16.10.2021 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Saammeko pitää ovenkahvat, jos siirrymme sähköön? Teksti Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fyysisenä esineenä auton koskettaminen alkaa ovenkahvasta. Miksi ihmeessä kriittisestä ensivaikutelmasta on tehty nykyisin halpa, heiveröinen ja usein selitystä vaativa? – Se aukeaa sieltä toisesta reunasta, huudan ikkunan läpi kolmatta kertaa samana päivänä. Tesla Model 3:n keinupuikkomallinen ovenkahva yllättää varsinkin kuljettajan, sillä auton sisäpuolella erikoinen ulkokahva juolahtaa mieleen vasta matkustajien hölmistyneiden katseiden kohdalla. – Mitä varten autoissa ei ole enää kunnon ovenkahvoja? tiuskaisee tuskastunut perheenjäsen pari päivää myöhemmin. Uudet kelvottomat ovenkahvaratkaisut liittyvät usein sähköautoihin, sillä ilmeisesti asioiden eri tavalla tekeminen ihan vain eri tavalla tekemisen vuoksi tuo merkittävän annoksen tieteisfiktion tunnelmaa. Käytännössä tikkuja ja muita avausmekanismeja saa tempoa pikkupakkasissa kiroillen. Myös tavaroiden kantaminen samalla tuntuu olevan unohtunut kriteeri heiveröisten kahvojen ja pitkien ovien kanssa. Jo mainitun Model 3:n lisäksi avaruuskahvajengiin on lähtenyt “saman kahvan takaperin” asentanut Hyundai Ioniq 5. Avauskuvan Ford Mustang Mach-e puolestaan uskoo painikkeisiin, joilla sähkömoottorit potkaisevat oven auki. Kiskomista varten tarjolla etuovissa on pieni siiveke, takaovissa ei sitäkään. Hyundai Ioniq 5: suikale avataan painamalla etureunasta ja vetämällä. Toki ovenkahvoilla on rooli auton ilmanvastuksessa, joka puolestaan vaikuttaa sähköautoissa tuntuvasti toimintamatkaan. Säästöjä voidaan kuitenkin löytää miljoonasta muustakin kohteesta. Esimerkksi BMW kertoi iX3:n aerodynaamisten vanteiden tuovan 10 kilometriä lisää toimintamatkaa akullista kohti. Ehkä senkin ansiosta iX3:ssa on ihan vaan tavalliset ovenkahvat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Grammajahdin keinot Useissa polttomoottoriautoissakin on jo tingitty ovien kahvoista tavalla tai toisella. Jaguar Land Rover on ollut eräs virtaviivaisten kahvojen lipunkantajista, sillä merkin omistaja Tata Motors ehdotti koria vasten painautuvia kahvoja jo 2012 osana brittimerkkien tyyliä. Jaguar F-Typen heiveröiset kahvat eivät vielä vakuuttaneet, mutta esimerkiksi Range Rover Evoquessa kahvat sopivat auton tyyliin. Myös Tesla Model S on ollut piilokahvojen asialla jo vuodesta 2012. Jaguar F-Typen kahva ei vastaa muun auton mielikuvaa. Ovet ja kahvat ovat osallistuneet myös päästögrammojen karsintaan alati tehostuvan aerodynaamisuuden edessä. Esimerkiksi Mercedes-Benz S-sarja ja Porsche 911, kaksi saksalaisautojen peruspilaria, ovat molemmat luopuneet tavallisista kahvoista. Lärppänä kahva romuttaa sekunneissa pitkään rakennetun brändikuvan laadusta ja jämäkkyydestä. Perinteisten jääkaappikahvojen lisäksi on toki nähty erilaisia piilokahvoja. Alfa Romeo oli ensimmäisten joukossa piilottamassa takaovien kahvoja. Autonäyttelyssä harmistunut pikkupoika joutui hypähtämään ylettääkseen puolestaan Toyota C-HR:n takaoven kahvaan. Oma lukunsa on TVR, joka piilotti koko ovipainikkeen sivupeilin pohjaan. Toyota Coupé-High Riderin takaoven kahva on piilotettu näkyville. Pakkasaamujen laatuvaikutelma Ilmanvastuksen ja sitä kautta kulutuksen lisäksi ovenkahvojen muutoksessa on kyse siirtymisestä sähköisiin lukkoihin, jolloin kahvan rooli on vain toimia nappina. Kosteuden, jään ja mukana olevien laukkujen ja tavaroiden maailmassa tuntuu silti järjettömältä karsia ergonomian ensimmäisestä askeleesta. Pitkät ja usein painavat ovet muodostuvat turhaksi haasteeksi, jos avausvälineenä on muovinen tikku. Sähköautoissa ei kuitenkaan enää tarvitse jahdata WLTP-grammoja jokaisesta mahdollisesta paikasta. Ehkä sähköistymisen edistyesssä voidaan luopua myös tarpeettomasta futurismista ja rakentaa ovia, jotka on tehty avattaviksi. Siinäpä vasta kannustin autokannan muutokselle. Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: valmistajat Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Ajatuksia autoista: Hipaisukytkimet koituvat vielä turmioksemme Ajatuksia autoista: ID.3:sta piti tulla synninpäästöauto, Volkswagen pakotti sen ikoniksi Lue lisää Kaikki artikkelit 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?