22.2.2022 Ajoneuvot Maailman suurin sähköautotesti: mukana 31 mallia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koeajettavia sähköautoja on huomattavasti enemmän kuin perinteisissä autovertailuissa on totuttu. Maailman suurin sähköautotesti on siksi jaettu neljään eri autoryhmään. Autoliitto ja sen norjalainen sisarjärjestö NAF ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä maailman suurin sähköautotesti (NAF EV Range Test) saadaan myös suomalaisten lukijoiden käyttöön. Autoliitto toimii testin virallisena yhteistyökumppanina, saa käyttöönsä testaustietokannan ja julkaisee tulokset Suomessa. Raportoimme Moottorin verkossa jo aiemmin pakkasessa lyhenevistä sähköautojen toimintamatkoista. Norjan autoliitto NAF ja sikäläinen Motor-lehti ovat jo usean vuoden ajan testanneet kaikki markkinoilla olevat uudet sähköautot niin talvi- kuin kesäolosuhteissa ja selvittäneet, miten tulokset eroavat standardina käytettävistä WLTP-lukemista. Euroopassa WLTP-mittaussykli on noussut hallitsevaksi vaiheittain hieman käyttöyhteydestä riippuen. Niin kutsutut WLTP-arvot saadaan toimintamatkalle ja kulutukselle esimerkiksi saksalaisissa testilaitoksissa optimiolosuhteissa. Itse asiassa NAF:n aiemmissa, kesällä tehdyissä testeissä miltei kaikki autot ovat edenneet jopa WLTP-mittaustavan toimintamatkaa pidemmälle, joten eivät arvot mitään utopiaa ole. Luonnollisestikin samat automallit ovat poikkeuksetta jääneet ilmoitetuista WLTP-arvoista talviaikaan. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta – kulutus kasvaa missä tahansa autossa kylmän tullen – mutta kysymys kuuluukin, miten paljon lyhyemmäksi toimintamatka jää? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Maailman suurin sähköautotesti – neljässä eri ryhmässä Vuoden 2022 ensimmäiseen testiin osallistui tammikuussa 31 uusinta päätä edustavaa sähköautomallia. Koska maailman suurin sähköautotesti tarkoittaa huomattavasti suurempaa autojoukkoa, kuin mihin perinteisissä autovertailuissa on totuttu, on se jaettu neljään osaan. Edullisimman ryhmän muodostavat kolmikko Cupra Born, Opel Mokka-e ja Peugeot e-2008. Näistä Cupra on sähköautotestissä uusi merkki, mutta periaatteessa Born-mallin pitäisi toimia sisarmalli Volkswagen ID.3:n tavoin. Mokka-e:n edeltäjä Ampera-e kompasteli aikanaan talvitesteissä, mutta oli erinomainen kesäaikaan. Opel on toisaalta myös tämän testin selvästi edullisin auto. Peugeot puolestaan omaa testin lyhimmän luvatun toimintamatkan. Kyse ei ole ensisijaisesti pitkän matkan autosta, joten jos e-2008 selviää testissä lähelle 300 kilometriä, se on hatunnoston arvoinen suoritus. Keskikoko pienemmille perheille Toisen ryhmän muodostaa niin kutsuttu keskiluokka, joka sisältää useita erityylisiä sähköautoja. Nämä autot sopivat parhaiten pienemmille perheille sekä käyttäjille, joille maksimaalinen tavaratila ei ole tärkein hankintakriteeri. Luokan kiinnostavin uutuus on ehdottomasti BMW i4 -sporttisedan. Uunituore baijerilainen on mielenkiintoinen seurattava, ovathan BMW:t perinteisesti pärjänneet sähköautotestissämme hyvin. Myös Mercedes-Benz EQA 250 on suunnattu heille, jotka pitävät saksalaisista premium-autoista ja haluavat sähköauton, mutta joilla ei ole kaikenkattavaa tilantarvetta. EQA tosin jää melko kauaksi luokkansa johtavasta toimintamatkasta. Sama pätee nelivetoiseen Polestar 2 Long Range Dual Motor -malliin, joka ei ole aiemmin juuri vakuuttanut toimintamatkatesteissä. Autoon on kuitenkin tehty parannuksia muun muassa lämpöpumpun muodossa, joten voimme tällä kertaa odottaa selvästi parempaa suoritusta. Sisäisenä haastajana on Polestar 2:n etuvetoinen versio, joka lupailee pienempää kulutusta ja pidempää toimintamatkaa – edullisempaan hintaan. Mutta kun verrataan hankintahintaa ja toimintamatkaa, Tesla Model 3 Long Rangea on vaikea päihittää. ”Kolmonen” on osallistunut testiimme useita kertoja, mutta jatkuvien parannusten myötä se toimii eräänlaisena vertailukohtana muille. Nyt Model 3:een on tehty WLTP-päivitys, mikä on kasvattanut WLTP-mittaustavan mukaisen toimintamatkan jo 614 kilometriin. Lisäksi auto sai lämpöpumpun vuosi sitten. Mukana on toinenkin versio samasta teemasta, nimittäin pienempiakkuinen Model 3 Standard Range, jota on luonnollista