymmenen myydyimmän automallin joukossa on kahdeksan täyssähköautoa ja loput kaksi on saatavilla vähintään ladattavana hybridinä. Ykkössijalle Norjassa nousi Tesla Model 3, joka kasvatti myyntiään 55 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Mallia myytiin noin 12 000 kappaletta. Vertailun vuoksi Suomen myydyin, Toyota Corolla, kellotti reilut 5 000 myytyä yksilöä. Tuore Model Y teki sekin kovan tempun nousten kesken vuotta myyntiin tultuaan sijalle neljä päälle 8 000 autolla.Tesla Model 3 PerformanceTesla Model 3 oli myös koko Euroopan myydyin sähköautomalli. Norjassa ykköseksi yltänyt kolmonen onnistui kipuamaan Isossa-Britanniassakin peräti toiselle sijalle, heti Vauxhall (Opel) Corsan perään.Kymmenen kärkeen mahtuivat Norjassa Teslojen lisäksi täyssähköautot VW ID.4, Ford Mustang Mach-E, Škoda Enyaq, Nissan Leaf, Audi E-Tron ja Polestar 2. Volvo XC40:n saa täyssähköisenä ja kakkostilaa pitäneistä Toyota RAV4:stä suurin osa myydään hybrideinä.Polestar 2 pääsi jo heti tuoreeltaan maistamaan top 10 -listaa Norjassa.Ranskassa korkea omavaraisuusasteRanskalaisten sanotaan olevan erityisen ylpeitä omasta maastaan. Tässä on perää myös maan automarkkinoiden perusteella, sillä ainoa kärkikymmenikköön yltänyt ei-ranskalaista tekniikkaa omaava malli oli Vuoden Auto Euroopassa 2021 Toyota Yaris. Kaikki muut olivat joko Citroëneja, Peugeoteja, Renaulteja tai romanialaisia Dacioita, jotka kuitenkin kulkevat Renaultin tekniikalla.Peugeot 208 vei Ranskan suosituimman auton tittelin Renault Cliolta.Ranskan myydyimmän auton paikan otti tänä vuonna Peugeot 208, joka peittosi toiseksi tulleen Renault Clion. Kolmantena oli Dacia Sandero. B-segmentti on ylivoimaisesti Ranskan suosituin autoluokka, mille voidaan löytää montakin hyvää syytä.Sen sijaan koko Euroopan tasolla pikkuautoluokkien ero crossover-luokkaan pienenee pienenemistään. Enää noin 100 000 autoa pitää pikkuautot Euroopan myydyimpänä autoluokkana. Pikkuautoja myytiin vanhalla mantereella vuoden 2021 ensimmäisten 10 kuukauden aikana 1,60 miljoonaa kappaletta, kun crossovereita meni kaupaksi jo 1,59 miljoonaa yksilöä. Tätä kautta myös uusien autojen keskihinta jatkaa kasvuaan. Euroopan suosituimmaksi crossoveriksi onnistui nousemaan Peugeot 2008.Uusi Dacia Sandero löytyi korkeilta sijoilta monissa Euroopan maissa.Italiassa status quo - Panda elää ja voi hyvinNäyttää siltä, että Fiat sementoi yli vuosikymmen sitten Italian automarkkinoiden kolmen kärjen yhtä vakaalle pohjalle kuin roomalaiset aikoinaan akveduktit tai Colosseumin. Vuonna 2012 markkinoille tullut nykyinen Fiat Panda – joka on oikeasti vain isosti päivitetty kakkossukupolvi – veti jälleen aivan suvereenin kaulan kaikkiin muihin 111 000 kappaleen myynnillä. Suomessa ei myydä vuosittain niin paljon autoja edes yhteensä, kuin Italiassa pelkästään Pandoja.Fiat Panda on kaikin puolin varsin toimiva paketti. Kuvassa maastohenkinen neliveto Panda Cross.Toista ja kolmatta sijaa pitivät Pandan sukulaiset Fiat 500 sekä Lancia Ypsilon, joka on ollut Lancian ainoa tuotantomalli vuodesta 2014 lähtien. Kymmenen vuotta vanhana persoonallinen pikkuauto on pitänyt vankan suosionsa Italiassa, joka on sen ainoa myyntimaa. Panda ja 500 sen sijaan nauttivat suosiosta muuallakin, esimerkiksi Espanjan tilastossa 500 ylsi kärkikymmenikköön.Pikkupremiumia ja hauskoja personointimahdollisuuksia tarjoava Ypsilon uudistui viimeksi vuonna 2021, ja sitä myytiin vuoden aikana Italiassa noin 44 000 kappaletta, pari prosenttia enemmän kuin edellisenä. KUVA: LanciaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYhdysvalloissa historiallinen muutos voimasuhteissaVuosi 2021 käänsi historiankirjan sivua Yhdysvalloissa siihen suuntaan, että General Motors menetti ykkössijansa ensi kertaa sitten vuoden 1931. Ero ei ollut suuren suuri, sillä ykköstilan napannut Toyota Motor Company myi USA:ssa kaikkiaan 2,332 miljoonaa autoa, kun taas General Motorsin autoja kävi kaupaksi 2,218 miljoonan yksilön edestä. Toisaalta GM:n alaisuudessa on Toyotaa enemmän merkkejä. GM myös menetti Chevrolet Silveradon paikan toiseksi myydyimpänä mallina RAM:ille. Ford F-150 oli varsin totutusti myyntikuningas. Sähköautojen osalta Tesla Model Y oli USA:n myydyin, pitäen ykköstilaa lähes jokaisessa osavaltiossa.GM:stä niskalenkin ottaneen Toyotan valtti Yhdysvalloissa oli yli 400 000 kappaleen RAV4. Noin 40 prosenttia maailman RAV4:ista myytiin täten USA:ssa. Myös Camry, Highlander, avolava Tacoma sekä Corolla myivät kaikki yli 200 000 kappaletta.Yksi vuoden isoista puheenaiheista, maailmanlaajuinen puolijohdepula, vaikeutti autonvalmistusta ympäri maailmaa, myös USA:ssa. Siellä muiden muassa Chevrolet Corvetten tuotanto oli useasti katkolla. Kaiken kukkuraksi tornado vaurioitti Corvette-tehdasta ja tuhosi noin 130 tehdasvalmista yksilöä Kentuckyssa joulukuussa.Eräs Yhdysvaltain markkinoiden suurista nousijoista oli kuudennen sijan kellottanut Jeep. USA:ssa veti erityisesti uusi Grand Cherokee (264 000 kappaletta). Jeep nousi myös muualla, sillä esimerkiksi Brasiliassa ja Italiassa kaikkein suosituimmaksi crossoveriksi onnistui kipuamaan pikkumaasturi Renegade.Jeep Renegade oli varsin suosittu crossover monin paikoin Atlantin - ja päiväntasaajan - sillä ja tällä puolen.Arvoautoissa hurjaa kasvuaLopuksi sopii kääntää katse loistoautoihin, joiden saralla tapahtui niin ikään. Brittiläisen loistoauton perikuva ja hurmion henki Rolls-Royce onnistui kasvattamaan myyntiään viime vuoden aikana peräti 49 prosentilla. Siinä on historiallisen kasvun lisäksi historiallinen myyntilukema, 5 586 autoa. Rollsseja myytiin noin 50 eri maassa.Eikä vain Rolls-Royce, vaan myös Bentley. Nykyisin Volkswagenin leirissä loistoautoja rakentava brittimerkki kasvatti vuonna 2021 myyntiään huimilla 31 prosentilla. Bentley valmisti vuoden aikana 14 659 autoa, enemmän kuin koskaan aiemmin. Ylivoimaisesti suosituin malli oli odotetusti katumaasturi Bentayga. Myös niin ikään VW-leiriin kuuluvalla Porschella oli Euroopassa ennätyksellinen myyntivuosi. Siitäkin huolimatta yksin Yhdysvalloissa ostettiin lähes saman verran Porscheja, kuin koko Euroopassa yhteensä.Bentley Bentayga W12Ferrari nosti sekin myyntiään tuntuvasti edellisvuoteen verrattuna, ja voittoa Maranellossa taottiinkin hurjaa tahtia. Kovaa ferrarikuumetta potevassa Kiinassa Ferrareita ostettiin yli 100 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, mutta luvut kasvoivat muuallakin. Roma, F8 Tributo, SF90 Stradale ja Portofino M vetosivat yleisöön loistavasti. Katsotaan seuraavaksi, mitä katumaasturi Purosangue tuo myynnillisesti tullessaan.Ferrari RomaKatumaastureista puheen ollen, vaikka superautovalmistajien ”maasturivirityksiä” kuinka parjattaisiin, näyttävät ne kannattelevan valmistajiaan talousmielessä. Sen osoittaa vallan loistavasti Aston Martin, jonka myynti räjähti peräti 82 prosentin kasvuun, mistä talousvaikeuksissa rypenyt arvomerkki saa kiittää isosti DBX:ää.KUVA: Aston MartinLähteet: Car and Driver, Motor1, AutoExpress, Autonews Europe, CarIndustryAnalysis Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?