7.12.2022 Ajoneuvot Octavia ja Touran uusintakierroksella, Lucid Air ja muut uutuudet esittäytyvät – Euro NCAP joulukuu 2022 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Loppuvuoden viimeinen Euro NCAP -erä sisältää jälleen yli kymmenen uutta automallia aina Lucidin mielenkiintoisesta Air-sähkösedanista Škoda Octavian päivitettyyn tulokseen. Vuoden 2022 viimeinen tuloserä Euro NCAP -tuloksia jatkaa marraskuun linjaa, eli tuloksia on jälleen erittäin runsaasti. Sinänsä tuloksissa ei ole mitään erityisen dramaattista, sillä viisi tähteä on jälleen oletustaso jopa uusien automerkkien suhteen. Kolme automallia jäi kuitenkin tästä niukasti, joskin ne kaikki ovat tuloksiaan täydentäviä uusijoita tai perustuvat aiemmin arvioituun autoon.Tuttuun tapaan Euro NCAP antaa autoille yleisarvosanan tähtinä. Yleisarvosanaan vaikuttavat osa-aluepisteet, jotka ilmaistaan prosentteina osa-alueen maksimipisteistä. Kategorioista aikuiset ja lapset viittaavat Euro NCAP:in arvioon eri kokoisilla testinukeilla tehdyistä törmäyskokeista. Kevyt liikenne on arvio auton turvallisuudesta jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kanssa sekä onnettomuuksien välttämisessä. Ajoavustimet arvioi auton kuljettaja-avustimia muiden ajoneuvojen ja liikenteen suhteen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyChery Omoda 5 – 5 tähteäAikuiset: 87% Lapset: 87% Kevyt liikenne: 68% Ajoavustimet: 88%Kiinalaisen Cheryn kompakti crossover Omoda 5 on eräs tuloslistan mielenkiintoisimmista, jopa uutuuksien kategoriassa. Valmistajan mukaan O merkitsee täysin uutta ja Moda merkitsee tietysti muotia tai trendiä. Omoda 5 on muuten ainakin tässä vaiheessa varustettu aina polttomoottoripohjaisella voimalinjalla.Citroën C4 X – 4 tähteä (2021)Aikuiset: 80% Lapset: 83% Kevyt liikenne: 57% Ajovustimet: 63%Suomessa ainoastaan täyssähköisenä Citroën ë-C4 X:nä myytävä uutuusmalli sai Euro NCAP:ilta rinnakkaismallituloksen "perinteisen" C4:n kanssa, joten auto arvioitiin neljän tähden tasoiseksi viime vuoden arvosteluasteikolla.Ford Puma – 4 tähteäAikuiset: 75% Lapset: 84% Kevyt liikenne: 70% Ajoavustimet: 69%Päivittynyt Ford Puma arvioitiin nyt neljän tähden arvoiseksi. Kuljettajan ja takamatkustajan rintakehän suoja jäi etutörmäystilanteissa kohtalaiseksi. Peräänajossa etupenkkien niskatuki arvioitiin niin ikään kohtalaiseksi. Sivutörmäystilanteessa etumatkustajan retkahdus tuotti Pumalle heikon arvosanan. Lasten osalta etutörmäyksessä turvaistuimessa olevan 6-vuotiaan pään ja korokeistuimella olevan 10-vuotiaan niskan suoja jäi tyydyttäväksi.Ford Puma ei yllätä keulan rakenteilla kevyen liikenteen osa-alueella, sillä auto sai kritiikkiä tuulilasin sivu- ja alareunan jäykkyydestä. Myös AEB-hätäjarrutusjärjestelmän toiminnassa oli parannettavaa kevyen liikenteen osalta. Huonojen etuistuinten takia auto ei kuitenkaan saanut AEB-järjestelmän hitaiden nopeuksien testeistä pisteitä, pudottaen myös ajoneuvoja koskevan hätäjarrutuksen pisteitä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyFord Ranger – 5 tähteäAikuiset: 84% Lapset: 90% Kevyt liikenne: 74% Ajoavustimet: 84%Fordin