verrata hintansa puolesta Polestarin Single Motoriin. Tähän Model 3:n perusmalliin tehtiin hiljattain päivitys, joka pidensi toimintamatkaa, mutta testissä oli vielä edellisen vuosimallin versio. Volvo C40 Recharge on ruotsalaisvalmistajan ensimmäinen malli, joka tuli markkinoille ainoastaan täyssähköisenä versiona. Periaatteessa se on tekniikaltaan ja suorituskyvyltään identtinen XC40-mallin kanssa. Keskiluokan tarjonnan täydentävät Volkswagen ID.3, jonka Pro S -huippuversion WLTP-toimintamatka on vaikuttava, sekä mielenkiintoisena tulokkaana Kiinasta Xpeng P7. Auto on muotoiltu Teslan tapaisesti ja akkupaketti on suuri – voisiko Xpeng siis kilpailla toimintamatkalla amerikkalaisautoa vastaan? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ylempänä tarjolla runsaasti tilaa Perheautot ovat tämänkertaisessa testissä vahvasti esillä. Ryhmässä kiinnostaa muun muassa se, mikä erottaa VW-perheen kolmoset Audi Q4:n, Škoda Enyaqin ja Volkswagen ID.4:n toisistaan. Jokaisesta on mukana sekä taka- että nelivetoiset versiot, ja kun mukaan lasketaan edellä mainittu ID.3 Pro, perheenjäseniä on kaikkiaan seitsemän. Niissä kaikissa on sama akkupaketti, mutta erilaiset toimintamatkat. Korealaisrintamakin on vahva. Hyundai Ioniq 5 osallistuu testiin kahdella malliversiolla, joista takavetoisessa on pienempi kulutus ja siten pidempi toimintamatka nelivetoiseen verrattuna. Mukana on myös kaksi saman konsernin Kia EV6:ta, joissa on paljon yhtäläisyyksiä Ioniq 5:een; muun muassa akkutekniikka on sama, mutta WLTP-toimintamatkat hieman pidemmät. Uusinta uutta tässä luokassa edustaa Mercedes-Benz EQB 350 4Matic eli seitsenpaikkaisen GLB-mallin sähköistetty versio. Suuremman korin ja nelivedon johdosta kulutus asettuu luonnollisesti EQA-pikkusisarta korkeammaksi. Myös Tesla Model Y eli Model 3:n tilapainos on varsin tuoretta sähköautosatoa. Nelivetoisena se asettuu lähemmäksi Model 3:n kalliimpaa mallia, mutta korkeampi kori lyhentää toimintamatkaa tuntuvasti. Niin ikään perheautoihin sijoittuvat testin kaksi muuta kiinalaista suurta seitsenpaikkaista ja nelivetoista tilamaasturia. BYD Tang oli viime vuonna Norjan toiseksi myydyin kiinalaismalli. Sillä ei ole esittää parhaita kulutus- ja toimintamatkalukemia, mutta auto on joka tapauksessa hyvin mielenkiintoinen – kuten Nio ES8, jonka toimintamatka lupaa hyvää, mutta kulutuslukemia valmistaja ei ole ilmoittanut. Kookkaimmat ja kalleimmat Sokerina pohjalla on kalliimpien sähköautojen ryhmä, joista jokainen on mukana testissä ensimmäistä kertaa. Huomio kohdistuu ensimmäiseksi BMW:hen, jonka iX3-malli teki edellisessä talvitestissä vaikutuksen alhaisella kulutuksellaan ja pitkällä toimintamatkallaan. Nyt testiin osallistuu jo mainitun urheilullisen i4:n ohella toinenkin uutuus eli jättimäinen iX-katumaasturi. Se on rakennettu sähköautoksi täysin puhtaalta pöydältä. Testaamme autoa kahdella eri akkuversiolla, joista kalliimpi on todennäköisesti ainoa, joka yltää lähelle Tesla Model 3:n ja Mercedes-Benz EQS:n toimintamatkaa. EQS 580 4Matic, Mercedes-Benzin sähköautojen lippulaiva, tarjoaa mukavuutta pidemmillekin matkoille, mistä pitää osaltaan huolen myös koko testin paras WLTP-toimintamatka. Porsche Taycan 4 Cross Turismoa voi luonnehtia maailman ensimmäiseksi sähköiseksi farmariautoksi. Sisarmalli Audi e-tron GT puolestaan on teknisiltä ominaisuuksiltaan kuin perinteisempi Taycan, mutta aina sopivasti hinnastossa Porschen mallien välissä. Kuinka pitkälle näillä autoilla pääsee, kun niillä ajetaan hieman hitaammin kuin mitä ominaisuudet antaisivat myöden? Vertailu on luettavissa kokonaisuudessaan tuoreimmassa Moottorin numerossa (3/2022). Kattavan vertailun tuloksia tullaan käymään läpi Moottorin verkossa hieman pienemmissä paloissa. Kevään mittaan Moottori tulee julkaisemaan myös runsaasti muuta arvokasta tietoa ja erilaisia testejä sähköauton ostoa harkitsevalle. Teksti: Peter Raaum ja Øivind A. Monn-Iversen / Motor sekä Jussi Saarinen ja Henri Posa / Moottori; Kuvat: Tomm W. Christiansen, Jon Terje Hellgren Hansen ja Eirik Aspaas; Lähde: NAF Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 9.6.2026 Testit Pikakoe: FM-lähetin tuo Bluetoothin vanhaan autoon 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km