4.8.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Opel Movano hyppäsi neljä vuotta vanhemmalle alustalle ja sähköistyi samalla Opel Movano C syntyi, kun Opel liittyi PSA:n mukana Stellantikseen, ja hyppäsi mukaan Stellantiksen isojen pakujen kerhoon Fiat Ducaton ja kumppaneiden kanssa. Edellisen polven Movano oli Renault Masterin ja Nissan Interstarin sisarmalli, ja automallina itse asiassa neljä vuotta uudempi kuin tämä nykyinen. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Välillä tuntuu, että eurooppalaisten valmistajien pakettiautoruletti pyörii tauotta. Etenkin Opel on joutunut taiteilemaan puolelta toiselle omistajavaihdosten takia. Opel on valmistanut isoa Movano-pakettiautoa kahden sukupolven verran vuodesta 1997 lähtien. Toinen, kokonaan uusi polvi esiteltiin vuonna 2010, ja kuten aiemminkin, yhteistyössä Renaultin ja Nissanin kanssa. Opel oli tuolloin osa General Motorsia. Pakettiautot kannattaa kustannussyistä jakaa kavereiden kanssa, myös yli konsernirajojen. Kertauksen vuoksi pohjustettakoon vielä, että Opel, kuten myös sen Ison-Britannian sisarmerkki Vauxhall, siirtyivät GM:ltä ranskalaisomistukseen silloiselle PSA-konsernille vuonna 2017. Tuorein käänne Opelin tarinassa on FCA:n ja PSA:n yhdistyminen superkonserni Stellantikseksi kuluvan vuoden alussa. FCA (sitä ennen Fiat Group) ja PSA olivat jo paljon ennen yhdistymistään luoneet yhteisen pakettiautoperheen, jonka juuret juontavat 1980-luvun alkupuolelle. Vuonna 2006 lanseerattu Fiatin ja PSA:n pakuyhteistyön viimeisin sukupolvi on jo kypsässä iässä, vaikka onkin saanut matkan varrella mittavia päivityksiä. Suurin niistä tuli kahdeksan tuotantovuoden jälkeen, kun muun muassa keula faceliftattiin ehkä vähän vähemmän jyrkkiä mielipiteitä jakavaan suuntaan. Pakuperhettä myydään meillä Fiat Ducatona, Citroën Jumperina sekä Peugeot Boxerina, ja joillakin markkinoilla myös Citroën Relayna (Iso-Britannia), Peugeot Managerina (Meksiko) sekä RAM ProMasterina (Pohjois-Amerikka). Nyt monitahoiseen sakkiin ovat liittymässä myös Opel Movano ja Vauxhall Movano, jotka siis muuten hyppäävät neljä vuotta vanhemmalle alustalle (2010 vs. 2006). Täytyy toki muistaa, että tuote on kehittynyt mittavasti sitten vuoden 2006. Vauxhall Movano-e ajaa toisella puolella tietä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Koko pakumallisto sähköiseksi Uuden Movanon myötä malli saa dieselversion rinnalle sähkökäyttöisen Movano-e:n. Näin Opelilla on osana sähköistä strategiaansa tarjota jokaisesta hyötyajoneuvomallistaan e-versio. Opelin strategiaanhan kuuluu se, että koko mallistoon olisi täyssähköversio tarjolla vuoteen 2024 mennessä. E-kirjaimet vilisevät, kun kerromme, että Movano-e:n sähkökomponentit ovat samat ë-Jumperin ja e-Boxerin kanssa, mutta E-Ducatossa ne ovat peräisin israelilaiselta SolarEdgeltä. Movano-e:n sähkömoottori tarjoilee 90 kilowattia tehoa ja 260 newtonmetriä vääntöä. Ajoakku on sijoitettu lattian alle keskelle autoa. Sen saa joko 37- tai 70-kilowattituntisena, joista ensimmäisestä virtaa riittää 117 kilometrin ajoon, järeämmästä puolestaan 224:n. Sähköversion ohella tarjolla on PSA-sukuinen 2,2-litrainen diesel. Luonnollisesti Euro 6d -päästötasolle pääsevä voimanlähde on saatavilla joko 120- tai 165-heppaisena, huippuväännön yltäessä 300:sta 370:een newtonmetriin. Polttomoottorinen Movano on aina käsivaihteinen, eikä nelivetoa ole saatavilla. Sähköversion hytissä näkyvimpänä yksityiskohtaerona ovat vaihteenvalitsinnappulat ratin oikealla puolella. Näkyviltäkään ominaisuuksiltaan Movano ei eroa sisaristaan oikeastaan muuten kuin logojen ja mallinimien osalta. Opelius näkyy toki myös omistajan palveluissa. Vizor-maskia emme siis kuitenkaan tule tässä näkemään. Stellantis-pakujen sukupuu Superkonsernin nykyisten pakettiautojen sukulaisuussuhteisiin vaikuttavat tällä hetkellä sopimukset ennen fuusioitumista ja sen jälkeen. Jos Movano hyppäsi Renault-Nissan-yhteistyöstä oman uuden konserninsa talliin, tekee Stellantiksen toinen ääripää Fiat Renault-Nissanin kanssa tuoreehkoa yhteistyötä tonniluokassa, Fiat Talento kun on omaa sukua Renault Trafic/Nissan NV300. Jotta rulettiin saataisiin vielä lisää kierroksia, todettakoon, että kyseisen sarjan alkuperäisjäseniin kuului myös Opel Vivaro, joka loikkasi kesken sukupolven PSA-alustalle, sisarmallien ollessa Citroën Jumpy, Peugeot Expert sekä Toyota Proace. Vielä tästä astetta pienemmissä pakuissa Opel teki vuosia sitten yhteistyötä Fiatin kanssa, siis ennen kuin mistään Stellantiksesta oli tietoakaan. Tuloksena oli Fiat Doblòsta kloonattu Opel Combo. Tätä nykyä vuonna 2009 esitelty Doblò jatkaa edelleen Fiatina, mutta Opel Combo on siirtynyt PSA-alustalle, yhteen Citroën Berlingon, Peugeot Parterin sekä Toyota Proace Cityn kanssa. Lähde ja kuvat: Opel, Vauxhall Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Nimi muutettu: Chrysler valmisti tila-auton, joka venyi Lanciaan ja Volkswageniin Nimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska Nimi muutettu: Kun Yhdysvalloissa ostat Toyota Yariksen, saat Mazda 2:n Nimi muutettu: Mercedes-Benz X-sarja ja väärät lähtökohdat menestykseen Nimi muutettu: Näin syntyi Alfa Romeon viimeinen hyötyajoneuvomalli Nimi muutettu: Peugeot P4 – kun ranskalaiset rakensivat kirjaimellisesti oman G-Mersun Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 14.6.2026 Ajatuksia autoista Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km