avolavauutuus yltää erinomaisiin tuloksiin, mikä ei toisaalta ole kookkaalta ja modernilta automallilta yllätys. Aikuisten törmäyskokeista huomautettavaa löytyi takamatkustajan rintakehäsuojasta etutörmäyksessä ja kuljettajan rintakehäsuojasta sivutörmäyksessä, molempien jäädessä kohtalaiseksi. Sama arvio koski myös etumatkustajan säärtä etutörmäyksessä. Ranger on myös aggressiivinen törmäyksen osapuoli etutörmäyskokeiden perusteella. Lasten suhteen huomautus koskee joidenkin i-Size-lastenistuinten asentamista takapenkin reunapaikoille.Kevyen liikenteen osalta Ford Rangerin tulos oli tyypillinen, eli keulan rakenteista ajovalot, tuulilasin karmit ja konepellin etureuna olivat hankalia alueita mahdolisessa törmäystilanteessa. AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi kohtalaisesti jalankulkijoihin ja hyvin pyöräilijöihin.Land Rover Discovery Sport – 5 tähteäAikuiset: 84% Lapset: 89% Kevyt liikenne: 71% Ajoavustimet: 85%Land Roverin monituisesta mallistosta arvioitiin tällä kertaa Discovery Sport. Täysleveän etutörmäyksen takamatkustajan rintakehäsuoja jäi kohtalaiseksi. Discovery Sport sai saman arvion myös kuljettajan rintakehäsuojasta pylvääseen kohdistuvassa sivutörmäyksessä, sillä istuimen sivuturvatyyny ei toiminut odotetulla tavalla. Auto on myös aggressiivinen osapuoli mahdollisessa keulatörmäyksessä. Lasten osalta huomautus koski joitain vyötettäviä lastenistuimia takapenkin reunapaikoilla.Kevyen liikenteen kokeissa Discovery Sportin keularakenne sai kritiikkiä konepellin etureunan ja sivujen osalta. Auton turvajärjestelmät toimivat odotetulla tavalla.Lexus RX – 5 tähteäAikuiset: 90% Lapset: 87% Kevyt liikenne: 89% Ajoavustimet: 91%Uuden polven Lexus RX selviytyi Euro NCAP:in kokeista hyvin. Kuljettajan ja takakehän rintakehäsuoja jäi kohtalaiseksi. Lexus RX on varustettu etumatkustajien väliin tulevalla turvatyynyllä, joka esti myös kokeissa matkustajien keskinäisen törmäämisen sivutörmäyksessä. Valmistaja ei kuitenkaan osoittanut, että tyyny toimisi yhtä hyvin kaikissa tilanteissa, joten arvosana kokeesta jäi välttäväksi. Lexus RX:n keularakenne sai kevyen liikenteen osalta tyypillisen moitteen tuulilasin sivureunojen rakenteesta. Muilta osin auton turvavarusteet ja avustimet toimivat odotetusti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLucid Air – 5 tähteäAikuiset: 90% Lapset: 91% Kevyt liikenne: 78% Ajoavustimet: 84%Entisten teslalaisten perustama Lucid on vihdoin tuomassa Air-edustussedaninsa myös Eurooppaan. Euro NCAP:in perusteella esteitä ei ainakaan ole. Etutörmäyksessä kookas sähköauto sai kohtalaisen arvion etumatkustajien reisisuojasta, sillä vaikka testitulokset olivat hyvät, ei Lucid pystynyt osoittamaan suojan tason säilyvän myös erikokoisten matkustajien kanssa. Auto on myös kohtuullisen aggressiivinen törmäyksen osapuoli.Useimpien muiden autojen tavoin Lucid Airiin kohdistuva kritiikki kevyen liikenteen kokeissa kohdistuu tuulilasin reunoihin. Auton AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi hyvin jalankulkijoihin ja kohtalaisesti pyöräilijöihin.Maxus MIFA 9 – 5 tähteäAikuiset: 93% Lapset: 89% Kevyt liikenne: 73% Ajoavustimet: 83%Kiinalaisen sähköautomerkin Mifa 9 jatkaa tutulla linjalla, eli kyseessä on hyötyajoneuvoihin keskittyvän Maxuksen tila-automalli. Mifa 9:n takaa löytyy muualla maailmassa G90:nä nähtävä polttomoottorimalli. Mifa 9:n törmäyskokeiden dramaattisin tulos oli sivutörmäyskokeen kohtuullinen suoja kuljettajan rintakehälle. Lastenistuimia autoon saa puolestaan hyvin eri paikoille.Tuulilasin alaosan lisäksi Maxus Mifa 9 sai moitteita kevyen liikenteen osa-alueella ajovalojen rakenteista. Auton turvajärjestelmät toimivat odotetusti, mutta auton nopeusrajoitusten tunnistus ei täyttänyt Euro NCAP:in kriteerejä, joten siitä ei myönnetty autolle pisteitä.Mercedes-Benz GLC – 5 tähteäAikuiset: 92% Lapset: 90% Kevyt liikenne: 74% Ajoavustimet: 84%Mercedeksen uuden mallipolven GLC selvitti Euro NCAP:in koettelemukset hyvin. Etutörmäyksessä GLC arvioitiin aggressiiviseksi osapuoleksi ja 10-vuotiaan korokeistuimella olevan lapsen kaulaan kohdistunut voima arvioitiin tyydyttäväksi. Sivutörmäyskokeessa kuljettajan rintakehän suoja jäi välttäväksi. Tulos perustui testinuken rintakehän puristumiseen.GLC:n keularakenteista moitteita kertyi konepellin etureunalle ja tuulilasin sivukarmeille. Auton turvajärjestelmät toimivat odotetusti, joskin takamatkustajan turvavyömuistuttimen istujan havainnointi arvioitiin epäonnistuneeksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMG 4 Electric – 5 tähteäAikuiset: 83% Lapset: 80% Kevyt liikenne: 75% Ajoavustimet: 78%Kompaktiin perheluokkaan saapuva sähköauto MG 4 selviytyi muiden kilpailijoiden tavoin hyvin törmäyskokeista. Etutörmäyksessä takamatkustajan päänsuoja ja kuljettajan rintakehän suoja arvioitiin kohtalaisiksi. Sivutörmäyksen retkahdussuoja jäi välttäväksi ja peräänajotilanteessa takamatkustajan niskatuki on heikko. Etutörmäyksessä myös korokeistuimella olevan 10-vuotiaan niskasuoja jäi välttäväksi. Kevyen liikenteen osalta MG 4 sai moitteet tuulilasin sivukarmeista ja myös AEB-järjestelmän toiminnassa oli pientä petrattavaa.Peugeot 408 – 4 tähteäAikuiset: 76% Lapset: 84% Kevyt liikenne: 78% Ajoavustimet: 65%Peugeot 408 on rakenteellisesti läheistä sukua Peugeot 308:lle, joten pikkuveljen testituloksia on hyödynnetty kattavasti joidenkin varmentavien törmäyskokeiden lisäksi. Myös kuvat ovat 308:sta.Seinämallisessa etutörmäyksessä kuljettajan rintakehän suoja jäi kohtalaiseksi. Toista ajoneuvoa simuloivassa osittaisessa liikkuvan esteen törmäyskokeessa kuljettajan säären tilanne arvioitiin kohtalaiseksi ja rintakehän suoja välttäväksi. Sivutörmäyksessä Peugeot 408 sai retkahdussuojasta kohtalaisen arvion. Lasten osalta Peugeotin uutuus sai etutörmäyksessä huomion niskasuojasta, joka jäi tyydyttäväksi lastenistuimessa olevan 6-vuotiaan ja kohtalaiseksi korokeistuimella olevan 10-vuotiaan osalta.Keulan rakenteiden osalta Peugeot 408 sai hyvän tuloksen kevyen liikenteen kokeissa, mutta poikkeuksellisesti koko tuulilasi sai huonon arvosanan jalankulkijan pään kannalta. Auton AEB-hätäjarrutusjärjestelmä toimi kevyen liikenteen kanssa tyydyttävästi ja kohtalaisesti muiden ajoneuvojen kanssa.Škoda Octavia – 5 tähteäAikuiset: 86% Lapset: 84% Kevyt liikenne: 68% Ajoavustimet: 81%Škodan tuttu Octavia testattiin auton saapuessa 2019, mutta nyt se on mallipäivitysten yhteydessä testattu uusilla standardeilla. Osassa kokeista tulos on edelleen vuoden 2019 arviosta.Etutörmäyksessä kuljettajan rintakehän suoja jäi kohtalaiseksi ja Octavia arvioitiin melko aggressiiviseksi osapuoleksi törmäyksessä. Sivutörmäyksessä kuljettajan rintakehäsuoja jäi kohtalaiseksi ja etumatkustajien keskinäinen törmääminen sai heikon arvosanan, sillä Škoda ei kyennyt osoittamaan järjestelmän toimivuutta eri tilanteissa. Etutörmäyksessä 10-vuotiaan korokeistuimella olevan lapsen rintakehäsuoja oli tyydyttävä, mutta kaulasuoja jäi kohtalaiseksi. Sivutörmäyksessä 10-vuotiaan rintakehäsuoja jäi puolestaan heikoksi.Kevyen liikenteen osalta Octavian keulan vaikeimmat kohdat ovat tuulilasin reunat ja ajovalot. AEB-hätäjarrutusjärjestelmän toiminta arvioitiin tyydyttäväksi kevyen liikenteen osalta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVolkswagen Amarok – 5 tähteäAikuiset: 84% Lapset: 90% Kevyt liikenne: 74% Ajoavustimet: 84%Volkswagen Amarok testattiin yhtä aikaa sisarmallinsa Ford Rangerin kanssa, mutta ajoneuvoista ei löytynyt merkittäviä eroavaisuuksia.Volkswagen ID. Buzz – 5 tähteäAikuiset: 92% Lapset: 87% Kevyt liikenne: 60% Ajoavustimet: 90%Volkswagenin odotettu sähköinen pikkubussi selviytyi useimmista testeistä erinomaisin arvosanoin. Etutörmäyksessä takamatkustajan rintakehän suoja arvioitiin kohtalaiseksi. Sivutörmäyksessä lyhtypylvään kanssa verhoturvatyyny jäi osittain jumiin matkustamon verhoilun taakse, joten auto sai pistevähennyksen.Kevyen liikenteen suhteen ID. Buzzin korkea keula osoittautui hankalaksi. Tuulilasin sivureunat, alareuna ja koko konepellin etureuna merkittiin vaikeiksi alueiksi mahdollisessa yliajossa. Myös AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi kevyen liikenteeseen kohtalaisesti.Volkswagen Touran – 4 tähteäAikuiset: 77% Lapset: 81% Kevyt liikenne: 62% Ajoavustimet: 66%Volkswagen Touran arvioitiin auton saapuessa 2015, mutta nyt auto on arvioitu soveltuvilta osin uudelleen. Etutörmäyksessä etumatkustajien reisisuoja ja kuljettajan rintakehäsuoja arvioitiin kohtalaisiksi. Touran on myös jokseenkin aggressiivinen törmäysosapuoli. Sivutörmäyskokeessa Touran sai heikon arvosanan sivuttaisretkahdusta selvittävästä kokeesta. Etutörmäyksessä korokeistuimella olevan 10-vuotiaan rintakehään ja niskaan kohdistuneet voimat arvioitiin tasoltaan tyydyttäviksi. Lastenistuinten kohdalla keskirivin keskipaikka ja kolmannen rivin paikat vaativat pientä tarkkuutta.Volkswagen Touranin keularakenne sai kevyen liikenteen kokeissa perinteiset moitteet tuulilasin sivureunoista ja konepellin etureunasta. AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi kohtalaisesti kevyen liikenteen käyttäjiin. Ajoavustimien pisteitä verotettiin puuttuvista ominaisuuksista johtuen.Lähde ja kuvat: Euro NCAP Teksti: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta - uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous