13.12.2021 Ajoneuvot Moottori selvitti: Sähköautojen toimitusajoissa isoja eroja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Puolijohdekomponenttipula yhdistettynä lähipäästöttömien autojen kasvavaan kysyntään on aiheuttanut myös sähköautojen toimitusaikoihin viivästyksiä. Otimme selvää eri autonvalmistajien tämän hetkisestä tilanteesta. Globaali puolijohdekomponenttipula kurittaa myös automaailmaa. Autonvalmistajilla on esiintynyt jonkin verran tuotantokatkoksiakin, ja tämä on näkynyt myös uusien autojen ensirekisteröintitilastoissa.Päästötavoitteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet autojen toimitusvaikeuksista huolimatta. Uusia vähäpäästöisiä autoja pitäisi saada myytyä mahdollisimman paljon, jotta niitä vapautuisi aikanaan myös käytettyjen markkinoille. Tämän vuoksi Moottori selvitti Suomessa myytävien täyssähköautojen toimitusaikoja, vaikka toimitusvaikeuksia ilmenee myös polttomoottoriautoissa.Koska komponenttipulan kehitystä on vaikea arvioida, myös toimitusajat ovat hyvin suuntaa antavia. Autoa nopealla aikataululla havittelevan kannattaa myös huomioida, että vaikka täysin uusien autojen toimitusajat olisivat pitkiäkin, voi jälleenmyyjillä olla esimerkiksi yksittäisiä esittelyautoja myytävänä.Kaikkiaan autojen toimitusajat vaikuttivat kohtuullisilta, etenkin kun tuoreiden automallien toimitusajat saattavat olla normaalistikin puolen vuoden luokkaa. Joitain poikkeuksiakin kuitenkin löytyy, mikä voi pisimmillään tarkoittaa lähes vuoden odotusaikaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAudi, Volkswagen ja PorscheSuuresta osaa Volkswagen-konsernin autojen maahantuonnista Suomessa vastaa K Auto Oy. Maahantuojan mukaan sen täyssähköautojen toimitusajat ovat tällä hetkellä yleisesti 4–9 kuukauden mittaisia. Joitakin malleja löytyy kuitenkin myös varastosta, eli jos hyväksyy kompromisseja varustelussa, auton voi saada nopeallakin toimituksella. Maahantuojan kattaukseen kuuluu muun muassa Audi Q4 e-tron, Volkswagen ID.4 ja Porsche Taycan.FordFordin ainoa täyssähköinen henkilöautomalli on tällä hetkellä Mustang Mach-E, jonka keskimääräiseksi toimitusajaksi kerrotaan 6–7 kuukautta. Mallista ja varusteista riippuen auton voi kuitenkin saada myös kahden kuukauden toimitusajalla.MazdaYhden sähköauton mallistolla markkinoilla liikkuu myös Mazda. Maahantuojan mukaan MX-30 -crossoverin saatavuus on hyvä, ja autoja löytyy Suomesta nopeaan toimitukseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHyundaiHyundain sähköautomallisto on jo varsin laaja. Maahantuoja ei paljasta tehdastilattujen autojen keskimääräisiä toimitusaikoja, mutta kertoo pystyneensä tyydyttämään sähköautojen kovan kysynnän hyvin. Autoja on tulossa laivalla Suomeen vielä joulukuussa, ja erissä on vapaana joitakin kappaleita Kona Electric ja Ioniq 5 -malleja. Tehdastilattuja autoja joutuu odottamaan ensi vuoden puolelle.NissanSähköautokonkari Nissanin jälleenmyyjillä on sähköautoja hyvin saatavilla, ja kuluvan mallivuoden autoja on vielä tulossa lisää. Mallivuoden 2022 autojen tuotannon kerrotaan alkavan helmikuussa, ja niiden ensimmäiset toimitukset alkavat huhtikuussa – näihin odotusaika on siis vähintään viitisen kuukautta.KiaHyundain sisarmerkki Kialla on e-Niro-sähköautoja hyvin varastossa nopeaan toimitukseen, ja myydyimmille versioille toimitusaika on muutaman viikon luokkaa. Tuoreen Kia EV6:n takavetoisten mallien toimitusaika on tällä hetkellä noin kaksi kuukautta, ja nelivetoisia saa odotella viitisen kuukautta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaxusEnsimmäisenä kiinalaisvalmistajan Suomen markkinoille saapunut Maxus tarjoaa tällä hetkellä yhtä tila-autoa ja kahta pakettiautoa, jotka ovat kaikki täysin sähköisiä. Kaikkien näiden toimitusaika on tällä hetkellä kuukaudesta kahteen.ŠkodaToisin kuin muilla Volkswagen-yhtymän merkeillä, Škodan maahantuonnista vastaa Suomessa Helkama-Auto Oy. Tehdastilauksena Škoda Enyaqin toimitusaika on tällä hetkellä 6–8 kuukautta.BMWBMW:n mukaan komponenttipula ei vaikuta tällä hetkellä i3- ja iX3-sähköautojen toimitusaikoihin, vaan ne ovat saatavilla ”normaalilla aikataululla”. Ensi vuonna lanseerattavan i4:n toimitusaikoja ei ole vielä tiedossa, ja vastikään lanseeratulle iX:llekään toimitusaikoja maahantuoja ei lähtenyt tarkemmin arvioimaan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTeslaTeslalla toimitusajat ovat kärkikastia. Jos auton tehdastilaisi nyt, Model 3:n saisi pihaan arviolta helmikuussa 2022, ja sama koskee Model Y Long Rangea. Model Y Performance -mallienkin toimitusten uskotaan onnistuvan vuoden 2022 alkupuolelle. Model S-, Model S Plaid-, Model X- ja Model X Plaid -malleille arvioitu toimitusaika on vuoden 2022 loppu.VolvoGöteborgilaistenkin sähköautojen tilanne on tällä hetkellä kohtuullinen. C40 Recharge Twinin ja XC40 Recharge Twinin saatavuuden kerrotaan olevan hyvä – varastossa on kumpaakin parin viikon toimitusajalla, ja tammikuussa maahan on saapumassa suurempi erä C40-mallia. Tehdastilauksissakaan ei mainita olevan poikkeavuuksia. Sen sijaan etuvetoisten sähkömallien toimitusten arvioidaan menevän muuta mallistoa pidemmälle, kesä–heinäkuuhun 2022.PolestarMyöskään Volvon sisarmerkki Polestarilla ei ole viiveitä Polestar 2:n toimituksissa, ja tehdastilatun auton toimitusaika on tällä hetkellä noin neljä kuukautta. Lisäksi Suomessa kerrotaan olevan hyvä varastotilanne niin etu- kuin nelivetoisillekin versioille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyCitroën, Peugeot ja DSStellantis-autojätin ranskalaisedustajien sähköautojen toimituksessakaan ei ole suurempia viiveitä, maahantuojan mukaan toimitusaika on mallista ja varusteista riippuen 1–4 kuukautta. Joitain yksilöitä on myös varastossa tämän vuoden puolella toimitettaviksi. Näiden kolmen merkin sähkövalikoimaan Suomessa kuuluu muun muassa Citroën ë-C4, Peugeot e-208, Peugeot e-2008 ja DS 3 Crossback E-Tense.Mercedes-BenzMercedes-Benzin sähköautomallisto on nykyään varsin kattava. Tällä hetkellä tehdastilauksella EQA- ja EQC-kaupunkimaastureiden toimitus menee arviolta heinäkuulle 2022. EQS-edustusauton kohdalla toimitusaika on kuukautta lyhyempi. Valmistajan mukaan toimitusaikoihin saattaa olla luvassa helpotuksia vuoden 2022 toisen neljänneksen aikana.RenaultRenaultilla on tällä hetkellä tarjolla yksi sähköauto: Zoe. Sen tehdastoimituksissa on noin kuukauden viive normaalitilanteeseen nähden, ja tehdastoimituksena auton saisi arviolta maaliskuussa 2022. Varastotilanne sen sijaan on maahantuojan mukaan tällä hetkellä heikko, ja saapuvatkin autot on jo myyty.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyFiatFiatilla on tällä hetkellä tarjolla uusi 500-sähköauto. Sen toimitustilanne on maahantuojan mukaan normaali, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa noin 5–6 kuukautta. Lisäksi auton varastotilanne on tällä hetkellä hyvä.OpelMyös Opelilla tilanteen kerrotaan olevan normalisoitumassa hyvää vauhtia, ja lisäksi tehtaan kerrotaan tällä hetkellä suosivan nimenomaan sähköisten autojen tuotantoa. Täyssähköisiä Corsa-e ja Mokka-e -malleja kerrotaan olevan saatavilla nopeaankin toimitukseen. Tehdastilauksissa kuitenkin komponenttipula näkyy lisätoimitusaikana tiettyjen varusteiden, kuten puhelimen langattoman latausalustan ja navigointijärjestelmän kanssa.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 12.10.2024 Ajoneuvot Odotettu, autonominen Tesla Robotaxi ilman hallintalaitteita – tuotantoon väitetysti 2026, väitetysti alle 30 tonnin hinnalla 12.10.2024 Uutinen Autoliitto muistuttaa tulevasta talvirengaskaudesta – ”mieluummin reilusti etuajassa kuin päivä liian myöhään” 11.10.2024 Ajoneuvot Tältä näyttää uusi Volkswagen Tayron eli periaatteessa Tiguan kolmennella istuinrivillä tai 885 litran tavaratilalla 11.10.2024 Koeajo Koeajo: Ford Explorer – “saanks mä kopsata sun läksyt?” 11.10.2024 Ajoneuvot Škoda Elroq haluaa aloittaa kiipeämisensä kohti myyntitilastojen kärkipaikkaa alkaen 36 590 eurolla 11.10.2024 Ajoneuvot Missäköhän tämä on viipynyt? – Tesla Model 3 Long Range RWD tarkoittaa 702 kilometrin toimintamatkaa – mahdollisuudet hurjempaankin olemassa 10.10.2024 Koeajo Koeajo: Polestar 3 – odotettu uutuus lunastaa lupauksensa – erinomaisesti! 10.10.2024 Käyttötesti Käyttötesti: auto jallitti kuskia – jäikö Opel Astra Electriciin valot päälle? 10.10.2024 Uutinen Riistavaara vaanii tuntia ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskusta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.10.2024 Yleinen Huutokauppahelmet: Suzuki Jimny 'Brabus' 12.10.2024 Koeajo Koeajo: Hyundai Santa Fe – mukava matkakaveri 11.10.2024 Ajoneuvot Tältä näyttää uusi Volkswagen Tayron eli periaatteessa Tiguan kolmennella istuinrivillä tai 885 litran tavaratilalla 11.10.2024 Koeajo Koeajo: Ford Explorer – “saanks mä kopsata sun läksyt?” 12.10.2024 Uutinen Autoliitto muistuttaa tulevasta talvirengaskaudesta – "mieluummin reilusti etuajassa kuin päivä liian myöhään" 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 8.10.2024 Uutinen Kuluttaja esitti automyyjälle rajun vaatimuksen käytetystä autosta – myyjä oli pimittänyt tiedon auton moottorin vaihdosta 11.10.2024 Ajoneuvot Škoda Elroq haluaa aloittaa kiipeämisensä kohti myyntitilastojen kärkipaikkaa alkaen 36 590 eurolla 7.10.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Rolls-Royce Silver Spur, joka yrittää epätoivoisesti matkia Phantomia 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon