13.12.2021 Ajoneuvot Moottori selvitti: Sähköautojen toimitusajoissa isoja eroja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Puolijohdekomponenttipula yhdistettynä lähipäästöttömien autojen kasvavaan kysyntään on aiheuttanut myös sähköautojen toimitusaikoihin viivästyksiä. Otimme selvää eri autonvalmistajien tämän hetkisestä tilanteesta. Globaali puolijohdekomponenttipula kurittaa myös automaailmaa. Autonvalmistajilla on esiintynyt jonkin verran tuotantokatkoksiakin, ja tämä on näkynyt myös uusien autojen ensirekisteröintitilastoissa. Päästötavoitteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet autojen toimitusvaikeuksista huolimatta. Uusia vähäpäästöisiä autoja pitäisi saada myytyä mahdollisimman paljon, jotta niitä vapautuisi aikanaan myös käytettyjen markkinoille. Tämän vuoksi Moottori selvitti Suomessa myytävien täyssähköautojen toimitusaikoja, vaikka toimitusvaikeuksia ilmenee myös polttomoottoriautoissa. Koska komponenttipulan kehitystä on vaikea arvioida, myös toimitusajat ovat hyvin suuntaa antavia. Autoa nopealla aikataululla havittelevan kannattaa myös huomioida, että vaikka täysin uusien autojen toimitusajat olisivat pitkiäkin, voi jälleenmyyjillä olla esimerkiksi yksittäisiä esittelyautoja myytävänä. Kaikkiaan autojen toimitusajat vaikuttivat kohtuullisilta, etenkin kun tuoreiden automallien toimitusajat saattavat olla normaalistikin puolen vuoden luokkaa. Joitain poikkeuksiakin kuitenkin löytyy, mikä voi pisimmillään tarkoittaa lähes vuoden odotusaikaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Audi, Volkswagen ja Porsche Suuresta osaa Volkswagen-konsernin autojen maahantuonnista Suomessa vastaa K Auto Oy. Maahantuojan mukaan sen täyssähköautojen toimitusajat ovat tällä hetkellä yleisesti 4–9 kuukauden mittaisia. Joitakin malleja löytyy kuitenkin myös varastosta, eli jos hyväksyy kompromisseja varustelussa, auton voi saada nopeallakin toimituksella. Maahantuojan kattaukseen kuuluu muun muassa Audi Q4 e-tron, Volkswagen ID.4 ja Porsche Taycan. Ford Fordin ainoa täyssähköinen henkilöautomalli on tällä hetkellä Mustang Mach-E, jonka keskimääräiseksi toimitusajaksi kerrotaan 6–7 kuukautta. Mallista ja varusteista riippuen auton voi kuitenkin saada myös kahden kuukauden toimitusajalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mazda Yhden sähköauton mallistolla markkinoilla liikkuu myös Mazda. Maahantuojan mukaan MX-30 -crossoverin saatavuus on hyvä, ja autoja löytyy Suomesta nopeaan toimitukseen. Hyundai Hyundain sähköautomallisto on jo varsin laaja. Maahantuoja ei paljasta tehdastilattujen autojen keskimääräisiä toimitusaikoja, mutta kertoo pystyneensä tyydyttämään sähköautojen kovan kysynnän hyvin. Autoja on tulossa laivalla Suomeen vielä joulukuussa, ja erissä on vapaana joitakin kappaleita Kona Electric ja Ioniq 5 -malleja. Tehdastilattuja autoja joutuu odottamaan ensi vuoden puolelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nissan Sähköautokonkari Nissanin jälleenmyyjillä on sähköautoja hyvin saatavilla, ja kuluvan mallivuoden autoja on vielä tulossa lisää. Mallivuoden 2022 autojen tuotannon kerrotaan alkavan helmikuussa, ja niiden ensimmäiset toimitukset alkavat huhtikuussa – näihin odotusaika on siis vähintään viitisen kuukautta. Kia Hyundain sisarmerkki Kialla on e-Niro-sähköautoja hyvin varastossa nopeaan toimitukseen, ja myydyimmille versioille toimitusaika on muutaman viikon luokkaa. Tuoreen Kia EV6:n takavetoisten mallien toimitusaika on tällä hetkellä noin kaksi kuukautta, ja nelivetoisia saa odotella viitisen kuukautta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Maxus Ensimmäisenä kiinalaisvalmistajan Suomen markkinoille saapunut Maxus tarjoaa tällä hetkellä yhtä tila-autoa ja kahta pakettiautoa, jotka ovat kaikki täysin sähköisiä. Kaikkien näiden toimitusaika on tällä hetkellä kuukaudesta kahteen. Škoda Toisin kuin muilla Volkswagen-yhtymän merkeillä, Škodan maahantuonnista vastaa Suomessa Helkama-Auto Oy. Tehdastilauksena Škoda Enyaqin toimitusaika on tällä hetkellä 6–8 kuukautta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy BMW BMW:n mukaan komponenttipula ei vaikuta tällä hetkellä i3- ja iX3-sähköautojen toimitusaikoihin, vaan ne ovat saatavilla ”normaalilla aikataululla”. Ensi vuonna lanseerattavan i4:n toimitusaikoja ei ole vielä tiedossa, ja vastikään lanseeratulle iX:llekään toimitusaikoja maahantuoja ei lähtenyt tarkemmin arvioimaan. Tesla Teslalla toimitusajat ovat kärkikastia. Jos auton tehdastilaisi nyt, Model 3:n saisi pihaan arviolta helmikuussa 2022, ja sama koskee Model Y Long Rangea. Model Y Performance -mallienkin toimitusten uskotaan onnistuvan vuoden 2022 alkupuolelle. Model S-, Model S Plaid-, Model X- ja Model X Plaid -malleille arvioitu toimitusaika on vuoden 2022 loppu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Volvo Göteborgilaistenkin sähköautojen tilanne on tällä hetkellä kohtuullinen. C40 Recharge Twinin ja XC40 Recharge Twinin saatavuuden kerrotaan olevan hyvä – varastossa on kumpaakin parin viikon toimitusajalla, ja tammikuussa maahan on saapumassa suurempi erä C40-mallia. Tehdastilauksissakaan ei mainita olevan poikkeavuuksia. Sen sijaan etuvetoisten sähkömallien toimitusten arvioidaan menevän muuta mallistoa pidemmälle, kesä–heinäkuuhun 2022. Polestar Myöskään Volvon sisarmerkki Polestarilla ei ole viiveitä Polestar 2:n toimituksissa, ja tehdastilatun auton toimitusaika on tällä hetkellä noin neljä kuukautta. Lisäksi Suomessa kerrotaan olevan hyvä varastotilanne niin etu- kuin nelivetoisillekin versioille. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Citroën, Peugeot ja DS Stellantis-autojätin ranskalaisedustajien sähköautojen toimituksessakaan ei ole suurempia viiveitä, maahantuojan mukaan toimitusaika on mallista ja varusteista riippuen 1–4 kuukautta. Joitain yksilöitä on myös varastossa tämän vuoden puolella toimitettaviksi. Näiden kolmen merkin sähkövalikoimaan Suomessa kuuluu muun muassa Citroën ë-C4, Peugeot e-208, Peugeot e-2008 ja DS 3 Crossback E-Tense. Mercedes-Benz Mercedes-Benzin sähköautomallisto on nykyään varsin kattava. Tällä hetkellä tehdastilauksella EQA- ja EQC-kaupunkimaastureiden toimitus menee arviolta heinäkuulle 2022. EQS-edustusauton kohdalla toimitusaika on kuukautta lyhyempi. Valmistajan mukaan toimitusaikoihin saattaa olla luvassa helpotuksia vuoden 2022 toisen neljänneksen aikana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Renault Renaultilla on tällä hetkellä tarjolla yksi sähköauto: Zoe. Sen tehdastoimituksissa on noin kuukauden viive normaalitilanteeseen nähden, ja tehdastoimituksena auton saisi arviolta maaliskuussa 2022. Varastotilanne sen sijaan on maahantuojan mukaan tällä hetkellä heikko, ja saapuvatkin autot on jo myyty. Fiat Fiatilla on tällä hetkellä tarjolla uusi 500-sähköauto. Sen toimitustilanne on maahantuojan mukaan normaali, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa noin 5–6 kuukautta. Lisäksi auton varastotilanne on tällä hetkellä hyvä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Opel Myös Opelilla tilanteen kerrotaan olevan normalisoitumassa hyvää vauhtia, ja lisäksi tehtaan kerrotaan tällä hetkellä suosivan nimenomaan sähköisten autojen tuotantoa. Täyssähköisiä Corsa-e ja Mokka-e -malleja kerrotaan olevan saatavilla nopeaankin toimitukseen. Tehdastilauksissa kuitenkin komponenttipula näkyy lisätoimitusaikana tiettyjen varusteiden, kuten puhelimen langattoman latausalustan ja navigointijärjestelmän kanssa. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km